Mainos
Uusin Zelda-peli hylkää Hyrulen tutut ja turvalliset maisemat. Tarjolla on lähes puhtaasti moninpeliä ajatellen rakennettu paketti, joka sisältää hurmaavien hetkien lisäksi myös paljon turhautumista.
The Legend of Zelda: Tri Force Heroes vie Linkin (ja hänen kaksi nimeämätöntä sankarikaveriaan) mystiseen Hytopian valtakuntaan. Kyseessä on paikka jossa kaikki tuntuvat olevan kummallisen obsessiivisia muodin suhteen. Itse asiassa koko pelin juoni perustuu lähtökohtaan, jossa rumaksi itsensä kokevan prinsessan kirous pyritään poistamaan ja hänen vaatekaappinsa palauttamaan kuninkaalliseen loistoonsa. Tarina tuntuu aluksi hauskalta, sitten hieman väsähtäneeltä ja pelin loppupuolella jopa väkisin väännetyltä.
Pelillisesti Tri Force Heroes eroaa monista aikaisemmista Zelda-peleistä. Peli ei perustu avoimeen seikkailuun, vaan tilalla ovat tarkemmin rajattu pelialue, kentät, tyrmät ja pomotaistelut. Puuhailua maustettaan raikkaalla loot-systeemillä, jossa kerätään materiaaleja mitä mielikuvituksellisimpia uusia asuja varten. Nämä puvut pitävät sisällään myös pelikirjaa muuttavia erikoiskykyjä. Näistä mainitsemisen arvoisia ovat muun muassa liikkuvuutta parantava gepardi-puku sekä väistömahdollisuuksia lisäävä lounge-asu.
Selkeistä pelillistä eroistaan huolimatta Tri Force Heroes sisältää myös paljon tuttua. Tarjolla on mukavina välipaloina toimivia taisteluosuuksia ja puzzleja, jotka saavat aivot kiehumaan juuri oikealla tavalla – tiettyyn pisteeseen saakka. Peliajan karttuessa arvoitukset tuntuvat väsähtävän ja niiden ratkaiseminen muuttuu helpommaksi. Moninpelipainotus aiheuttaa myös sen, että nappulanhakkaaja on osittain verkosta tarttuneiden pelikavereiden kykyjen armoilla. Kaikessa tekemisessä nimittäin painotetaan kolmen pelaajan yhteistyötä ja heidän yksilöllisiä kykyjään.
Yksinpeli on ehdottomasti heikointa antia – toteutus nimittäin lähentelee sitä paikkaa, johon aurinko ei paista.
Tarjolla on toki mahdollisuus myös yksinäisenä sutena pelaamiseen. Valitettavasti tämä on selkeästi pelin ehdottomasti heikointa antia – toteutus nimittäin lähentelee sitä paikkaa, johon aurinko ei paista. Kolmen kaverin yhteistyöhön perustuvan pelimekaniikan johdosta yksinpelissäkin on koko ajan paikalla kolme sankaria, mutta keinoälyn sijaan kaksi ylimääräistä hemmoa muuttuvat patsaiksi kun niitä ei käytetä. Tämä johtaa etenkin muutamissa pomotaisteluissa eeppisen tason turhautumiseen.
Visuaalisesti Tri Force Heroes on oikein mukava paketti. Hyvällä tavalla lapsenomainen animeote jaksaa viehättää ja grafiikka on myös teknisesti kunnossa. Pelin konepellin alta ei muutenkaan tunnu löytyvän juurikaan valitettavaa. Toisin sanoen Grezzo ja Nintendo jatkavat hyvän toteutuksen värisuoraansa ihan kunnioitettavasti.
Pelistä kertovaan valitusvirteen löytyvätkin säkeet ihan muualta. Olen jo aikaisemmin arvostelussani maininnut yksinpelin puutteet ja arvoitusten väsymisen pelin loppua kohden. Myös moninpeli saa sapiskaa etenkin pelaajien välisen kommunikaation rajoittamisesta emojimaisiin laattoihin. Vaikka Nintendon tarkoitus on hyvä (kiroilun ja solvaamisen ehkäisy), ei arvoitusten ratkaisemiseen vaadittava keskustelu todellisuudessa onnistu näin rajatuilla työkaluilla.
The Legend of Zelda: Tri Force Heroes on monilta osiltaan oikein raikas arvoituksiin perustuva yhteistyöpeli. Huumori on kohdillaan, houkuttelevaa grindaamista riittää ja teknisesti kaikki toimii näpsäkästi. Valitettavasti surkea yksinpeli sekä tarinan ja arvoitusten väsähtämiset estävät pelin nousun sarjan klassikoiden joukkoon. Kyseessä on kuitenkin pelaamisen arvoinen kokemus.
Mainos
