Mainos
Uutta Call of Duty’a pukkaa jälleen – mistä onkaan hehkutettu, uuden polven konsoleille suunniteltu sotapeli tehty?

Activisionin megapelisarja Call of Duty on vuosien saatossa muuttunut pakolliseksi, jokavuotiseksi rahaksenomaiseksi perusjulkaisuksi, joka ei ole yllättänyt kovinkaan isosti moneen vuoteen. Silti se myy, ja silti sitä on aina ollut hauska pelata – eteenkin verkossa.
Tämä vuonna Call of Duty -pelisarja on kokenut ihan oikeasti uudistuksia. Advanced Warfare, eli edistynyt sodankäynti -niminen jatko-osa on luotu kokonaan uuden sukupoleven pelikoneille. Tästä ensimmäisenä luonnollisesti näkyy suurimmat merkit grafiikassa, joka hivelee silmiä. Muut uudistukset koskevat pelattavuutta, mutta faneja ei ole haluttu pelottaa pois liiallisilla muutoksilla, joten tuntuma ei poikkea aikaisemmista pätkääkään.
Ruotsalainen Sledgehammer Games on saanut rakentaa ja hioa peliä ruhtinaalliset kolme vuotta, jonka takia Activision on nyt palkannut kolme eri firmaa tekemään pelisarjan uusia osia. Trechyard, Infinity Ward ja Sledgehammer Games rustaavat samanaikaisesti, vuoronperään jatkossa uusia CoDeja, jotta niitä saadaan joka vuosi markkinoille. Miksi ihmeessä? Koska se on kannattava bisnes. Advanced Warfare sai ennakkoon ostajilta pahaa palautetta, mutta kappas kummaa – julkaisupäivän tullessa, peliä myytiin taas kuin häkä. Ja mikä hullunkurisinta ennakkopalautteeseen nähden, CoD-fanit ovat tyytyväisimpiä vuosiin.
Yksinpelikampanjassa eletään vuotta 2054, jossa pelaaja sotii Troy Bakerin ääninäyttelemän Jack Mitchell -hahmon maihareissa. Mitchell loukkaantuu heti ensimmäisessä tehtävässä, mutta apua mies saa isolla rahalla palkatulta Hollywood-veteraani Kevin Spaceylta, jonka omistama sotilasjätti Atlas tarjoaa uudet raajat ja tieukkoja keikkoja yksityisarmeijan leivissä.

Kevin Spacey näyttää muoviselta, mutta itseltään.
Yksinpelikamppis on jälleen tuttuun Call of Duty -tyyliin intesiivinen ja todella näyttävä Hollywood-räiskintä. Sen huitaisee läpi noin kuudessa tunnissa, joten on sanomattakin selvää, että se ei tälläkään kertaa ole pelin SE juttu. Call of Duty: Advanced Warfare nojaa jälleen moninpeliin, jossa tulevaisuuden sotateknologia loistaa raikkaine keksintöineen.
Vaikka moninpelin uudistuksista osa onkin tyhjänpäiväisiä ja osa kartoista jopa tylsiä, on moninpeli parasta Call of Dutya pitkään aikaan, sitten Modern Warfare 2:n. Uusilla aseilla on hauska kikkailla, mutta todellinen riemu löytyy exo-puvusta ja rakettirepusta. Hyppunappia tuplaklikkaamalla voi esimerkiksi ampaista repulla taivaan tuuliin ja täten taktikoida hyperaktiivista moninpeliä aivan uusin keinoin.
Myös perkit ja lootit ovat edelleen mukana mehevämmän moninpelisotakokemuksen luomiseksi. Hahmoja voi kustomoida aikaisempaa enemmän, mutta mikään Sims-editori ei Advanced Warfaren hahmonmuokkain ole.
On myös päivänselvää, että Call of Duty: Advanced Warfare ei ole mikään peliteknologian uusin huippuluomus. Se ei keksi pyörää uudelleen. Se on toimiva moninpeliräiskintä, eikä juuri muuta. Call of Duty -pelaajat tuskin mitään sen kummempaa odottivatkaan tai edes halua? Peli toimii kuten pitää, se on sikahauska ja pirullisen nopeatempoinen, kuten Call of Duty -pelit ovat aina olleet. Advanced Warfare on ehdottomasti shoottereista pitäville pakkohankinta.
Mainos