Lähes vuosikymmenen kehityksessä ollut japanilaispeli näki vihdoin päivänvalonsa, eikä se todellakaan pettänyt odottajia.

Fumito Uedan ohjaama The Last Guardian on epäsuora jatko-osa vanhemmille Ico ja Shadow of the Colossus -peleille. The Last Guardian on kuitenkin oma itsenäinen tarinansa, eikä vaadi mitään pohjatietoa.

Peli seuraa nuoren pojan ja jättiläislintukoiran suhdetta. Peli kerrotaan takauman kautta, jossa vanhempi mies kertoo nuoruudentarinaansa. Takaumassa poika herää vangittuna linnasta, jossa lymyilee myös Trico-lintukoira. Poika ja koira päättävät paeta vankeudesta, mutta homma ei Tricon massiivisuudesta huolimatta ole helppo.

Pelin kehitys aloitettiin jo vuonna 2007. Se esiteltiin E3-messuilla 2009, jolloin ensimmäiset fanit sekosivat. Odotusta jatkuikin aina viime vuoteen saakka, jolloin peli nostettiin jälleen framille E3-messujen toimesta. Nyt peli on vihdoin valmis ja pitää lupauksensa.

The Last Guardian on paitsi graafisesti todella näyttävä, mutta myös tarinallisesti huikea. Peli kertoo rehellisen tarinan, joka on asetelmastaan johtuen täysin ennalta-arvaamaton. Japanilainen kertomus on pullollaan omituisia otuksia ja kuvankauniita maisemia. The Last Guardian on jotain todella maagista.


Pelattavuudeltaan peli on hiottu kolmannen persoonan tasloikka ja ongelmanratkaisupeli. Kontrollit toimivat viivettä ja pelaaminen on varsin kotoisaa – poikkeuksellisista näppäinbindauksista huolimatta.

Pelin tarinalla on kestoa omasta ongelmanratkaisukuvykkyydestä riippuen noin kahdeksan tuntia, mutta peli yrittää tyrkyttää trophya myös pikapelistä. Tällöin peli tuli juosta läpi alle viidessä tunnissa. Toiset jaksavat, toisille riittää kertaläpäisy.

The Last Guardian on kuin japanilainen elokuva. Se hämmästyttää, viihdyttää, koukuttaa ja jää mieleen vaikuttavana seikkailuna – aivan kuin Alfred J. Kwak ja Muumilaakson tarinoita -sarjat aikoinaan 90-luvulla.