Viime vuonna julkaistu NBA Playgrounds oli oikein kelpo arcade-korispeli, joka toimitti NBA Jamin ja FIFA Streetin hengessä lennokasta tykittelyä – pienten kompastusten kera. Lunastaako jatko-osa kevyempien urheilupelien fanin odotukset?

Ultrarealistiset urheilusimut ovat omiaan esittämään erilaisia lajeja mahdollisimman tarkasti. Tempo on usein verkkainen, pelaaminen määrätietoista ja jäätävää keskittymistä vaativaa. Tämä jokaisen hikipisaran mallintava vakava viba ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen.

Kevyemmät urheilupelit olivat pitkään hyvin suosittuja ja laajalti levinneitä, kunnes seitsämäs konsolisukupolvi saapui ja genre katosi mystisesti. FIFA Street -sarjan viimeinen osa tuli 2008. Korispuolella NBA Street -sarja on viimeksi ollut tulilla 2007.

2017 toi mukanaan Saber Interactiven kehittämän NBA Playgrounds pelin. Kaksi vastaan kaksi -katukorismatseja tarjoava peli oli hyvä ensimmäinen askel, mutta kaipasi hieman lisää syvyyttä ja pelimekaniikan optimointia.

Nyt julkaisijaksi on löytynyt 2K Games, joka on avittanut lisenssien saamisessa ja käsittääkseni myös ohuelti jeesannut kehityksessäkin. Onko yhteistyö onnistunut?

Sopii aloittelijoillekin

Perustasolla peli on hyvin samankaltainen edeltäjänsä kanssa, mutta pieniä parannuksia huomaa monessa kohtaa. “Pick up and play” -henki on edelleen vahva. Peliin pääsee todella nopeasti sisään, ja aloittelijankin on helppo ryskiä painovoimaa kumoavia donkkeja sisään.

“Lottery pick” -buustausmekaniikka on jälleen mukana. Kummallakin joukkueella on mittari, jota onnistuneet korit, blokit ja riistot kasvattavat. Mittarin täyttyessä tapahtuu jompi kumpi kahdesta vaihtoehdosta: saat omalle kaksikolle jonkun railakkaan powerupin tai sitten vihollisjoukkuetta hiekoittavan avun. Kaksinkertaiset pisteet kolmosista tai donkeista, loputon sprintti, jääkerros omaan koriin että vihu ei voi skorata – bonareita on sopivan iso määrä ja ne tuovat hienosti ennalta-arvaamattomuutta matseihin.

Kontrollit ovat mukavan helppo omaksua, ja hieman tuunattu heiton ajoitusmittari on selkeämpi. Tekoälyn ohjastaman tiimikaverin saa vaivattomasti ilmaan alley-oop -koreja varten, ja yleisellä tasolla pelituntuma on toimiva. Riistot ovat ehkä ainoa osa-alue, joka tuntuu hieman kankealta, mutta tämä on pientä.

Helppo päästä mukaan, mutta tarjoaa silti kunnon haastetta

Vaikka Playgrounds on arcade-peli, ei skoraaminen ole liian helppoa. Tämä tuo peliin sopivasti haastetta, kun monesti tämän genren pelit ovat hieman liian lepsuja vetojen/heittojen ajoituksien kanssa.

Tekoäly on kokonaisuudessaan parempi kuin edellisessä osassa. Oma tiimikaveri osaa sijoittua paremmin, ja vastustajat ovat myös täyspäisempiä. Tämä kohennus tuottaa selvästi parempia otteluita konsolia vastaan pelatessa.

Pelimoodien kannalta peli ei ole syvin mahdollinen, mutta eipä tähän genreen se “säädä hodarien hinta ja valitse areenan penkkien selkänojien väri” -tyylinen managerimoodi todennäköisesti sopisikaan. Tarjolla on klassinen näytösottelu, joka sopii mainiosti samalla sohvalla sekä netin yli veivattavaksi. Kotibileet tulossa? Laita tämä johonkin nurkkaan ja varmasti toimii. Kolmen pisteen skaba löytyy myös, simppeli ja nopea koitos sekä hyvää treeniä heittojen ajoitukseen.

“Kotibileet tulossa? Laita tämä johonkin nurkkaan ja varmasti toimii”

Peli sisältää yhteensä noin 500 pelaajaa, joista suuri osa on kuitenkin alkuun lukittuna. Pelaamalla matseja ja nostamalla pelaajien tasoja saat valuuttaa, jolla hankkia “korttipakkoja” jotka tuovat lisää NBA-taitureita rosteriin.

Korttipakettien ostamiseen keskittynyt rakenne on sinänsä ihan koukuttava, mutta tuo mukanaan myös muutaman ongelman. Koska pelaajia on hyvin satunnainen määrä per joukkue, jotkut tiimit ovat alkuun melko kapeita. Esimerkiksi Lakersin organisaatiolta on pelissä 14 naamaa, kun taas New Orleans Pelicansin riveistä on vain viisi. Pelaajat voisivat mielestäni myös erota hieman enemmän toisistaan, mutta ymmärrän että se on suuripiirteiseksi suunnitellussa arcadepelissä vaikeampi toteuttaa.

Rahalla saa, mutta treeniäkin tarvitaan

2K:n ollessa mukana tämä prosessi voisi olla helposti mikromaksujen miinoittama, mutta onneksi oikean fyrkan kalastelu pelaajan taskuista on hieman hillitympää. Playgrounds 2 kyllä muistaa aina välillä huudella että “pssst, mitä jos ostaisit kaikki nää pelaajat kertaheitolla auki”, mutta peli tarjoilee virtuaalista käpyä sen verran hövelisti että oikean rahan käyttöä ei todennäköisesti tarvitse. Pienenä yksityiskohtana täytyy mainita, että vaikka ostaisitkin koko rosterin auki täytyy pelaajilla silti veivata jonkin verran otteluita, että he pääsevät parhaimpaan vireeseen statsiensa puolesta.

Kausimoodi ei ole täysi 82:n pelin rupeama, vaan sen sijaan se typistää kaudet 14 matsiin plus paras kolmesta pudotuspeleihin. Standardilla ottelun pituudella voit pelata yhden kauden noin kahteen tuntiin, ja tämän aikana saat ihan nussakan kasan virtuaalivaluuttaa jolla hankkia lisää pelaajia. Mestaruuden voittaminen avaa myös Legend-pelurin käyttöön. Tässä 2K:n lisenssimuskeli on ollut suureksi avuksi, ja peli sisältääkin Jordanin, Shaquille O’Nealin ja Lebron Jamesin kaltaisia legendoja.

Audiovisuaalisesti peli on hyvää duunia, ja karikatyyrimäiset isopäiset pelaajamallit ovat hauskan näköisiä. PS4:llä pelattuna peli on skarppi ja värikäs, ja räiskyvät partikkeliefektit koreja survoessa ovat näyttävää kamaa. Areenat ovat edellisosaa monipuolisempia ja paremman näköisiä, joskin niihin toivoisi ehkä jonkin asteista interaktiivisuutta.

Jos superrealistinen 2K:n “oikea” koris ei sovi makuusi, mutta itse laji kiinnostaa niin Playgrounds 2 on mainio vaihtoehto. Ehdottoman hauskaa moninpelinä samalla sohvalla sekä netin yli, tuottaen urheilupeleille ominaista innokasta mölinää!