Mainos

Disney Infinity onnistui tuomaan pelimaailmaan Disneyn brändin, kaikkine hahmoineen vaikuttavasti, muutaman vuoden takaisen pelin ja tämän jatko-osan avulla. Pelit saivat osakseen suitsutusta ja nyt on vuorossa kolmannen päivityksen paikka.

Ja nimen omaan päivityksen. Eikä Disney mitään muuta väitäkään. Se ei silti tarkoita, että luvassa olisi ryönää – päin vastoin Disney Infinity 3.0 on todella kermainen paketti.

Pelin aloituspakkaus tuo mukanaan kaksi Star Wars -hahmoa, Anakin Skywalkerin ja Ahsoka Tanon, joilla pääsee sekä alkuun Disney Infinity -seikkailuun, että myös kuusituntiseen, Twilight of the Republic -kampanjaan – joka on tarkemmin ajateltuna nautinnollisin ja toimivin Tähtien sota -pelielämys vuosiin. Tarina toimii, kontrollit ovat pienen harjoittelun jälkeen erittäin käteen sopivat.

Mainos

Star Wars -kamppis on todella hyvin kerrottu ja intensiivinen seikkailu, mutta varsin lyhyt. Jatkoa on kuitenkin jo luvattu Rise against the Empire ja The Force Awakens -lisukkeilla. Lisäksi Pixarilta on tulossa myös Inside Out – Mielen sopukoissa -elokuvaan perustuva pelisetti. Tarinankerrontaa on siis luvassa riittävästi.

Vaikka peli alkaa vain kahden hahmon voimin, kertomuksen etenemisen myötä pelissä pääsee käsiksi myös Darth Vaderiin, Obi-Wan Kenobiin ja Yodaan.

Star Wars -seikkailun jälkeen on pelaajan luonnollisesti astuttava siihen itseensä, eli Toy Boxiin, jossa koko Infinityn sydän pumppaa. Lelulaatikko, eli taso- ja pelieditori on loputon leikkikaluarkku, joka kasvaa mitä enemmän sitä käyttää. Lelulaatikon ansiosta Disney Infinityssa on nimensäkin mukaan loputtomasti tekemistä, tai niin kauan kunnes kyllästyy.

Kokonaan suomennettu Disney Infinity 3.0 on kokonaisuudessa kallion kova paketti, mutta toistojen toisto ja PS3-tasoinen grafiikka ovat asioita, joihin Disneyn olisi ollut syytä panostaa enemmän. Peli on tehty erityisesti perheen nuoremmille, joka ilmenee tarinankerronnasta, huumorista ja lapsenomaisesta lähestymistavasta. Pelin voi siis huoletta antaa oman jälkikasvun kouraan.

Mainos