Mainos
Helldivers on taktinen räiskintäpeli isometrisestä kuvakulmasta, jossa yhdestä neljään pelaajaa koettavat yhteistyön voimin pistää kampoihin tulevaisuuden Supermaata uhkaaville vieraille eliömuodoille.

Helldiversin pelimaailma on jatkuvasti kehittyvä taistelutanner, jossa kolme erilaista vihollisrotua pyrkivät valloittamaan ihmisten asuttaman Supermaan. Harjoitustehtävien jälkeen pelaaja pystyy valitsemaan millä rintamalla hän haluaa taistella mitäkin vihollista vastaan.

Pelin tehtävätyypit vaihtelevat aina alueiden puolustuksesta uuden teknologian noutamiseen tai vaikkapa öljypumppujen uudelleen aktivointiin. Mitä vaikeampi tehtävä, sitä useampia tavotteita se sisältää.

Mainos

Helldivers tarjoaa yli 9 eri vaikeusasetetta ja haastetta todellakin riittää. Tehtäviä suorittamalla pelaaja avaa itselleen uusia aseita ja erikoisvoimia, jotka helpottavat vaikeimpien tehtävien suorittamista. Haastetta pelistä löytyy, ja jo hieman vaikeammat tehtävät vaativatkin yhteistyötä muiden pelaajien kanssa. Pelaaja voi milloin tahansa etsiä muiden pelaajien aluksia ja koota maksimissaan neljän Helldiverin jengin. Voisikin helposti kuvitella, että neljän pelaajan kanssa tehtävät suorittaa helposti mutta pelin jujuna on, että friendly fire on aina päällä: pelaajat tappavat toisiaan todella helposti ja pelaajat saattavat jäädä esimerkiksi kiertoradalta putoavien varustekapseleiden alle.

Toiminta on jatkuvasti kaaottista ja Helldivers palkitseekin pelaajia aivan omalla tasollaan, kun yhteistyön turvin kaaos saadaan hallintaan ja jokainen pelaaja tekee taktisesti oman osansa. Kuolema on siis arkipäivää ja useimmiten sen aiheuttaa joko toinen pelaaja, omat harha-askeleet konekiväärituleen tai kiertoradalta toimitettu varustepaketti. Pelin tekoäly on myös yllättävän hyvä ja vihollisrodut toimivat kaikki omalla tavallaan, joten taistelut pysyvät tuoreina ja toiminta todella intensiivisena vaikka tehtävätyyppejä onkin pelissä toistaiseksi rajallisesti.

Pelaaja pystyy avaamaan uusia varusteita, parantamaan jo avattuja varusteita, sekä ansaitsemaan uusia Stratagemejä, superaseita ja erikoistarvikkeita, joilla taistelun suunnan voi kääntää tai vaihtoehtoisesti tuhota vahingossa koko oman tiiminsä. Stratagemien käyttö kuten myös tehtävien sisäisten kohteiden suorittaminen vaatii nuolinäppäimillä tehdyn näppäinyhdistelmän joka muistuttaa hyvin paljon NES-konsolin huijausten aktivointia. Intensiivisen tulitaistelun keskellä ylös ylös alas alas vasen oikea ylös alas -yhdistelmän hakkaaminen oman tiiminsä pelastamiseksi ei todellakaan ole helppoa kun verenhimoiset avaruusmöröt yrittävät repiä pelaajan kappaleiksi.

Helldivers ei edes yritä ottaa itseään vakavasti ja vaikka tarina on olematon, on itse Helldiversin universumiin todella panostettu. Huumori on erittäin toimivaa ja sitä löytyy yllättävistäkin paikoista, itse taistelukenttää unohtamatta. Kuoleminen pelissä ei ole koskaan ollut niin hauskaa kuin se on Helldiversissa ja muiden pelaajien epätoivoista taistelua on todellinen ilo seurata kun he pyrkivät luotisateen keskellä tilaamaan lisäjoukkoja pelaajan odottaessa uutta omaa vuoroaan. Onnistunut tai epäonnistunut tehtävä palkitaan pelaajien yhetistyön, suoritettujen tavoitteiden sekä pelaajien kuolemien perusteella. Mitä paremmat pisteet pelaajat saavat, sitä enemmän kokemuspisteitä he kerryttävät ja auttavat samalla dynaamisen pääkamppanjan kehitystä suuntaan tai toiseen.

Ainoa napina tuleekin pelin grafiikasta. Se ei todellakaan näytä PS4-peliltä ja osasyy tähän saattaakin löytyä siitä, että PS4-, PS3- ja PS Vita -pelaajat taistelevat kaikki samassa pelimaailmassa. Helldivers yhdistää siis kaikki tämän hetken Sonyn konsolipelaajat keskenään mutta PS4-versio maksaa kovimman hinnan, sillä pelin graafinen ilme on toimiva, mutta auttamattoman vanhahtava.

Animaatiot ovat huippuluokkaa, mutta yli vuoden nykyisellä konsolisukupolvella pelanneena ei Helldivers ansaitse pisteitä ulkoasustaan. Ruudunpäivitys on toki moitteetonta ja meno on sulavaa alusta loppuun, mutta yleisilme on todella vaisu.

Helldiversia vaivaat myös satunnaiset ongelmat toisten pelaajien peleihin liittymisessä, ja vaikka käyttöliittymä onkin ihan sulava, heittää peli pelaajan satunnaisesti alkuvalikkoon kun toisen peliin ei pystykkään yhdistämään vaikka pelissä tilaa olisikin. Tämä aiheuttaa ikäviä pausseja pelaamisessa ja saattaa latistaa tunnelmaa.

Onneksi Helldivers tarjoaa neljän pelaajan yhteistyöpelin samalla sohvalla: Voi morjens, tytöt ja pojat kuinka helvetillisen hauska peli Helldivers onkaan neljän kaverin illanistujaisissa. Se edustaa yhteistyöpelien ehdotonta huippua ja on todella epätodennäköistä, että kaaottiseen toimintaan turtuisi. Tehtävät kestävät aina muutamasta minuutista peräti puoleen tuntiin ja pidemmissä tehtävissä tuskan hiki puskee pintaan jokaisella.

Helldiversia on helppo suositella: sen huokea parinkympin hinta on juuri sopiva, sisältöä ja haastetta riittää sekä toiminta on pirullisen koukuttavaa. Yksinpelattavaa pelistä ei juuri löydy ja se vaatii jatkuvan nettiyhteyden, mutta jos nämä ominaisuudet eivät haittaa on Helldivers pakkohankinta jokaiselle tiimiräiskinnän ystäville.

Mainos