Mainos

Ysärirytmittely sai uudelleenlämmittelyversion PlayStation 4:lle. Tällainen se on.

1997 Eurooppaan saapunut PaRappa The Rapper on kulttimaineeseen noussut rytmipeli. Pelissä räppäillään kuudessa eri kentässä, kuuden eri opettajan kanssa.

Pelaajan tehtävänä on saada tanssimuuvit osumaan oikeaan aikaan oikeaa nappia painamalla.

Mainos

Hauskaa, mutta tarkkaa

Nappuloiden hakkaaminen on lähtökohtasesti todella mukavaa. Biitit ja riimit ovat todella hyviä (varsinkin kun iän myötä ne ymmärtää, toisin kun silloin aikoinaan).

Pelin tavoite on pysyä rytmissä ja pitää päällä hyvä flow. Jos kuitenkin räppääminen tökkii voi opettaja keskeyttää shown ja koko biisin joutuu aloittamaan alusta. Tämä on ehkä pelin hirvein ja samalla koukuttavin osio. Mokaat biisin viime metreillä ja joudut aloittamaan alusta – kohta huomaat että osaat lyriikat ja räppäät messissä. Yo!

”hahmot ja huumori ovat todella kohdallaan”

Peli on todella lyhyt, sillä sen pelaa läpi yhdeltä istumalta. Nostalgiatrippinä se on todella onnistunut, mutta ei paljon muuta. 4K-uudistuksenkin olisi voinut jättää tekemättä, sillä retrokatu-uskottavuus kärsii.

Erityishuomiona vielä, että hahmot ja huumori ovat kyllä todella kohdallaan!

Mainos