Mainos

For Honor on Ubisoftin uusin peli, joka uskaltaa olla oikeasti erilainen. Se vastaa moninpelien kutsuhuutoon kunnon karjaisulla ja tarjoaa todella raikkaan vaihtoehdon perusräiskinnöille.

Se onkin kuin lähitaisteluversio Rainbow Six Siegestä. For Honor lainaa isolla kädellä MOBA-genrestä ja lopputuloksena on todella toimiva, hyviä hermoja vaativa kolmannenpersoonan verijuhla, jonka pääpaino on moninpelaamisessa, muita pelaajia tai tekoälysankareita vastaan.

Mainos

Vaikka pääpaino onkin moninpelissä, tarjoilee For Honor myös pitkittyneenä tutoriaalina toimivan yksinpelin. Siinä pelaaja tutustuu For Honorin omituiseen perusasetelmaan, jossa ritarit, samurait ja viikingit asettuvat toisiaan vastaan.

Yksinpelin juoni on todella köyhä. Pääpahis Apollyon halajaa suurta sotaa jokaisen armeijan välille, koska hänen mielestään kaikista armeijoista löytyy liikaa velliperseitä ja suurelle sotajohtajattarelle tämä kuvottava mielikuva panssarinahjuksista on liikaa. Näinpä hän alkaa manipuloimaan jokaista armeijaa, pyrkimyksenään ”maailmansota”, josta vain vahvat voivat selviytyä ja näin ollen jokainen armeija voisi palata omaan loistoonsa.

“tarinan voi suorittaa myös kaverin kanssa yhteistyömoodissa”

Tarinan kerronta takkuilee pahasti ja ainoat kehut voikin antaa uskalluksesta tehdä pääpahiksesta nainen, joka on peleissä hyvin poikkeuksellista.

Pelaaja laitetaan pelaamaan jokaisen armeijan sankareilla ja samalla hän tutustuukin miltei jokaiseen pelin hahmoluokkaan. Jokaisella armeijalla on kuusi tehtävää, jotka kaikki muodostuvat erilaisista, itseään toistavista taisteluista. Mukana on toki muutama QTE-henkinen kohtaus ja pieniä variaatioita, esimerkiksi pelastustehtävistä suojelutehtäviin.

Tästä huolimatta meno pysyy tasaisen tappavana, pelaaja pieksee vastapuolen sotureita ja kerää köyhiä bonusesineitä rikkoutuvista vaaseista sekä maailmaa tutkimalla.

Kaikki kerättävät tuntuvat kovin päälleliimatuilta, kuin koko tarinakin. Bonusta kuitenkin on, että tarinan voi suorittaa myös kaverin kanssa yhteistyömoodissa.

For Honorin yksinpeli muistuttaakin Ryseä ja erottuu siitä edukseen ainostaan co-op–moodin johdosta.

Kuulostaa väsyneeltä? Kenties, mutta For Honor kiillottaa haarniskansa, kun yksinpelikampanjan unohtaa. Moninpeli on todella hieno kokemus ja kahden sankarin mittelöt ovatkin kuin 3D-versio Street Fighterista.

Vanguardit, Assassinit, Heavyt ja Hybridit

Julkaisussa jokaisella armeijalla on 4 erilaista sankaria: Vanguardit, Assassinit, Heavyt ja Hybridit.

Vanguardit edustavat perushahmotyyppiä jotka ovat hyviä niin hyökkäämisessä, kuin puolustamisessa.

Assassin-sankarit keskittyvät nopeisiin, heikkoihin hyökkäyksiin ja ovatkin oikein käytettyinä todella tehokkaita 1 vastaan 1 tilanteissa.

Heavyt ovat joko äärimmäisen murskaavia hyökkääjiä tai viimeisen päälle puolustamiseen sekä vastahyökkäyksiin nojaavia hahmoja.

Hybridit taas sekoittavat ominaisuuksia kaikista muista luokista.

Jokaiselle pelaajalle löytyy varmasti SE oma sankarityyppi. Vaikka toiset hahmotyypit ovatkin huomattavasti vaikeampia oppia, kannattaa kaikkia kokeilla ja antaa niille aikaa.

Pelimekaniikka on todella simppeli. Jokaisella hahmoilla on liikkeitä vain kourallinen ja jokainen hyökkää joko kevyellä tai raskalla hyökkäyksellä. Liikkeiden ketjuttaminen on helppoa ja pelimekaniikan hienous onkin siinä, että For Honorin taisteluissa ajoitus ja vastustajan ennakointi on äärimmäisen tärkeää.

Kahden sankarin väliset mittelöt ovat kuin veristä shakkia, josta vain toinen selviytyy voittajana. Hahmot voivat hyökätä kolmesta erisuunnasta ja puolustaessa pelaaja yrittää hoksata, mistä suunnasta vastustaja on hyökkäämässä.

Mukana on tottakai vastahyökkäyksiä ja puolustusta rikkovia liikkeitä. Kartoista löytyy paljon ansoja ja mahdollisuuksia vaikkapa putottaa vastustaja kielekkeeltä.

Pelimekaniika on siis helppo oppia, mutta hahmojen ja taisteluiden hallinta vaatii todella paljon keskittymistä ja oikeaa ajoitusta.

Viisi pelimuotoa

Pelimuotoja löytyy tällä hetkellä 5. Jokaista pelimuotoa voi pelata niin tekoälyä kuin oikeita pelaajiakin vastaan.

