Mainos
Amerikkalaista kulutusjuhlaa, Halloweenia vietetään keskiviikkona 31. lokakuuta.

Sen kunniaksi lähes kaikki amerikkalainen popviihde muuttuu mustaoranssiksi ja tarjoilee pääkallon, kurpitsan ja noitien kuvia joka paikkaan. Halloween on kauhun aikaa.

Respawnin Halloween-podcastissa suositellaan kaikkein päräyttävämpiä kauhuelokuvia ja kerrotaan oikean elämän rajatiedon kokemuksia, mutta listaamme tähän Netflixistä löytyviä kauhuleffoja, joista on syytä ottaa ainakin katsomattomat leffat haltuun tänä tai ensiviikonloppuna.

Mainos

1. The Shining – Hohto

Jack Nicholsonin Hohto kertoo tarinan perheestä, jonka lomareissu vuoristohotellissa saa karmivan käänteen. Nicholsonin roolia pidetään edelleen parhaimpana kauhupahiksena.

2. The Shallows

Surffarineitonen päätyy onnettomuuden seurauksena pienen pienelle ponttoonille, kun verenhimoinen valkohai seuraa tämän jokaista liikettä. Ehdottomasti yksi yllättäjistä, joka kannttaa katsoa.

3. The Cabin in the Woods

Joukko nuoria menee viikonlopuksi mökkireissulle. Tuttu asetelma saa vinon käänteen, joka muuttuu elokuvan edetessä aina vain hullummaksi. Tämän elokuvan lehdistökin sai katsoa vasta ensi-iltapäivänä vuonna 2002 juonenkäänteiden paljastumisen välttämiseksi.

Lista jatkuu seuraavalla sivulla…

Mainos