AR Games Helsinki (ARGH) työstämässä uutta AR-sovellusta. Kuvaaja: Kristian Eloluoto
Mainos
Suomalaisen pelialan etujärjestö Neogames Finland ry:n johtaja KooPee Hiltunen on Seriouslyn Playtika-kaupan ja Remedyn Control-pelin julkaisun ryydittämän peliviikon jälkimainingeissa myös huolissaan alan tulevaisuudesta.

Osaajapula on vaivannut pelialaa jo pitkään, mutta työlupaprosessien hidastuminen on entisestään vaikeuttanut tilannetta. Pelialan näkemyksen mukaan Suomeen on kiireesti saatava 500 uutta peliasiantuntijaa, jotta myönteinen kehitys on turvattu tulevina vuosina.

– Suomen on luotava selkeä ja jouheva prosessi ulkomaisille asiantuntijoille, jotta kykenemme saamaan 500 pelialan asiantuntijaa vaikka viikon sisällä Suomeen sitten, kun yritykset heidät maailmalta löytävät, vaatii Neogames Finland ry:n johtaja KooPee Hiltunen.

Mainos

– Saimme prosessien sujuvoittamisen hyvään alkuun edellisen hallituksen kanssa ja olosuhteisiin nähden olisi suotavaa, ettei tuore hallitus pudottaisi palloa. Antti Rinteen hallituksen aikana jonot myös asiantuntijoiden kohdalla ovat kuitenkin kasvaneet kasvamistaan.

Tuoreelta hallitukselta odotettiin kuluvalla hallituskaudella kaikkiaan 100 miljoonan euron panostuksia työperäisen maahanmuuton pullonkaulojen helpottamiseen. Lopulta hallitukselta heltyi 35 miljoonaa.

Neogames on aiemmin julkaissut omat teesinsä vuosille 2019–2024 ja pelialan näkemyksen mukaan pelialan yhtenä tärkeimmistä haasteista on tehdä Suomesta maailman halutuin paikka asiantuntijatyöskentelyyn. Ilman ulkomaalaisia huippuosaajia Suomi ei pysty säilyttämään asemaansa yhtenä peliteollisuuden kärkimaista. Kilpailukyvyn ylläpito vaatii ennen kaikkea maahanmuuttoprosessin byrokratian sujuvoittamista.

Neogames toivookin tuoreelta hallitukselta kunnianhimoa. Tavoitteena tulisi olla koko oleskelulupaprosessiin kuluvan ajan lyhentäminen useista kuukausista vain seitsemään päivään. Nyt hallitus tähtää kuukauteen, mutta lupauksista huolimatta suomalaisten pelistudioiden palkkaamien ulkomaisten asiantuntijoiden saaminen töihin Suomeen kestää kokonaisuudessaan lähemmäs puoli vuotta. Myös pelialalla, jonka asiantuntijoihin saatavuusharkintaa ei sovelleta, jonot ovat kasvaneet koko ajan valtionhallinnon resurssipulan takia.

– Olemme joutuneet rekrytoinnissa hylkäämään joitakin kandidaatteja, koska emme olisi saaneet heitä Suomeen töihin riittävän ajoissa, sanoo Suomen vanhimman pelistudio Housemarque Oy:n henkilöstöjohtaja Anu Tukeva.

– Olisi todella hyödyllistä Suomelle, jos hallitus pystyisi pikaisesti nopeuttamaan maahanmuuttoprosessia. Näin saisimme Suomeen enemmän koulutettuja, hyvin palkattuja asiantuntijoita veronmaksajiksi. Näihin työtehtäviin ei löydy tarpeeksi työvoimaa Suomesta. Yritykset käyttävät paljon resursseja saadakseen näitä veronmaksajia perheineen Suomeen. He myös varmistavat, että työntekijät ovat täällä oloonsa tyytyväisiä ja jäävät Suomeen.

Suomen peliala on vakaa, mutta sen suurin kasvun haaste on jatkuva pula osaavasta työvoimasta. Suomen pelialalla on nyt noin 3 200 työntekijää ja näistä peräti 27 prosenttia on ulkomaalaisia. Työntekijöiden kokonaismäärä on kasvanut kahdessa vuodessa noin 16 prosenttia ja ulkomaalaisten määrä peräti 75 prosenttia.

Suomessa tapahtuva koulutus tuottaa osaavaa työvoimaa, mutta juuri nyt pula on kokeneesta työvoimasta. Sitä löytyy riittävästi vain ulkomailta ja siksi maahanmuuttoprosessin haasteet iskevät kipeästi suomalaisiin peliyrityksiin.

Mainos