Domion asettaa kaksi 4 sankarin joukkoa vastakkain ja pelaajien pyrkimyksenä on vallata 3 taktista pistettä ja pitää niitä hallussaan niin kauan, että vastustajan linjat repeävät eikä vihollisen sankarit pysty enää uudelleen syntymään, jolloin peli päättyy kun kaikki vastustajan sankarit makaavat verissään taistelukentillä. Yksi piste kuvastaa aina taistelulinjaa, johon tekoälyn ohjaamat perussotilaat pyrkivät puskemaan sankarien avustuksella.

Brawl pelimuodossa kaksi kahden sankarin tiimiä ottavat mittaa toisistaan ja voitto irtoaa, kun vastapuolen molemmat sankarit ovat kuolleet.

Duel on todella kuumottava 1 vastaan 1 muoto, jossa vain taito ratkaisee. Skirmish –muodossa kaksi 4 sankarin tiimiä keräävät pisteitä tapoista ja kun asetettu pisteraja ylittyy, vastapuolen sankarit pitää tappaa jotta voitto irtoaa, mukana sekoilee myös tekoälyn ohjaamia perussottuja mutta Dominionin aluehallinta puuttuu tästä suoraviivaisemmasta pelimuodosta.

Elimination asettaa kaksi 4 sankarin tiimiä vastakkain, ilman tekoälysolttuja ja pistelaskua. Pelaajien pitää pyrkiä yksinkertaisesti eliminoimaan koko vastustajan tiimi voittaakseen.

“vaatii todella paljon grindaamista”

Mukana on tottakai kehityspisteiden kerääminen ja oman pelihahmon varustelu. Eri hahmoilla pelaamalla pelaaja parantaa pelattavaa hahmoa, avaten tälle lisää omainaisuuksia ja erilaisia ulkonäköön vaikuttavia objekteja, kuten erilaisia maalipintoja ja varustemateriaaleja. Parempaa kamaa voi ostaa virtuaalivaluutalla (tai €uroilla) ja sitä löytyy myös matsien jälkeen taistelunkentiltä. Paremmat varusteet muokkaavat pelihahmon ominaisuuksia ja näin ollen vahvistaa hahmon selviytymiskykyä mittelöissä. Duel ja Brawl -pelimuodot pudottavat varustebonukset pois ja näin ollen näissä vain pelaajien taito ratkaisee.

Avattavaa on paljon ja rehillisesti sanottuna se vaatii todella paljon grindaamista. Eteneminen on melko hidasta ja malttamattomimmat voivatkin käyttää oikeaa rahaa paremman varustekerran tai hahmojen ominaisuuksien avaamiseen. Tämä ei kuitenkaan ole pakollista, sillä jopa heikoilla varusteilla voi voittaa jos vain taitoa löytyy.

Moninpelin taustalla pyörii metapeli, jossa kaikki kolme armeijaa pyrkivät valloittamaan pelikartan. Factions nimellä kulkeva metapeli on hauska lisä, tuoden kokonaisuuteen monista moninpeleistä puuttuvaa lisäsyvyyttä.

Graafisesti näyttävä

For Honor on todella näyttävä peli ja yksityiskohtia ei ole säästelty. Se rullaa todella hyvin PS4:llä eikä bugeja ja graafisia ongelmia esiinny.

Animointi on loistavaa ja karttasuunnittelu toimivaa. Ympäristöt ovat yksityiskohtaisia ja immersio kaiken kaikkiaan vahva.

Musiikit jäävät taisteluissa taka-alalle. Äänisuunnittelu on kuitenkin todella vahvaa, eikä karjaisut ja kalkkeet käy rasittamaan.

Iso miinus tulee kuitenkin yksinpelistä, jossa kaikki kolme armeijaa sankareineen puhuvat geneeristä englantia. Kaikki ääninäyttelijät paukuttavat replansa englanniksi, eikä mukana ole edes aksentteja luomassa tunnelmaa.

“pääpaino on moninpelissä ja For Honor vaatiikiin jatkuvan nettiyhteyden toimiakseen”

For Honor on loistava peli jollaista ei ole ollut saatavilla pitkään aikaan. Se kannustaa oppimaan sankareiden salat ja koukuttaa pelaajan siinä samalla, jos vain brutaali ja taktinen mätkintä kiinnostaa. Yksinpelin heikkous on todellakin toissijainen asia, sillä pääpaino on moninpelissä ja For Honor vaatiikiin jatkuvan nettiyhteyden toimiakseen.

Se tarjoaa älyttömästi sisältöä ja vaihtelua eri hahmoluokkien sekä niiden muokattavuuden muodossa. Tulevat kartat tulevat olemaan ilmaisia, mutta lisähahmoluokkia on tulossa joten kausipassin hankinta onkin suositeltavaa niille, jotka pelistä innostuvat.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
For Honor
88 %
Edellinen artikkeliTällainen se on – unboxauksessa Nintendo Switch
Seuraava artikkeliMikä maksaa? – Nintendo Switch
Each person who ever was or is or will be has a song. It isn't a song that anybody else wrote. It has its own melody, it has its own words. Very few people get to sing their song. Most of us fear that we cannot do it justice with our voices, or that our words are too foolish or too honest, or too odd. So people live their song instead.