Mainos
Norja on nostanut esiin isojen kansainvälisten pelitalojen digitaaliset markkinapaikat valittamalla niistä EU:lle kuluttajalakien tottelemattomuuden suhteen.

Norja huomauttaa, että Sonyn PS Store, Valven Steam, EA:n Origin sekä Nintendon eShop eivät pelaa EU:n säännöillä. EU:n kuluttajasuojalautakunta on asettanut lain, jonka mukaan kuluttajalla on 14 päivää ostotapahtumasta aikaa palauttaa tuote, mikäli se on myyntikuntoinen. Digitaaliset pelikaupat eivät ole tässä suhteessa minkäänlaisessa vapaassa vyöhykkeessä, vaikka digitaalista tuotetta ei voikaan mitata kulutuksen suhteen aivan fyysista esinettä vastaavasti.

Steam on ilmoittanut, että kuluttaja voi palauttaa pelin ja saada rahansa takaisin kahden pelatun tunnin sisällä tai viikon sisällä ostotapahtumasta. Norjan mukaan tätä ei kuitenkaan tuoda riittävän selkeästi esille missään, eikä varsinkaan ostotapahtuman yhteydessä.

Mainos

Nintendon eShopissa ei puolestaan ole mahdollista peruuttaa ennakkotilattuja pelejä ennen näiden julkaisupäivää. Muut verkkokaupat sortuvat samoihin rikkeisiin.

Norja on keississään vahvoilla, sillä Valve joutui juuri maksamaan ennakkotapauksessa 3 miljoonan dollarin sakot Australiaan kuluttajalakien kiertämisen johdosta. Oletettavasti Sony, Valve, Nintendo ja EA ovat saamassa samasta asiasta sakon ja huomautuksen.

Mainos