Mainos

Sunset Overdrive kertoo vuoteen 2027 sijoittuvan tarinan energiajuomien jälkeisestä tulevaisuudesta, jossa paska on osunut tuulettimeen isosti.

Eeästeinit ovat juoneet liikaa energiajuomaa, joka muuttaa miltei koko kaupungin populaation kuolaaviksi monstereiksi, jotka eivät siedä ihmisiä sitten alkuunkaan. Pelaaja ottaa energiajuomayhtiö FizzCo-työläisen roolin, jonka tehtävänä on mikäs muukaan kuin selvittää miksi FizzCo-energiajuoma muuttaa juojansa mutanteiksi, ja hilata oma persnahka pois Sunsetin kaupungista vielä kun henki pihisee. 

Peli alkaa oman hahmon kustomoinnilla. Pelaaja voi tehdä hahmostaan oman alteregonsa näköisen; miehen tai naisen, valita todella komeista partavaihtoehdoista (todellakin, valitse parta itsellesi, sukupuolesta riippumatta), sekä erilaisista kledjuista aina pakollisiin norsualkkareihin asti. Hahmon luonnin jälkeen peli siirtyy todella koomiseen introon, jossa modeemimusiikkibileissä energiajuomia lipittävät transetamppaajat ottavat eeäsöverit ja muuttuvat mutanteiksi, jotka janoavat lisää energiajuomaa, sekä ihmislihaa. Pelaaja on duunariluuserisiivooja, joka joutuu pakenemaan henkensä edestä, miettimään suurempia ratkaisuja, minnekäs muuallekaan kuin omaan kotiinsa. Tämän jälkeen maailman kohtalo paljastuu ja itse peli alkaa. Pelaaja tutustuu muihin selviytyjiin ja on aika hioa täydellistä suunnitelmaa paeta Sunsetin kaupungista. 
 
 
Sunset Overdrive on omituinen sekoitus avoimen maailman toimintapelejä. Se on kuin InFamouksen, Saint’s Row'n ja alkuaikojen Tony Hawk -pelien ristiriitainen sekasikiö, joka etsii paikkaansa pelimaailmassa.
 
Pelaajan asearsenaaliin kuuluu mitä ihmeellisimpiä aseita aina vinyylisingoista räjähtäviin nallekarhuihin ja paperilla näiden pitäisi naurattaa. Pelaaja avaa edetessään mitä erilaisempia vaatteita, ja oman hahmonsa voikin pukea minkälaiseksi scifiretrotransuksi ikinä haluaa, paperilla tämäkin voisi olla hauskaa mutta kaikki on jo nähty.
 
Pelimekaniikka on enimmäkseen toimivaa pomppimista ja erilaisten liiketemppujen ketjuttamista, mutta pienet puutteet kontrolleissa latistavat pelikokemusta ja poistavat sen parhaan fiiliksen jo heti alkumetreillä. Peli yrittää erottua avoimen pelimaailman toimintamassasta Tony Hawkmaisilla tempuilla. Pelaaja voi mm. grindailla kaiteilla, tehdä hulluja hyppyjä, seinäjuosta, jeesustella veden päällä, seinähyppiä ja yhdistellä näitä kaikkia räiskinnän lomassa, kerryttäen kertoimia, jotka avaavat aina parempia erikoisliikkeitä ja aseominaisuuksia. Kuulostiko sekavalta? Ei, ei se olekkaan. Mutta kontrollit sekoittavat pakkaa ja überliikehditä ei olekkaan niin sulavaa ja simppeliä kuin sen pitäisi olla. Hahmo saattaa lähteä omille teilleen tai väärille raiteille vain pienen napin painallusviiveen johdosta, ja pelaaja päätyy tuijottamaan tiiliseinää, kun muntanttimonsterit hiillostavat ahteria sankoin joukoin. Toki voidaan sanoa, että tämä on pelaajan vika, mutta suurimman osan ajasta tuntuu siltä, että peli ei vain pysy kärryillä itsekkään siinä, mitä ruudulla tapahtuu ja mitä siellä pitäisi tapahtua.
 
