Peliarvostelu: Moto Racer 4

Moto Racer 4 tarjoilee arcademaista moottoripyörän revitystä kuumilla asfalteilla, sekä kurvailua kuraisilla motocrossradoilla. Onko Moto Racer 4:sta kaappaamaan pelaajan huomion ja ennen kaikkea, onko pelaaminen hauskaa?

Moto Racer 4 on neljäs numeroitu osa Moto Racer -pelisarjaa ja ties kuinka mones osa, jos ottaa huomioon kaikki pelin spin-offitkin. Ensimmäinen Moto Racer peli ilmestyi PlayStation ykköselle ja PC:lle vuonna 1997, ja vuonna 2011 Anuman julkaisi ensimmäisen pelin 15th Anniversary -version. Ensi vuonna 20-vuotta täyttävä pelisarja saa nyt tämän sukupolven konsoleille ja tietokoneille tehdyn version.

Ensivaikutelma pelistä on hyvin viimeistellyn oloinen. Valikkografiikoista päätellen peli on kepeä, eikä ota itseään turhan vakavasti. Sama fiilis vahvistuu, kun ennen ratoja kilpailijahahmot ruudun alareunassa kertovat jonkun kommentin. Kommenttien taso ei ole mitään supernokkelaa, mutta kuitenkin hyväntuulisia hymähdyksiä aikaansaavaa.

Musiikit istuvat tämänkaltaiseen arcadepäristelyyn hyvinkin osuvasti, tosin perusasetuksilla kenttien aikana musa jää harmillisesti moottoripyörien äänten alle. Volyymisäädot ovatkin sitten ainoa asia, jota Options-valikosta voi säätää.

Kilparadat näyttävät hyvältä ja varsinkin öinen kostea asfalttirata oli huikea maisemineen. Kuratiemoodin puolella maastot ovat vähän tylsempiä grafiikaltaan, mutta onneksi niissä on enemmän valinnanvaraa ja variaatiota.

”Täähän menee v—n lujaa!”

Ensimmäinen kokemus itse kisailusta oli: ”Täähän menee v—n lujaa!”. Kontrollien herkkyyden sisäistäminen vaati muutaman kisan totuttelun. Sitä ennen moottoroitu munamankeli nuoleskeli seiniä aivan liian huolella, kipinöiden täyttäessä arvokasta näkökenttää.

Moto Racer on nopeaa reaktiokykyä vaativa peli. Kisat ovat melko armottomia hidastelun suhteen. On todella helppo, näin hurjissa vauhdeissa, ajaa itsensä ulos radalta, tai täysillä päin vastaantulevaa rekkaa. Jokainen törmäys tai tieltä poistuminen kostautuu. Onneksi pelissä on kaksi erittäin nastaa ominaisuutta: Turbo ja prätkän heilautus vastustajan kylkeen. Turbottaminen tulee varmasti osaksi pelaajan uutta oktaaninkatkuista luontoa. Kurviin pieni hidastus ja turbolla ulos -menetelmä tuntui toimivan, ainakin vielä pelin alkuvaiheessa. Lisäksi muiden motoristien puskeminen esim. vastaantulevan auton eteen on erittäin tyydyttävää – vaikkakin moraalisesti kyseenalaista. Olen melko varma että tuota törmäysliikettä voi käyttää myös pikaisena pelastuksena, kun on ajamassa radalta ulos. Äkkiä heilahdus toiseen suuntaan ja turbolla on the road again!

Pelissä on mahdollista kustomoida oman kuskin vaatetuksen väritystä ja selässä olevan logon voi valita. Uusia hahmoja aukeaa pelin aikana lisää. Kaikilla hahmoilla on hieman erilainen ajotyyli, jonka määrittelevät neljä mittaria: Handling, Turbo, Max Speed ja Accelerating, sekä se, kuinka monta upgradepalkkia kuhunkin mittariin on saatavilla. Upgradepisteitä saa kisatessa tyylipistetavoitteen täyttyessä. Tyylipisteitä saa turbotuksista, handlaamisesta, auton liki ajamisesta, jne. Mitä hurjempaa, sen parempi.

