Mainos
Syksy saapui, ja sehän tietää taas uutta änäriä. Mutta kuinka uusi EA:ta vähiten kiinnostava franchise tällä kertaa on?

NHL 20 julkaistaan 13. syyskuuta Playstation 4 -ja Xbox One -konsoleille. Ennakkotilaajat pääsivät taas luonnollisesti kolmea päivää ennen julkaisua tutustumaan peliin. Tänä vuonna oli myös EA Accessin kautta mahdollisuus pelata vielä aikaisemmin Änkkyä tosin 10 tunnin ajan. Betaa pääsi testailemaan jo heinäkuun lopulla muutaman päivän, mutta armottoman ”dagen efterin” takia kriitikko ei tätä testannut. Kiitos festarikesän.

Mitäs uutta NHL 20 sitten tuo tullessaan verrattuna aikaisempaan hirvityks… Änäreihin?

Mainos

Ne uudet lisäykset

RPM Tech mahdollistaa tällä kertaa EA:n sanoin ”uuden suuren innovaation”, eli supertähtien nimikkolaukaukset. Nyt supertähtöset esiintyvät enemmän omina yksilöinään ja lisä on kieltämättä kiva. Myös lisätyt 45 laukaisuanimaatiota tekevät pelistä piirun verran hauskempaa ja sujuvampaa. Animaatioon on siis panostettu, mutta ei tietenkään liikaa. Ei kaikkea voi saada kerralla, eikä kahdellakymmenelläkään kerralla.

Syöttäminen on entistä sujuvampaa eivätkä pelaajat hidastu kiekon napsahtaessa lapaan, mutta tämä vaatii tarkempaa sihtausta. Jos syöttöavut ovat 100%:ssa, lähtee passi välillä aivan mihin sattuu. Sitä kannattaakin laskea pykälän tai kaksi. Lisää haastetta – ei huono asia.

Maalivahti torjuu kohti tulevaa kiekkoa.
Hidastukset ovat näyttäviä

Verkko heiluu vanhoja bugeja hyödyntämällä

Maalivahteihin on myös laitettu ajatusta, ja veskojen tekoälyyn on kaiverrettu uhka-analyysi, jolla tolppien välissä hääräävä Ketterer voi asennoitua hyökkäyksiin uusin elkein. Samat ”bugimaalit” ja kikkakolmoset uppoavat kyllä edelleen samalla prosentilla kuin viime vuoden päivityksessäkin. Ohjausmaalit ovat vähentyneet huomattavasti ja kiekko kimpoaakin useasti patjoista takapleksin ylitse katsomoon.

Graafinen ulkonäkö on täsmälleen samaa kuin aikaisemmissakin. Mitään uusia next-gen-moottoreita ja Frostbitejä ei tässäkään vuosipäivityksessä nähdä, eikä muuten vielä seuraavassakaan.

Hidastukset on sentään korjattu NHL 19:n kammottavuuksista ja ne näyttävät nyt hyvälle. Maaliin menevän lätyn jopa näkee ja kovimmat taklauksetkin huomioidaan näyttävästi.

Tulostaulu on uusittu. Se on tietenkin tehty aivan päin persettä. Alalaitaan siirretty palkki alkaa esimerkiksi vilkkua epileptisesti ylivoiman ollessa päällä ja tämä vaikeuttaa pelaamista. Palkin saa toki pois, mutta se vie samalla pelikellon ja tulokset mukanaan.

Välianimaatioita on lisätty, mutta ne eivät tuo peliin minkäänlaisia vau!-fiiliksiä.

Ulkokaukaloita on lisätty muutamia, mutta ei niilläkään kuuhun mennä.

Selostus on myöskin uusittu ja NBC Sports -kommentaattoritiimi on korvattu uudella EA:n omalla lähetysporukalla. Ääneen pääsee ensimmäistä kertaa James Cybulski ja paluun tekee Ray Ferraro. Uudet läpät tuovat raikkautta vanhoihin partoihin.

Pipolätkää jäällä.
Veskat ovat saaneet tipan uutta verta

Oikealla rahalla ylivoimaiseksi

HUT, eli Hockey Ultimate Team jatkaa samalla kaavalla kuin edeltäjänsä. Mitään uusia, sen suurempia pävityksiä HUT ei ole saanut osakseen, paitsi kokoonpanotaistelut, joita offline-tilassa voi tahkoa.

EA:n mukaan uudet vastustajat vaihtuvat päivittäin ja niihin kuuluu viikottaisia esiteltyjä kokoonpanoja, joita tekevät mm. NHL-pelaajat, muusikot ja muut vaikuttajat. Moninpelistä ei-kiinnostuneet saavat hekin siis jotain.