 
Pelaaja kerryttää itselleen merkkejä sen mukaan, miten hän peliä pelaa, ja merkeillä hän taas pystyy parantamaan hahmonsa erikoisominaisuuksia. Aseita voi myös kerätä keräämällä haisevia kenkiä, vessapaperia, ilmapalloja yms. hassunhauskaa krääsää, joten pakolliset kehitysmahdollisuudet on tuotu peliin, vaikkakaan ei kovin onnistuneesti. Marginaalisen yhden prosentin lisävahingon lunastus tuntuu omituiselta, kun kaiken olisi vain voinut verhoilla vaikkapa asetasoon kaksi. Pelaajaa pyydetään valitsemaan käytössä olevia kykyjä ja erikoisvoimia vain sen tähden, että hän kokisi edenneensä pelissä, ja jotta illuusio valinnanvarasta olisi paremmin läsnä. Todellisuudessa vahinkolisiä ei juurikaan huomaa. Koko hahmon ja aseiden kehitys tuntuukin jotenkin päälleliimatulta, eikä se tuo lisäsyvyyttä peliin lainkaan.
 
 
Sunset Overdrive'n paras ominaisuus on kasarijarruille omistettu huumori. Se on enimmäkseen onnistunutta ja huomaa, että pelin ovat tehneet päälle kolmikymppiset pelaajat, ja sen huumori on tarkoitettu päälle kolmikymppisille pelaajille. Sääli vain, että konsepti ei kestä, ja pahinta on kun pilkka osuu omaan nilkkaan: Sunset Overdrive naljailee jatkuvasti videopelikliseille, mutta valitettavasti itse peli on melkoinen klisee. Sen tehtävät ovat todella tylsiä, eikä nouda-tämä-kun-nämä-koittavat-tappaa-sinua tai puolusta-tätä-kun-nämä-koittavat-tappaa-sinua -tyyliset tehtävät jaksa innostaa, vaikka kuinka ensin vittuillaan, että tälläisia tehtäviä on kaikki pelit pullollaan. Silti mukaan mahtuu paljon hyvääkin naljailua peliskenelle ja peleille, jota varsinkin vanhemmat pelaajat pystyvät arvostamaan. Onpa mukaan ahdettu paljon vitsejä ja latteuksia nykynuoria varten, eikä se tärkein dollarilähde pääse unohtumaan.
 
 
Sunset Overdrive on ihan kivan näköinen, mutta koko ajan on tunne siitä, että tämä on jo nähty. Graafisesti se tarjoaa sujuvan ruudunpäivityksen ja todella upeat pelaaja-animaatiot, mutta samaan aikaan grafiikka tuntuu jotenkin jo niin nähdyltä ja vanhan aikaiselta. Jo alussa hahmolle valittavien tekstuurien päivitys sutusta tarkaksi kestää useamman sekunnin, onneksi sama ei toistuu itse pelissä. Päälisin puolin kaikki on siis ihan ok, mutta miksikään uuden sukupolven graafiseksi ilotulitukseksi Sunsetistä ei ole, kuten puolestaan esimerkiksi inFamous: Second Son oli partikkeliefekteineen.
 
Musat ovat Sunset Overdrive'ssa todella kohdallaan, ja punkkirokkiskede-soundtrack toimii. Ääninäyttely on sopivan yliampuvaa ja tylyttävää, sekä muut selviytyjät ovat riittävän yliampuvia ollen oikeasti hauskoja, niin ääninäyttelyä kuin käsikirjoitusta myöden.
 
 
Pelin tarina ei jää mieleen millään tavalla, ja sen jähmeä kerronta ei auta pelaajaa uppoutumaan pelin tapahtumiin. Tylsät, itseään toistavat tehtävät eivät auta asiaa, eikä kaiken kaikkiaan stoorin takia peliä ei kannata pelata. Toiminta itsessään on todella hauskaa, sen hetken kun se jaksaa innostaa.
 
Miltei kaikki mitä Sunset Overdrive tarjoilee on jo nähty aiemmin jonkin toisen pelin muodossa, ja kun GTA V on asettanut avoimen pelimaailman riman todella korkealle, tuntuu Sunset Overdrive jotenkin haalelta kokemukselta.
 
Huumori on iskevää ja toiminta hauskaa, mutta peli ei herätä himoa tarttua ohjaimeen kun sen kerran laskee kädestään. Uuden sukupolven konsolit ovat tarjonneet jo niin paljon todella hyvää pelattavaa, että Sunset Overdrive jää vain hauskan vitsin tasolle – joka on sinänsä sääli, sillä se tarjoilee ensimmäisen hauskan maailmanlopun, jossa pelaaja voi valita hahmolleen kerrassaan mahtavan parran, liistiä tuhansia eeästeinimutanttimonsteriesta, hyvän musiikin pauhatessa ja überkombokikkoja yrittäessä.
Mainos