Mainos

Harmaansävyiset sotaleikit ovat vihdoin saaneet haastajan. Nintendo ampuu maalipyssyllä väriä videopelimaailman suosikkigenreen.

Splatoon on Nintendon ensimmäinen uusilla hahmoilla höystetty pelikonsepti yli 10 vuoteen. Kyseessä on perustaltaan kolmannen persoonan räiskintäpeli, joka kuitenkin mullistaa konseptin niin hurjalla tavalla, että Gear of War -veteraanien suut ympäri maailman loksahtavat auki.

Pelin tapahtumat sijoittuvat Inkopoliksen kaupunkiin, jota asuttavat skeittitrendejä seuraavat mustekalojen ja ihmisten risteytykset. Näiden olioiden suosikkiharrastuksena on järjestää keskenään maalilla läträämiseen perustuvia taisteluita, joihin pelaaja luonnollisesti antaa oman panoksensa 4 vs. 4 online-matseissa. Yksinäisellekin pelimiehelle kaupunki tarjoaa tekemistä, sillä mystisten avaruusolioiden kukistamiseen on varattu tarinamoodi, joka yhdistelee näppärästi räiskintää, tasohyppelyä ja ongelmanratkaisua.

Mainos

Splatoonin ytimessä on siis kaikille tuttu kolmannen persoonan ammuskelu. Luodit on kuitenkin korvattu maalilla, jota ruiskutellaan pitkin pelikenttää mitä mielikuvituksellisimmilla vehkeillä. Myös pelin tavoite poikkeaa aiemmin nähdyistä räiskinnöistä. Pisteet kertyvät maalatun pinta-alan mukaan, joten toisten pelaajien teilaaminen on vain (hyödyllisessä) sivuosassa. Tämä innovatiivinen pelimekaniikka saa pyssyttelyihin tottuneen pelaajan miettimään toimintatapojaan uusiksi ja kutsuu myös genreen tottumattomampia mukaan kekkereihin.

20 tunnin pelaamisen jälkeen pieni variaatio olisi jo ollut paikallaan.

 

Toinen pelinkehittäjän kekseliäisyyden osoitus näyttäytyy hahmojen tavassa liikkua. Pelaaja voi yhdellä napinpainalluksella muuttaa taistelijansa mustekalaksi. Tässä olomuodossa liikkuminen oman värisellä musteella peitetyillä pinnoilla nopeutuu ja myös piileskely ja pelaajien väijyttäminen tulevat mahdollisiksi. Näin paketin tarjoama kokemus laajenee entisestään. 

Toisistaan poikkeavia taistelumuotoja on Splatoonissa tarjolla kaksi. Turf Wars on suorasukainen ”team deathmatch”, kun taas Splat Zones tarjoilee ”kukkulan kuningas” -tyylistä peli-ilottelua. Näistä erityyppisistä kähinöistä riittää iloa varsin pitkään, mutta 20 tunnin pelaamisen jälkeen pieni variaatio olisi jo ollut paikallaan – etenkin, kun pelattavia karttoja on varsin vähän. Lieventävänä asianhaarana toimii Nintendon lupaus tukea peli ilmaisilla kartta- ja pelimuotopäivityksillä pitkälle tulevaisuuteen. 

Räiskintäpeli olisi tietenkin hyvin vajavainen kokemus ilman monipuolista arsenaalia aseita ja varusteita. Splatoonin tapauksessa hahmon kehittäminen tapahtuu pisteillä, jotka kertyvät maalatun pinta-alan mukaan. Hahmon nostaminen uudelle tasolle avaa uusia, tehokkaampia maalilinkoja sekä erilaisia vaatteitta, jotka toimivat pelissä perkkeinä. T-paidoilla, huppareilla, lippiksillä ja jopa kaasunaamareilla voi esimerkiksi saada hahmon liikkumaan nopeammin tai kestämään enemmän vastustajan ruiskauksia. Lisävarusteiden hankinta on myös tehty mielenkiintoiseksi, sillä Inkopoliksen kauppojen tarjoamat varusteet vaihtuvat päivittäin.

Splatoonin online-osuus tarjoaa siis varsin kattavan paketin hauskanpitoa, mutta ei yksinpelikään petä. Hieman Super Mario Galaxyn kenttiä muistuttavat räiskintä-tasohyppelyhybridit tarjoavat kiitettävän määrän viihdettä. Etenkin pomotaistelut ovat varsin mieleenpainuvia maalailufestivaaleja.

Graafisesti Splatoon muistuttaa erehdyttävästi Segan Dreamcast -klassikkoa Jet Set Radiota. Skeittarifuturistinen lookki on ihan toimiva, mutta ei tajuntaa räjäyttävä. Toisaalta ruudunpäivitys ja muu pelin konepellin alainen toiminta ovat Wii U:lle tuttuun tapaan varsin hyvässä iskussa. Pientä miinusta tosin satelee verkkotekniikan ajoittaisista yskähtelyistä. Nämä ovat erityisen harmillisia tilanteissa, joissa pelaaja on ehtinyt kerätä matsista mukavan määrän kokemusta, joka sitten katoaa
bittiavaruuteen. 

Splatoon tuo jotain aidosti uutta kolmannen persoonan räiskintöihin ja tekee sen niin, että koko perhe voi siitä nauttia.

 

Muutakin pientä motkotettavaa pelistä löytyy. Karttojen vähyyden mainitsin jo edellä, mutta suuri puute on myös se, että jokaista matsia varten peli vaatii täyden kahdeksan pelaajan rosterin. Tämä ominaisuus aiheuttaa välillä turhan pitkää odottelua ja on jopa pieni uhka pelin jatkuvuudelle tulevaisuudessa. Lisäksi pelin asettamana level cap (20) tuntuu hieman alhaiselta – henkilökohtaisesti olen tuon maagisen luvun läheisyydessä vähän yli 20 tunnin pelaamisella.

Nillitykseni voi kuitenkin pääosin jättää omaan arvoonsa. Suurimmilta osin Splatoon nimittäin lunastaa sille asetetut odotukset. Se tuo jotain aidosti uutta kolmannen persoonan räiskintöihin ja tekee sen niin, että koko perhe voi siitä nauttia. Uskon ja toivon, että tällä Nintendon uutukaisella on edessään vielä valoisa tulevaisuus.