Mainos
Tt Games tuuppa joka vuosi vähintään yhden uuden LEGO®-pelin markkinoille ja tänä vuonna niitä tulee ainakin kaksi. Toinen näistä perustuu LEGO® Elokuva -leffaan, jonka tarina ja kohtaukset ovat suoraan itse elokuvasta.
 
Pelissä ohjataan aluksi tietysti leffan päähahmo Emmetiä, jolla ei ole superkykyjä tai uskomatonta kokoamisabilitettia. Hän osaa kuitenkin korjata kaiken ja tämän vuoksi häntä erehdytään luulemaan suureksi Lego-kansojen pelastajaksi. Emmet joutuu Wildstyle-sankarittaren johdattamana suureen seikkailuun, jossa myös LEGO® Batmanilla on oma roolinsa.
 
 
The LEGO Movie Videogame kulkee samoilla raiteilla kuin kaikki muutkin, hyvinmenestyneet Lego-pelit. Teknisesti peli näyttää samalta kuin kaikki muutkin tähänastiset julkaisut, mutta PS4-versiossa mukana on liikkeensumennus, parempi antialiasointi, enemmän partikkeleita, sekä suuremmat tekstuurit.
 
Pelin ohjaus on tuttua kauraa ja napit identtiset kaikkien muiden Lego-pelien kanssa. Sisään pääsee siis helposti ja pelaaja on heti kotonaan.
 
 
Vaikka yleisesti Lego-pelit ovat pelkkää timanttia, poikkeaa The LEGO Movie Videogame tässä suhteessa ainakin kolmella osa-alueella. Ensimäinen on pelin tarina ja kentät, jotka eivät ole järisyttävän mielenkiintoisia. Tarina poukkoilee hypersekavasti, vaikka siinä logiikka onkin. Jos elokuvaa ei ole nähnyt, joutuu todella miettimään ja pysähtymään tarinan käänteitä. Leffan nähneiden on tietysti helpompi pysyä mukana ja pelin pariin onkin ehdottomasti suositeltava asettua vasta kun leffa on katsottu alta pois… alkuperäisääniraidalla.
 
Itse kentät ovat pääsääntöisesti kivoja, mutta osassa tasoista on joko liian räikeää, että objektien erottaminen muodostuu mahdottomaksi, tai sitten ne ovat aivan liian pliisuja, jolloin tulee fiilis keskeneräisyydestä. Bugeja on kuitenkin varsin vähän, eli laatupelistä on kaikesta huolimatta kyse.
 
Kolmas huono puoli on pelin äänimaalima. Valikoista voi valita musiikin joko päälle tai pois, mutta erikseen voimakkuuden säätöä sille ei ole. Musiikki on ajoittain hauskaa, mutta looppaa varsin pienellä silmukalla ja aivan liian kovaa verrattuna dialogiin. Dialogin voimakkuuksissa puolestaan on järkyttäviä eroja, jotka hankaloittavat tarinan seuraamista. Äänimiksaus on muutenkin hoidettu juostenkusten, joka on suuri miinus.
 
 
The LEGO Movie Videogame on kaikesta huolimatta laadukas loistotuote, joka viihdyttää 15 pitkähkön kentän ajan. Läpipeluun jälkeen kentillä voi käydä uudelleen, uusilla hahmoilla avaamassa lukittuja salaisuuksia, aivan kuten muissakin Lego-peleissä. Co-op-yhteistyöpelinä tämäkin on hauskinta, mutta se toimii aivan hyvin myös koukuttavana yksinpelinä.
Mainos