Mainos
Jennifer Garner on aikeissa tähdittää jälleen yhtä vartalonvaihdoselokuvaa.

Netflix ja Entertainment Weekly paljastivat maanantaina  ensimmäiset kuvat uudesta perhekomediasta Family Switch, jonka pääosissa nähdään Jennifer Garner, Ed Helms ja Emma Myers.

Family Switch on saanut inspiraationsa Amy Krouse Rosenthalin vuonna 2010 ilmestyneestä lastenkirjasta Bedtime for Mommy, ja sen on ohjaa Charlien Enkelit -leffojen takaa tuttu McG.

Mainos

McG:n mukaan Garnerin aiempi rooli kulttiklassisessa kehonvaihtoleffassa 13 Going on 30 tullaan tunnustamaan universumissa ”hyvin metallisella” tavalla.

Mistä Family Switchissä on kyse?

Kun perhe vaihtaa kehoa keskenään harvinaisen planeettojen kohdentumisen aikana, heidän hulvaton matkansa takaisin normaalitilaan tuo heidät lähemmäs toisiaan kuin he koskaan luulivatkaan.

McG paljasti myös, Family Switch sijoittuu myös joulun tienoille, mikä saattaa tehdä siitä jouluelokuvan.

– Se sijoittuu juhlapyhien aikaan, mutta se kertoo oikeastaan perheestä, ohjaaja vahvistaa.

Mainos