Peliarvostelu: Overwatch

Overwatch on ensimmäinen kokonaan uusi peli Blizzard-pelitalolta vuosiin ja odotetusti se on nyt jo rikkonut myyntiennätyksiä ympäri maailman. Mihin tämä huuma perustuu?

xtv:n arvostelu saapuu huomattavasti julkaisun jälkeen, vaikka nopeimmat mediat puskivat omansa jo pihalle aivan pari päivää julkaisun jälkeen saadakseen mahdollisimman paljon klikkejä. Me teimme erilaisen ratkaisun. Nyt, kun pelitunteja on takana kymmenittäin, suurin osa hahmoista tuttuakin tutumpia ja Overwatchin 12 julkaisukarttaa tutkittu perusteellisesti – on lopullisen arvion aika.

Overwatch on kummallinen tapaus. Se jättää tarinankerronnan kokonaan muiden medioiden varaan, lukuun ottamatta introa joka pyörähtää pelin käynnistyksessä. Overwatchin maailmaa valoittavat pelin aikana hahmojen huudahdukset, mutta muuten tarinaa tai pelimaailmaa ei valoteta itse peilevyltä löytyvillä matskuilla lainkaan. Kummallinen ratkaisu, joten antaa tarinan siis olla.

Overwatch on puhdas konsoli moba (multiplayer online battle arena) peli. Se tarjoaa kyllä bottimatseja tietokonetta vastaan, mutta minkäänlaista yksinpeliä tai tarinamuotoa ei pelistä siis löydy.

Overwatch asettaa 6 pelaajaa vastakkain kahdessa erilaisessa pelimuodossa. On perinteinen alueen valtaaminen ja sen hallussa pitäminen, sekä MOBA-peleistä tuttu junamoodi, jossa suojellaan kartan läpi liikkuvaa kohdetta kun odotellaan sen hiljaa lipuvan päätepisteeseen. Kuulostaa äärimmäisen tylsältä ja sitä se pidemmissä sessioissa onkin. Mutta. Aina Blizzardin peleissä tulee mutta.

Hahmosuunnittelu, karttasuunnittelu, äänisuunnittelu ja kokonaisbalanssi ovat niin äärimmäisen loppuun asti hiottuja ja kohdallaan (muuta hahmobalanssia lukuunottamatta), että ei voi kuin ihmetellä sitä taitoa joka Blizzardin pelitalosta löytyy. Kaikki hahmot ovat niin kiinnostavia ja persoonallisia, että ne voisivat olla minkä tahansa pelin päähahmoja. Karttasuunnittelu taas lyö laudalta miltei kaikki tähän asti julkaistut moninpelit. Timanttinen äänisuunnittelu luo juuri oikean tunnelman ja sopivan korni musiikkiraita vain vahvistaa sitä.

”Aseita ei paranneta, kykyjä ei buustata vaan kaikki mitä pelaajalla on alussa auki, on lopussa samaa”

Hahmot on jaettu nejlään luokkaan joiden alta löytyy muutamia hahmoja, jotka edustavat esimerkiksi ”rakentajia” ja tarkka-ampujia. Mukana ovat siis hyökkäävät, puolustavat, tankkaavat ja tukevat hahmot. Hyökkäävät jakavat eniten tulivoimaa, puolustavat pyrkivät hidastamaan vihollisen etenemistä, tankkaavat ottavat iskut vastaan ja tukevat keskittyvät oman joukkueen tehostamiseen tai parantamiseen.

Jokaisella hahmolla on perushyökkäys, kakkoshyökkäys tai ominaisuus sekä erikoiskyky, joka latautuu ottelun edetessä pelaajan pelimenestyksestä riippuvalla vauhdilla. Minkäänlaista päivitysmahdollisuutta ei hahmoille ole kosmeettisten skinien, taunttiheittojen, sprayden ja logojen lisäksi. Aseita ei paranneta, kykyjä ei buustata vaan kaikki mitä pelaajalla on alussa auki, on lopussa samaa – pelaajan tasosta viis. Hahmoja ei myöskään tarvitse avata, kaikki heebot ovat käytössä heti alkuhetkestä asti.

Matsin jälkeen tasojen myötä kertyvät satunnaislaatikot ovat täynnä mainittuja audiovisuaalisia muutoksia ja satunnaisuus pakottaa fanaattisimmat fanit mikromaksujenn pariin, jos uusimpia skinejä tai värivariaatioita ei jaksa satunnaislaatikoista odotella.

Progressiosysteemi on siis paskaa kaikille niille, joita ei hassut sprayt, ääniraidat tai logot innosta. Legendaariset skinit ovat kyllä hauskoja, sillä ne muuttavat hahmojen ulkonäköä jopa melko radikaalisti – en silti ymmärrä, miksi niin monet haluavat laittaa lamaeuronsa likoon niiden avaamiseksi.

Mikä siis Overwatchissa viehättää? Yksinkertaisesti kontrollit ovat timanttiset, ruudunpäivitys sulavaa kuin sula vaha ja matsit maksimissaan n. 10 minuuttisia, täynnä hektistä paahtoa nopeilla spawn pisteillä. Balanssi on naurettavan hyvä, muutamaa ylilyöntiä, kuten länkkäri McCreen sokaisukranaatti + revolverin tyhjennys komboa tai vastaavasti huomattavan alivoimaista, mutta kiehtovaa D.Va-robottisoturia, jonka tulivoima jättää todellakin toivomisen varaa.

Loput 19 hahmoa ovat todella hyvin tasapainossa ja jokaiselle hahmolle löytyy vastahahmo. Overwatch rikkookin rajoja sillä, että pelaaja voi joko kuoleman yhteydessä tai ”syntymäalueelle” paetessaan vaihtaa pelihahmoa kesken pelin. Tämä on jopa useimmissa matseissa pakollista voiton saavuttamiseksi. Sopeutumatta on vaikea voittaa.

”Overwatch tarjoaa kaikille moninpeliräiskinnän ystäville kokemuksen jollaista monet muut pelit vain toivovat pystyvänsä tarjoamaan”

Peli on graafisesti tyylikäs, vaikkakin hieman turhan lapsenomainen. Se selkeästi haluaa ahmia faneja kaikista ikäryhmistä ja onnistuu siinä loistavasti. Se todellakin tarjoaa kaikille moninpeliräiskinnän ystäville kokemuksen jollaista monet muut pelit vain toivovat pystyvänsä tarjoamaan. Overwatch peittoaa Battlebornin mennen tullen ja ainoa todellinen haastaja – ja allekirjoittaneen mielestä kukistaja on Rainbow Six Siege, joka toki on suunnattu aivan eri pelaajaryhmälle.

Overwatch on todella hieno peli, jonka suurin heikkous on pelimuotojen vähyys ja rajattu määrä karttoja. Vaikka jokainen matsi riippuu siinä toisistaan mittaa ottavista hahmoista, alkaa peli toistamaan itseään todella nopeasti pidemmissä sessioissa eikä se oikein tarjoa minkäänlaista edistymisen tunnetta ainakaan aikuiseen makuun.

Vaikka hahmot vaativat opettelua, Overwatchin täydellinen hallinta ottaa kymmenittäin pelitunteja ja inhimillisistä tekijöistä johtuen jokainen pelikerta on tavallaan erilainen, ei se vielä muutama viikko julkaisun jälkeen täysin pysty vakuuttamaan pitkäikäisyydestään.