PlayStationin päätös lopettaa fyysisten pelilevyjen julkaiseminen ei markkinatutkimusyhtiö Circanan mukaan vaikuta Nintendon suunnitelmiin tämän konsolisukupolven aikana.
Sony ilmoitti keskiviikkona, että uusien PlayStation-pelien levymyynti päättyy tammikuusta 2028 alkaen. Sen jälkeen kaikki uudet pelijulkaisut ovat digitaalisia riippumatta julkaisijasta.
Circanan pelialan neuvonantaja Mat Piscatella arvioi, että kehitys oli odotettavissa jo pitkään. Hänen mukaansa uusien fyysisten videopelien myynti on laskenut vuosittain jo 2000-luvun lopulta lähtien. Yhdysvalloissa markkina on saanut hetkellistä piristystä Nintendo Switch 2:n ansiosta, mutta Piscatellan mukaan kasvu ei jatku pitkään.
– Tämä oli väistämättä edessä ennemmin tai myöhemmin. En odottanut ilmoitusta juuri nyt, mutta vuosi 2026 on ollut täynnä yllätyksiä, Piscatella sanoi.
Hänen mukaansa kuluttajien muuttuneet ostotottumukset ja valmistajien strategiset päätökset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa fyysisistä levyistä luovutaan. Vaikka kaupoissa voidaan edelleen myydä latauskoodeja sisältäviä pakkauksia ja keräilyversioita, vähittäiskaupan pelimyynti tulee hänen arvionsa mukaan laskemaan edelleen. Piscatellan mielestä on nyt perusteltua olettaa, että sekä PlayStation 6 että Microsoftin kehitteillä oleva Project Helix julkaistaan ainoastaan digitaalisina laitteina.
Hän uskoo kuitenkin, ettei Sony vaikuta Nintendon strategiaan.
– Vaistoni sanoo, että Nintendo tekee sen, minkä Nintendo haluaa. En usko sen muuttavan suunnitelmiaan Sonyn tai Microsoftin ratkaisujen vuoksi. Nintendo on aina Nintendo – hyvässä ja pahassa.
Piscatellan mukaan vähittäiskauppa on jo lisännyt panostustaan Nintendon tuotteisiin, ja erityisesti Switch 2:n julkaisun jälkeen yhtiön osuus fyysisten pelien ja laitteiden myynnistä on ollut vahva. Hänen mukaansa pelipakkaukset eivät kuitenkaan katoa kokonaan, sillä tarjolle tulee edelleen esimerkiksi latauskoodeja sisältäviä pakkauksia, oheistuotteita ja erikoisversioita.
– Monet pelaajat ovat täysin ymmärrettävästi hyvin pettyneitä näihin päätöksiin. Fyysiset pelit säilyvät kuitenkin vain niin kauan kuin konsolivalmistajat niitä tukevat, ja nyt olemme jälleen askeleen lähempänä niiden loppua. Tämä on surullista aikaa videopelien historiassa.

