Mainos
Lost Sphear ja I am Setsuna -rpg-pelien tekijöiden uusin, Oninaki on jotain muuta kuin edeltäjänsä. Onnistuuko hieman vajaisiin suorituksiin yltänyt Tokyo RPG Factory tällä kertaa?

Maailmassa, jossa kuolemaa ei surra, vaan venaillaan seuraavaa elämää, Kagachi on välitilan tarkkailija, joka aseiden vahvistamana siirtää roikkumaan jääneet sielut eteenpäin. Kagachi kykenee liikkumaan elävien ja rajatilan kuolleiden todellisuudessa, vaihdellen eetteriin ja takaisin tahtonsa mukaisesti. Kagachi saa seurakseen perhoseksi naamioituvan hengen, joka pakenee kuoleman ritaria.

Mainos

Harvinaisen epäkoukuttava

Oninaki on action-rpg Tokyo RPG Factorylta. Tälläkin kertaa lafkan nimi on paha enne, sillä lopputuotos kivasta ulkonäöstään ja premissistään huolimatta tuntuu epäkiinnostavalta liukuhihnatuotteelta.

Mukaan tähän projektiin oli saatu legendaarisen huippu jrpg:n ohjaaja ja skenaariokirjoittaja Takashi Okita luovaksi tuottajaksi, joten ripaus touhutippaa alkoi jo muodostua jrpg-pöksyihini saadessani Oninakin vihdoin käsiini. Sitten se kuivahti, eikä jäljelle jäänyt kuin tuulettimesta puhaltavaa lämmintä ilmaa ja pullanmuruja leipälautaselta kasvoilla epäuskoinen pettymys. Oninaki on harvinaisen epäkoukuttava ja sieluton luksustusinatuote.

Tarinassa on synkeitä ja tummia sävyjä kuoleman, katumuksien ja painolasista päästämisen suhteen. On mystistä kirkontapaista, joka saa ihmiset uskomaan tuonpuoleiseen ja uuteen elämään. Pelätään, ettei seuraavassa elämässä oltaisi rakkaitensa kanssa, jne. Kaikki tämä tulee tekstiruuduissa vastaan, ja hahmoihin ei ehdi juuri mitään emotionaalista kytköstä luomaan, ennen kuin jo tapahtuu. Se siitä, kuole pois, seuraava!

Onttoa pelattavaa

Visuaaleihin on panostettu luomalla hyvin TRF:n katalogiin menevää meininkiä ja hahmot ovat hieman TRF:n aiempien pelien ja Silicon Studiosin Bravely Defaultien välimaastosta.

Lokaatiot ovat runsaat, mutta tuntuvat ontoilta, jopa kaupungissa, missä pitäisi vilistää elämää.

Pelin mekaniikkakikka on kahden tason välillä hyppely, mutta sekin tuntuu lähinnä pakolliselta pahalta, kuin ongelmanratkonnan kehykseltä. Kentässä on ökö, siirry tosielle tasolle, hoida ökö, toisella tasolla aukeaa lisää pelialuetta, kelaa kasetti alkuun ja soita uudelleen.

“kivasta ulkonäöstään ja premissistään huolimatta tuntuu epäkiinnostavalta liukuhihnatuotteelta”

Oninakissa taisteluun olennaisena osana kuuluu demonit, jotka toimivat sitten miekkojen, peitsien, ampuma-aseiden, jne. virkaa. Mukana kulkeva demoni kerää tasoja ja oppii uusia taitoja, ja demoneita voi vaihtaa lennosta. Jokaisella on omat erikoiskykynsä ja hyötynsä ja aivan yksi hiton lysti, sillä taistelu on puuduttavinta paskaa pitkään aikaan.

Viholliset toistavat itseään, kohtaamiset toistavat itseään ja vain aniharvoin on mitään merkitystä valitulla demonilla.

Switch-versio yskii ja kröhii

Arvosteluversiona toimi Switch-versio Oninakista, joka yski ja köhi mennessään kuin kauppakassi, josta öljy on tippaa vaille loppunut ja bensakin vähissä. Kyllä sillä perille pääsee, mutta huvittaako ottaa toista kierrosta?

Peliin on tullut julkaisun jälkeen päivitys tai pari, joka ehkä korjailee näitä ongelmia, mutta tuskin korjaa itse onttoa pelikokemusta.

Kannattaako ostaa?

Oninaki olisi voinut olla jotain hienoa, ja videoissa tämä action-rpg ehkä näyttääkin hankkimisen arvoiselta. Se on kuitenkin sisällöltään kylmä ja ontto, sekä valittettavan innoton ja itseään toistava.

Jossain toisessa kehyksessä tai käsissä tämän kaltainen tuonpuoleisen mietiskely olisi voinut loistaakin. Nyt valitettavasti homms jää torsoksi, eikä tympeä ja itseään toistava hidastempoinen taistelu itsessään jaksa kantaa kovin montaa minuuttia pidemmälle. Jos pitää nötkötistä, niin sitä tarjoilee Tokyo RPG Factory nyt purkkikaupalla.