Mainos
Kotimainen Housemarque kahmi Resogun-pelillään, PS4-julkaisupeleistä korkeimman keskiarvosanan. Kyseessä on suuri juttu kotimaiselle peliteollisuudelle, mutta minkälaisesta pelistä oikein on kyse?
 
Resogun on PS Plus -jäsenyyden omistajille ilmaiseksi ladattava futuristinen avaruusammuskelupeli, jonka kunnioittaa 1980-luvun ensimmäisiä räiskintöjä. Peli on visuaalisesti pelkistetty, mutta PS4:n tehoista raavitaan paljon irti partikkelimurskeriepottelulla ja valotehosteilla.
 
Oletus
 
Pelissä ohjataan yhtä kolmesta avaruusaluksesta, joissa erot on selkeitä. Siinä missä yksi on tulivoimaisesti vahvin, on toinen suojiltaan paras ja kolmas on kultaisen keskitien kulkija.
 
Pelaaja istutetaan sylinterinmuotoiseen kentään, jossa vihollisaaltoja puskee sekä sivuilta, alhaalta, että ylhäältä. Alku on seesteistä ja helppoa, kun lopussa päällä on järkyttävä kaaos. Jokaisen kentän viimeistelee tietysti perinteinen loppupahis.
 
Partikkelihakkelus
 
Peliä voi pelata myös verkossa, jolloin käytännössä taistellaan pareittain yhteistyönä massiivisia vihollisaaltoja vastaan. Meininki on ihan hauskaa, kunnes siihen kyllästyy – kymmenessä minuutissa.
 
Sama juttu vaivaa yksinpelipuolella. Toiminta on järkyttävän yksipuoleista ja kentät ovat suhteessa aivan liian pitkiä, ollakseen koukuttavia. Kun ensimmäisen kentän on läpäissyt ja toinen kenttä näyttää täsmälleen ensimmäisen kanssa identtiseltä, ei voi kuin pettyä.
 
Pelissä on oma koukuttavuus, mutta tätä kivaa jaksaa ehdottomasti vain yhden tai maksimissaan kaksi kenttää putkeen. Sitten iskee partikkeli- ja laserähky.
 
Resogun käytää hyväkseen PS4:n ohjaimen kaiutinta ja tuuttaa sieltä välillä oman aluksen komentokeskuksen ääniä. Tämä on hauska, mutta lopulta varsin turha ominaisuus.
 
Kuutiomurske
 
Kaikesta hehkutuksesta huolimatta Resogun on tylsä ja yksipuolinen peli, joka uppoaa vain ja ainoastaan n. 35–45-vuotiaisiin miehiin, jotka 1980-luvulla tahkoivat tämän tyyppisiä avaruusmäiskintöjä.
 
Ilmaispeliksi ok. Maksullisena karvas pettymys.
Mainos