Kuvassa HipFire Gamesin Antti Sartanen ja Lari Unkari.
Mainos

Tänä keväänä Helsinkiin perustettu kansainvälinen yrityskiihdyttämö Nordic VR Startups on viimeistellyt ensimmäisen hakukierroksensa. Lähes 70 ehdokkaan joukosta mukaan valittiin kuusi yritystä, jotka kehittävät virtuaalitodellisuuden (VR) ja lisätyn todellisuuden (AR) innovaatioita. Pohjoismaisella tasolla ohjelmaan osallistuu viisi suomalaisyritystä ja yksi ruotsalaisyritys.

Nordic VR Startupsin hakukierroksen arviointivaiheessa painottui erityisesti VR- ja AR-teknologian keskeinen hyödyntäminen yrityksen tuotteessa. Muita valintapäätökseen vaikuttaneita kriteerejä olivat muun muassa yritysten vahvat tiimit ja kansainväliset standardit täyttävä osaaminen.

Aiemmin Arctic 15 ja X Reality Day -tapahtumissa esillä olleen Nordic VR Startups -ohjelman hakuprosessi käynnistyi kaikkialla Pohjoismaissa toukokuun alussa. Suomessa hakemuksia saapui eri puolilta maata, muun muassa pääkaupunkiseudulta, Tampereelta ja Kajaanista. Paikallisen Nordic VR Startups -ohjelman johtajiin lukeutuva Harri Manninen on tyytyväinen hakukierroksen tuloksiin ja hakijoiden korkeaan tasoon.

Mainos

– Kaiken kaikkiaan saimme kokoon huikean määrän tasokkaita hakemuksia, mutta ohjelmaan valitut erottautuivat edukseen hakuprosessin arviointivaiheessa. Tarjoamallamme kiihdyttämisohjelmalla on tilausta, sillä markkina on Pohjoismaissa vielä uusi ja nopeasti kasvava, Manninen kertoo.

Suomalainen VR- ja AR-kenttä kiinnostaa myös muita pohjoismaisia alan uusia yrityksiä

– Paikallisella yrittäjäyhteisöllä on vahva tahtotila olla johtava tekijä tulevaisuuden teknologioissa, toteaa Nordic VR Startupsin Co-Director ja Nordisk Filmin Senior Vice President Suman Rath.

Varsinainen startup-yhteistyö käynnistyi 10. heinäkuuta, jolloin mukaan valitut yritykset muuttivat sisään kiihdyttämön tiloihin.

Päivittäisellä tasolla yritysten työskentelyä tukee nelihenkinen Nordic VR Startups -tiimi, minkä lisäksi yrittäjät saavat kuukausittain ohjausta ohjelman mentoreilta.

Yhteistyö huipentuu loppuvuodesta Slushin yhteydessä järjestettävään Demo Day -tapahtumaan, jossa mukaan valitut startupit pitchaavat palvelutarjoamansa sijoittajille ja kaupallisille kumppaneille.

Nuoret yrittäjät haluavat VR/AR-teknologian yhä useamman ulottuville

Suomesta Nordic VR Startups -ohjelmaan valittiin jaettaviin AR-sisältöihin erikoistunut Immersal, VR-sisältövetoisia pelihalleja kehittävä Virva VR ja virtuaalitodellisuuspelejä kehittävät CatlandEvocat Games sekä HipFire Games. Ruotsista mukaan valittiin VR/AR-pohjaisiin mainosratkaisuihin keskittyvä Advrty. Yhteensä yritykset työllistävät noin 30 henkeä.

– Haimme mukaan ohjelmaan voidaksemme kiihdyttää ja kehittää yrityksemme liiketoimintaa alan konkareiden tukemana. Nordic VR Startups antaa meille erityisesti työkaluja yhtiömme kasvun suunnitteluun ja toteutukseen. Odotamme, että saamme uusia kontakteja ja näkökulmia tekemiimme ratkaisuihin niin pelinkehityksen kuin yritystoiminnankin kannalta, kertoo ohjelmaan mukaan valitun Evocat Gamesin toimitusjohtaja Sami Koivisto.

Nordic VR Startups on japanilaisen peliyhtiö gumi Incin ja Nordisk Filmin yhteisyritys ja VR/AR-teknologiayhtiöitä kiihdyttävä kehitysohjelma, jonka tavoitteena on auttaa lupaavia pohjoismaisia VR:ään ja AR:ään erikoistuneita kasvuyrityksiä kohti globaalia markkinaa.

Sijoitetun alkupääoman lisäksi ohjelma tukee yritysten kasvua mentoroinnin ja alan asiantuntijoista koostuvan kattavan kontaktiverkoston avulla. Ohjelmaan voi tutustua osoitteessa nordicvrstartups.com.

Mainos