Uusia ikonikortteja on lisätty valikoimaan kasvattaen ikonien kokonaismäärän yli 400:n. Mitään muuta uutta HUT ei tarjoa, mutta jotain on myös tehty paremmin sillä oikealla rahalla ostettavien pakkojen hintaa on alennettu ja mahdollisuus saada parempia ja harvinaisempia kortteja on suurempi. Mikromaksut siis ovat tässäkin mukana tietenkin kun on kyse EA:sta. Iskän MasterCardilla vinguttavat vispaajajonnet voivat siis taas rakentaa joukkueestaan ylivoimaisen jo heti kättelyssä.

Neljä korttia NHL-korttipelissä.
Ikonikorteilla hetkeksi voimaa

Battle Royale kuuluu nyt Änäriinkin

Uutta ovat myös NHL 20:n on Ones Eliminator ja Threes Eliminator -pelitilat. Pelimuodot ovat toki jo tuttuja 19:tä, mutta lisättynä elementtinä Battle royale. Kyllä – luit oikein.

81 pelaajaa ottaa toisistaan mittaa 1v1v1 tilassa, jossa voittaja jatkaa toiselle kierrokselle muiden pakkaillessa hokkareita kassiin. Threesissä voit pelata soolona tekoälyn kanssa tai kavereiden kera, mikä onkin jopa hauskaa. Threes pelimuodossa tosin säännöt heitetään romukoppaan ja tila on täyttä arcademättöä. Ones Eliminator on puolestaan hauskaa ajanvietettä sen muutaman kerran, eikä jaksa kiinnostaa kauempaa.

Ruutuhousuinen höntsäkiekonpelaaja ja kaksi tämän kaveria.
Threes a crowd

Ones mahdollistaa nyt myös paikallisen pelaamisen kavereiden kanssa samalta sohvalta. Veikeää ajanvietettä urheilujuopottelun ohella, joten lisäys on tervetullut. Ken tattia eniten vispaa se eniten nauraa. (Mitä?)

Be a Pro -pelitila on jätetty tahallaan samanlaiseksi kuin aiemmin eikä tarjoa mitään uutta. Vieläkään franchise -tilaa ei verkkoon pääse pelaamaan ja EA:n mukaan he eivät ole päässeet tavoitteeseen tehdä tästä tilasta sellaista kuin toivoivat, mutta lupaavat kirnuta BAPista parempaa sitten tulevaisuudessa.

Tuskan parahdus -joukkueen statistiikkaruutu.
Ole oman elämäsi ammattilainen Be A Pro -tilassa

World of CHEL, tyttönimeltään EASHL on jälleen samaa kuin aikasemminkin. Ainoana uudistuksena ovat CHEL-haasteet, joita suorittamalla saa auki niitä helvetin pipoja, tuulihousuja ja kokemuspisteitä. Mitä korkeammalla levelillä oma sankari on, sitä enemmän aukeaa piirteitä esim. keuhkot, jolloin jantteri ei uuvahda jo ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen. Piirteet ovat samat muutamalla lisäyksellä kuin ennenkin. Vihattu aloituspiirre on poistettu pelistä. Nyt myös omasta pelaajasta saa nyt tehtyä paljon persoonallisemman vaihtamalla laukaisuanimaatioita, tuuletuksia ja esittelytapaa. Upeaa kun pelaaja däbbää pelaajaesittelyruudulla! Melko swägiä! Melko syöpää.

EASHL-symbooli.
KaLu tulee taas lähelle, kuivana ja kovaa!

Entäpä se pelituntuma?

NHL 20 tuntuu aluksi paljon jouhevammalta kuin NHL 19 ja vähemmän bugiselta. Pukukoppivirheet ja D-syncit ovat historiaa, mutta 70 euron arvoinen paketti ei tämä missään tapauksessa ole.

L2-namikan toimintaa on muutettu parempaan suuntaan mutta viilausta se vielä kaipaa. Nopeus kun putoaa melko reilusti takaperinluistelussa ja varsinkin pakkina pelattaessa läpiajoja tulee turha tiuhaan. Tähän tietty oppii pelaamalla. Pokecheckillä tulee jälleen penaalia kiitettävästi. Taklauspeli on tehty vaikeammaksi eikä pelaaja lukittaudu kohteeseen kuin ennen niin jämäkästi.

Huolestuneen näköinen jääkiekkoilija vaihtoaitiossa.
Elä sie poka huoli. Kyllä tästä vielä hyvä saahaan!

Kannattaako ostaa?

NHL 20 on hyvin paljon samanlainen kuin NHL 19 lukuisten päivitysten jälkeen. Se toimii, kukkuu ja käy tehden siitä maailman parhaimman, huonoimman ja ainoan lisenssit omaavan jääkiekkopelin tällä hetkellä. Valitettavasti taas voidaan sanoa kyseessä olevan silti vain ylihinnoiteltu pelaajapäivitys samoilla valikoilla ja miljardeilla alavalikoilla varustettuna, joihin saa kasvatettua raivoa hyvin nopeasti.

Mainos