Mainos

Valtava rosteri videopelihahmoja on jälleen saapunut ottamaan mittaa toisistaan Nintendon klassisessa tappelupelisarjassa. Ensimmäistä kertaa taskukokoisena julkaistava rähinäpaketti onnistuu viihdyttämään, mutta myös hiukan turhauttamaan.

Super Smash Bros. -pelit ovat ensimmäisestä julkaisustaan lähtien rakentuneet tutulle, mutta yllättävän toimivalle kaavalle. Sarjan ei-niin-kekseliäästi nimetty uusin tulokas, Super Smash Bros for Nintendo 3DS, ei sorki hyväksi havaittua perustaa. Kyseessä on jälleen kerran Nintendon (ja muutaman muun julkaisijan) hahmoilla höystetty 2D-tappelupeli, johon on pumpattu aimo annos huumoria. 
 
Suoraviivaisen peligenrensä mukaisesti ei uusi Smash Broskaan rasita pelaajaa turhanpäiväisellä tarinoinnilla. Taisteluihin, jotka käydään 2-4 hahmon/pelaajan välillä, pääseekin hyppäämään jo melkein aloitusruudulla. Varsinainen pelissä eteneminen tapahtuu uusien tappelupukarien hankkimisena ja taitojen hiomisena lukuisissa eri pelimuodoissa.  
 
 
Sisältöä Super Smash Bros for Nintendo 3DS tarjoilee yllin kyllin. Pelimuodot ulottuvat aina yksin pelattavista pikamatseista kaoottisten online-matsien kautta erilaisiin harjoittelu- ja seikkailuviritelmiin. Perinteisempien rähinöiden keskeltä nousevat positiivisesti esiin etenkin Classic- ja Smash Run -moodit.  Näistä ensiksi mainittu vie taistelijan pelilaudalle, jonka reittejä navigoimalla ja kamppailuja voittamalla avautuu uusia hahmoja ja bonusesineitä tappeluiden tueksi. Smash Run taasen yhdistelee hauskalla tavalla tasohyppelyä ja kamppailua. Tässä 3DS-version eksklusiivissa kerätään ensin omalle hahmolle vahvistuksia avoimesta loikkakentästä, jonka jälkeen kohdataan kolme muuta pelaajaa varsinaisessa taistossa. 
 
 
Pelimekaniikka noudattelee uudessa Smash Brossissa sarjan vanhaa, hyväksi havaittua linjaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa vastustajien hakkaamista, sekä normilyönneillä että erikoisliikkeillä. Osumat kasvattavat osallistujien vahinkomittaria, joka kivutessaan riittävän korkealle saa hahmon lentämään ulos areenalta pienestäkin lyönnistä. Voittaja on tietenkin se, joka antaa eniten, mutta saa vähiten turpaansa. Vielä vuosienkin jälkeen homma toimii ihan mukiin menevästi, joskaan ei sykähdytä samalla tavalla kuin ensimmäisinä kertoina. 
 
Graafisesti Super Smash Bros for Nintendo 3DS tarjoilee taisteluiden taustaksi monia taianomaisia maisemia, joita kelpaa pällistellä. Myös hahmojen näyttävät erikoisliikkeet ovat todellisia katseenvangitsijoita. Visuaalisesti paketti on muutenkin kunnossa, vaikka isäntäkonsolin 3D-ominaisuuksia olisikin voinut toivoa hyödynnettävän hiukan enemmän.  
 
 
Kontrolliensa puolesta peli ottaa sarjan edellisiin osiin verrattuna takapakkia. Nintendo 3DS:n nappulat eivät yksinkertaisesti tarjoa optimaalista otetta kunnon tappelupeliin. Lisäksi ohjausta tuntuu vaivaavan pieni epätarkkuus, joka etenkin online-pelimuodoissa on anteeksiantamatonta. Kritiikkiä saa osakseen myös pelin sekava valikkojärjestelmä.  
 
Päivän päätteeksi jää pieni kaiherrus painamaan tämä arvostelijan mieltä. Raudan asettamien rajoitusten johdosta Smash Bros ei ole käsikonsolilla ihan omimmillaan, joten Wii U -version suorituspaineet kasvavat selvästi. Kriitikon kulmien kurtistelulle ei kuitenkaan kannata antaa liikaa painoarvoa, sillä kyseessä on ehdottomasti hankinnan arvoinen peli sarjan ystäville.