Mainos
Neill Blomkamp on mies, joka ajaa reboottien ja uusien jatko-osien tehtailua valkokankaille. Hän on intohimo-ohjaaja, joka haluaisi kunnioitaa alkuperäisten henkeä uuden osan muodossa. Valitettavasti mies kuitenkin syrjäytetään projekteista kerta toisensa jälkeen.

Neill Blomkamp on eteläafrikkalainen ohjaaja, joka on tunnettu hyvät arvosanat saaneista scifi-leffoistaan, mm. District 9:sta. Blomkamp on itse suuri leffafani, ja onkin halunnut tuoda valkokankaille lapsuudensuosikkiensa jatko-osia omina ohjaustöinään. Niinpä hän on valmistellut tarinat ja tehnyt konseptitaiteet valmiiksi elokuvasuunnitelmistaan, jakanut niitä somessa, saanut suosiota ja esitellyt ne studioille.

Blomkamp valmisteli esimerkiksi uutta Predator-jatko-osaa, jolloin 20th Century Fox huomasi, että tämähän sai ihmiset villiksi, joten Fox tuottikin Predator-jatkoa – ilman alkutyöt tehnyttä Blomkampia. Sama juttu kävi Alien-jatko-osan kassa; Ridley Scott pestattiin Blomkampin tilalle, tämän tehtyä alkuhypetyöt. Ja nyt sama juttu kävi kolmannen kerran RoboCop-jatko-osan kanssa.

Mainos

MGM ei myöntänyt Blomkampille oikeuksia tehdä RoboCop-jatko-osaa ikeensä alla, vaan MGM on nyt into piukassa tekemässä itse alkuperäiseen RoboCop-elokuvaan pohjautuvaa RoboCop Returns -jatko-osaa, ilman Blomkampia. Alunperin studiolla oltiin sitä mieltä, että RoboCop-elokuvalle ei ole kysyntää, sillä edellinen rebootti floppasi.

RoboCop Returns -elokuvan käsikirjoitusta työstävät alkuperäisen leffan kirjoittajat Ed Neumeierand, Michael Miner ja Justin Rhodes.

Blomkampilla on puolestaan työn alla uusi kauhutrilleri.