Mainos

Sodan jumala Kratos on täällä taas – uudelleenmasteroituna ja yläosattomana.

Hiljainen pelikesä mahdollistaa kiinnostavan paluun entisöityyn historiaan ja Kreikan mytologiaan, Kratosin ja povekkaiden naaraiden kanssa.

Sony on uudelleenjulkaissut viisi vuotta sitten ilmestyneen, loistoarvioita keränneen God of War III:n, joka aikoinaan esitteli mihin PS3 parhaimmillaan kykenee. Silloin kustiin hunajaa.

Nyt hunaja on vaihtunut takaisin ammoniakiksi, mutta näyttäähän remasteroitu hack n' slash -uljake edelleen hyvältä. Peli on saanut osakseen paremmat tekstuurit, dynaamisia kankaita, partikkelihurvittelua ja valokuvamoodin. Tietysti pakettiin kuuluu kaikki lisäsisältö ja making of -videot. Muilta osin seikkailu on samaa silvontaa kuin silloin lamavuosien varjossa.

Mainos

Pelissä ohjaillaan puolialastonta kehonrakentajajumalaa Kratosia, jonka tavoitteena on nousta jumalpykälissä itsensä kuninkaan, Zeuksen ohi. Vastaansa vihainen kaljupää saa joukon massiivisia titaaneja ja tietysti kaikki Olympos-vuoren myyttiset jumalat ja muut pikkuperkeleet.

Kratos louhii manalan mörköjä kettingin ja erilaisten teräaseiden avulla, mutta myös jousipyssyt ja esimerkiksi auringon jumalan pää piristävät tappofestareita kekseliäisyydellään. Pelattavuus on kohdillaan ja meininki pahuksen hauskaa.

Vaikka viisi vuotta sitten Quick Time Eventit eivät juuri ahdistaneet, tuntuu tyyli nykyisin olevan enemmän tai vähemmän Sonyn studioiden vakiokamaa. God of War 3 on niitä pullollaan — jopa rasittavuuteen saakka. Nappien painelu tietyssä järjestyksessä on vielä ihan ok, mutta rämpyttelykohtaukset saavat allekirjoittaneen ohimot sykkimään. Peliruudulla näkyvä hurme oli monesti aikeissa muuttua oikeaksi.

Peli koostuu hakkaamisen ja QTE:iden lisäksi myös aivopähkinöistä, jotka toimivat hyvänä vastapainona silvontaan. Osa pulmista on todella hankalia, mutta ratkaistuna ne tuottavat valtavaa euforiaa. Pelattavaa tarinassa on n. kymmenen tunnin paikkeilla, joka on erittäin sopiva määrä tämän tyyppiselle putkiseikkailulle. Netti on toki muös pullollaan klippejä, joissa peli huitaistaan läpi viidessä tunnissa.

Valokuvamoodit ovat PS4:n uusi juttu, ja niitä näkee harmillisesti lähes poikkeuksetta vain Sonyn omissa peleissä. God of War 3 Remasterissakin sellainen on, ja allekirjoittanut otti siitä huumaa. Koska peli etenee elokuvatyylisesti vain tiettyjen kamera-ajojen kera, on myös valokuvamoodi harmillisen rajattu. Kameraa voi ainoastaan zoomata ja joitain tehosteita säädellä. Tulipa sillä kuitenkin tämänkin arvostelun kuvia otettua.

Viimeinen asia josta on pakko iloita, on pelin äänimaailma. Vaikka peli toimii sivusta kuvattuna ja vain satunnaisilla syvyyskohtauksilla, on äänimaailma täysin kolmiulotteinen. Hyvät 5.1-kaiuttimet ovatkin elinehto sataprosenttiselle pelielämykselle. Kuulokkeillakin homma toimii, mutta pelin todella taidokkaasti miksattu tilaääni on yksi parhaiden joukossa.

God of War 3 ei todellakaan ole vanhojen God of War 3 -pelaajien pakkohankinta. Sen sijaan se on todella suositeltava peli niille, jotka eivät ole joko tutustuneet koko God of War -pelisarjaan lainkaan tai sitten vaan kyseiseen sarjan osaan. Joka tapauksessa uudelleenmasteroitu versio on onnistunut parannelma vanhasta hitistä, mutta ei tuo mukanaan mitään sellaista, jonka vuoksi se pitäisi kokea uudelleen – mikäli tarina on vielä lähimuistissa.

Mainos