Kurateillä crossipärrän kanssa pyöriminen on asteen verran hitaampaa touhua, mutta vähintään yhtä intensiivistä. Huomio menee siinä nopeaan etenemiseen ja kurveissä pysymiseen. Kurateillä pääsee luistelemaan kurveissa ja tekemään temppuja hyppyjen aikana. Kontrollit toimivat hyvin ja mokat tuntuvat koskevan lähinnä itseä, eikä peliä.

Vedonlyönti on uusi musta

Uramoodissa eteneminen kisakokonaisuuksien välillä tapahtuu tähtiä keräämällä. Kentästä on mahdollisuus saada 1–3 tähteä, ehtojen täyttessä. Ehdot ovat tyyliin ”Ole viimeinen kentällä” (Eliminointi), ”Tule kolmanneksi” (kisat), ”Selviä 4 minuuttia” (Survival), jne. Kentästä tähtien saaminen ei ole automaatio, vaan pelaajan on lyötävä ns. veto siitä miten kisassa uskoo pärjäävänsä. Jos voitat vedon, voitat lyömäsi määrän tähtiä, jos häviät, menetät lyömäsi määrän tähtiä. On siis mahdollista päästä tähdissä myös miinusluvuille, mutta onneksi maksimissaan vain sen verran, mitä kentästä olisi tähtiä voinut saada.

Vedonlyönti on ihan virkistävän erilainen tapa tähtien saamiseen, kun joutuu aprikoimaan omia taitojaan ennen kisaa. Seuraavien kisakokonaisuuksien avaamiseen vaadittava tähtimäärä nousee uran edetessä. Huonolla vedonlyönnillä voi pelaaja ajaa itsensä siihen pisteeseen, että on pakko rassata samoja ratoja yhä uudestaan ja uudestaan. Tässä on olemassa pieni sudenkuoppa hauskuuden ehtymiselle, mutta toistaiseksi v-käyrä on sopivan mittainen ja pinnistelevä ”mua ei yksikään peli voita!” -asenne auttaa.

Sohvalla kaveria vastaan

Moninpeliin on online ja splitscreen mahdollisuudet. Kahden pelaajan splitscreenillä näkökenttä oli pystysuoraan jaetulla ruudulla ihan riittävä. Moninpelissä on useita erilaisia pelimoodeja, jotka tulevat myös uramoodissa tutuiksi. Kahdestaan pelatessa tuo takaa-ajo -moodi oli jotenkin erityisen hauska. Kun keskittyy liikaa edessä olevan jahtaamiseen, ei ehkä kiinnitä niin paljon huomitoa vastaantulevan liikenteen kera. Pelissä onnistuin bugaamaan hahmoni tieltä pudotessa niin että eturengas jäi tielle ja muu osa roikkui. Koska pelissä ei ole mitään self-destruct nappia, meni se kierros sitten ikävästi ohi. Törmääminen ja tieltä putoaminen ei kannata.

Moto Racer nelosesta ei ehkä ole pitämään otteessaan pitkiä aikoja kerrallaan, mutta peli on ehdottomasti sellainen jonka pariin aika ajoin mielellään palailee. Useat pelimoodit, uramoodin sopiva v-käyrä, hyvin reagoivat kontrollit ja hyvä visuaalinen ilme vetävät varmasti ja kilpailuviettiä lisää pelistä löytyvä erittäin kattava pelaajastatistiikka.

Aika näyttää muodostaako tähtien keräilyn vedonlyönti liian kovaksi seinäksi etenemiselle. Joka tapauksessa tässä pelissä pääsee vetämään prätkän kanssa hanat auki, tönimään vastustajaa ja turbottamaan itsensä voittoon. Moto Racer 4 näyttää ja tuntuu hyvältä!