Peliarvostelu: Abzu

Uusi DOOM, GTA-sarja, Bloodborne, Arkhamit – fantastisia pelejä jokainen, mutta samalla myös kohtuullisen roisia väkivaltaa sisältäviä teoksia. Vihollisten jatkuvaa suolaamista ei kuitenkaan aina jaksa. Siksi on hienoa, että valtavirrasta poikkeavia pelejä tulee nykyään ulos tasaiseen tahtiin. Indiepelien vallankumous on tuonut tämän vuosikymmenen aikana markkinoille todella komeita vaihtoehtoisia pelikokemuksia, ja Abzu on yksi niistä.

Abzu alkaa kamera-ajolla syvyyksiin, jossa maaginen valoilmiö syttyy palamaan. Seuraavassa kohtauksessa nimetön protagonisti lilluu kauniin turkoosissa meressä. Pelaajaa kehotetaan välittömästi sukeltamaan, jolloin matka syvemmälle alkaa. Vedenalainen maailma on upean näköinen, ja houkutteleekin välittömästi näkemään lisää.

Playdead-studion INSIDE-pelin tavoin tarina esitetään sanattomasti, ilman mitään selittäviä tekstejä. Välivideoita on hyvin niukasti. Tämä saa kokonaisuuden tuntumaan hyvin orgaaniselta ja mukavasti soljuvalta. Peli muistuttaa kovasti thatgamecompany-lafkan klassikkoa Journey – ja tähän on muutama ilmiselvä syy.

Pelin taiteellinen ohjaaja Matt Nava onkin sama mies, joka vastasi Journeyn visuaalisesta ilmeestä. Tämä näkyy selvästi Abzun kirkkaan värikkäässä ja sopivasti karrikoidussa tyylissä.

Unreal Engine 4:llä toteutettu peli näyttää upealta. Kasvit huojuvat virtauksissa, valtavat kalaparvet puikkelehtivat ympäriinsä ja vedenpinnan läpi kuultava auringonvalo on todella komea näköistä. Kunnon PC:llä pelattuna Abzu on mielestäni yksi vuoden kauneimmista peleistä.

Jos Journey oli suurimmalta osin karua ja tyhjää aavikkoa, Abzu on täysin toisesta ääripäästä: peli on niin täynnä elämää että parhaimmillaan se on jopa hypnoottisen näköistä.

Nimettömän sukeltajan animaatiot ovat erittäin sulavia ja huolellisesti tehtyjä. Kun ohjaustyyliin hetken pelattuaan tottuu, saa aikaan todella kauniita piruetteja veden alla. Kalojen kanssa voi kommunikoida eräänlaisen telepaattisen eleen kanssa, jolloin ne uivat pelaajan kanssa hienona isona ryhmänä.

Suurempien lajien, kuten delfiinien tai haiden mukana voi peesata L2 (Dualshock 4:ää käyttäen) pohjassa. Jos pelaaja ei koske vasempaan analogiin, niin elikko tekee mitä lystää, mutta  bongatuni kalan tai vaikka merikilpikonnan ohjaus on myös mahdollista. Erityismaininta delfiinilauman kanssa volttien tekemisestä, se näyttää ja tuntuu upealta!

”Peli esittelee näin pelaajalle innolla erilaisia mereneläviä, lajinimikkeiden kera”

Välillä pelaaja törmää mystisiin patsaisiin, joiden päälle sukeltaja voi mennä meditoimaan. Tällöin kamera siirtyy seuraamaan ympärillä pyöriviä lajeja, ja pelaaja voi itse vaihtaa lennossa fisusta toiseen.

Peli esittelee näin pelaajalle innolla erilaisia mereneläviä, lajinimikkeiden kera. Teos on selkeästi fantasiaa, mutta kuitenkin mielenkiintoisella tavalla realismiin perustuen. Lopputeksteissäkin kiitetty Jacques Cousteau on ilmiselvä inspiraation lähde.

Musiikista vastaa Austin Wintory, mies joka sävelsi Journeyn raidat. Grammy-ehdokkaanakin olleen Wintoryn luoma soundtrack on upea, ja tukee hienosti fantasiaelokuvamaista tunnelmaa.

Muuten audiomaisema sisältää pelihahmon räpylöiden poljentoa, kahisevaa kasvistoa ja kalaparvien polskimista. Äänimaailma pelissä on erittäin rentouttavaa, ja se tukee tunnelmaa mainiosti.