Mainos
Transistor on henkeäsalpaavan kaunis toimintaroolipeli joka vangitsee pelaajan jopa röyhkeällä selittämättömyydellä, sekä todella nerokkaalla ja monipuolisella taistelusysteemillä. Pelin on kehittänyt Supergiant Games joka toi pelaajien iloksi Bastionin vuonna 2011.
 
Transistorissa pelaaja ottaa kuuluisan laulajatar Redin roolin. Pelin alussa Red joutuu ”prosessin”, eli pelin pahan robottijoukon salamurhan kohteeksi ja taistelun tuoksinnassa Red joutuu Cloudbank -kaupungin toiselle laidalle. Red näkee tuntemattoman miehen ruumiin, jonka rinnasta hän tempaisee Transistorin, eräänlaisen miekan. Transistor (myöhemmin kaverillisesti Transistori, niin tiedetään puhutaanko aseesta vai pelistä) on Redin ase robottiarmeijaa vastaan, ja se toimii myös tarinan kertojana. Transistori kertoo film noir hengessä pelin juonta ja kommentoi taisteluiden, sekä ympäristön tapahtumia. Se on eräänlainen välikappale kuolleiden ja Redin välillä. Sen kautta Red omaksuu uusia voimia löytämiltään kuolleilta kaupunkilaisilta ja kokemuksen karttuessa Red oppii uhreista enemmän sekä hänen voimansa vahvistuvat.  
 
 
Pelinkehittäjät ovat pitäneet huolen siitä, että jokainen pelaaja pystyy tulkitsemaan pelin maailmaa omalla tavallaan. Juonta seuratakseen pelaajan pitää todella keskittyä ja tulkita löytämäänsä, sillä mitään ei juurikaan selitellä ja kaikki tuntuu aluksi kovin sekavalta.
 
Pelimaailma itsessään on sekoitus Cyberpunkia, Bladerunneria ja siihen päälle ripaus vaikutteita kaukoidästä. Cloudbankin kaupunki onnistuu olemaan mielikuvituksellisen värikäs ja synkkä samaan aikaan. Vaikka tasosuunnittelu onkin hyvin putkimaista, tarjoaa Cloudbank todella kauniita vistoja, ja tutkittavaa löytyy. Pelimaailmaan on kätketty terminaaleja joista voi seurata kaupungin tapahtumia ja jättää oma jälkensä kommenttien, tai äänestyksien muodossa. Kaupunkiin on myös kätketty erilaisia maisemapaikkoja ja muita kiinnostavia kohteita, joita Transistori kommentoi ja pieniä palasia avautuu jotka saattavat auttaa pelaajaa ymmärtämään pelimaailmaa paremmin. Onpa mukana myös Backstage jossa pelaaja voi kuunnella avaamiaan kappaleita pelin soundtrackilta, pelata haastetehtäviä tai vaikkapa pomputella rantapalloa – sen enempää mitään spoilaamatta.
 
 
Hyvin uniikin tarinankerronnan ja visuaalisen ilmeen lisäksi Transistor tarjoilee pelaajalle todella syvän ja monipuolisen taistelusysteemin. Pelaaja voi valjastaa neljä erilaista voimaa käyttöönsä kerralla. Jokainen voima toimii itsenäisenä voimana, tai lisävoimana mihin tahansa toiseen voimaan. Näin ollen pelaaja pystyy rakentelemaan mitä ihmeellisimpiä voimayhdistelmiä, joilla hidastaa ”prosessin” etenemistä. Hommasta vielä mielenkiintoisempaa tekee se, että kun pelaaja ottaa tarpeeksi vahinkoa vihulaisilta –  hänen eniten käyttämämänsä voima vahingoittuu ja muuttuu hetkellisesti käyttökelvottomaksi. Pelaajan tulee löytää tallennuspisteitä joissa käymällä voimat hiljalleen paranevat, joten lopullisesti niitä ei kuitenkaan menetä. Tämä pakottaa pelaajan tiukan paikan tullen muuttamaan omia tottumuksiaan ja tekee pelistä entistä mielinkiintoisemman. Taistelu itsessään on tavallaan perinteistä hack ’n slashia, mutta yllätys, yllätys on Supergiant Games antaneet taisteluunkin oman lisämausteen. Red nimittäin pystyy pysäyttämään taistelun hetkellisesti ja suunnittelemaan seuraavat siirtonsa – tämä antaa pelaajalle todella vapaat kädet taisteluissa. Suunnitelman jälkeen Red toteuttaa pelaajan liikkeet, ja peli muuttuu jälleen reaaliaikaiseksi kunnes Red on kerännyt voimansa takaisin ja voi jälleen jatkaa joko suoraa mättämistä, tai siirtyä jälleen suunnitelmamoodiin.
 
Erilaisia vihollisia on useita ja niiden voimat vaihtelevat miltei joka kohtaamisella. Ne pelaajat jotka kokevat pelin liian helpoksi, voivat vahvistaa ”prosessia” ja kytkeä päälle vaikeuttajia, jotka tuovat pelaajalle enemmän kokemuspisteitä, mutta samalla tekevät jokaisesta taistelusta entistä vaikeamman. Syvyyttä taisteluista siis löytyy ja jokaisessa kamppailussa tekee mieli koettaa uudenlaista lähestymistapaa.
 
 
Pelin musiikista vastaa Darren Korb, eikä olekaan ihme että soundtrack on julkaistu jo ladattavassa muodossa. Korbin luomat musiikit rikastuttavat pelimaailmaa ja välianimaatioita. Jokainen kappale on kerrassaan nerokkaasti suunniteltu istumaan siihen tilanteeseen jossa ne soi. Ääninäyttely on todella vahvaa, vaikka se onkin Transistorin äänenä toimivan Logan Cunninghamin one-man-show. Muu äänimaailma on takuuvarmaa settiä ja moitittavaa ei tältä saralta löydy. Transistorista sinkoilevat voimat särisevät ja sirisevät kuin olettaa vain voi ja robottipahikset pörisevät ja naksuvat asiaan kuuluvasti.
 
 
Graafiselta ilmeeltään Transistor on todella kaunis. Animaatio on sulavaa ja grafiikka kaunista, vaikka PS4:n runsaista tehoista peli ei juurikaan irti ota. Moittimista ei silti löydy ja indiepelin henki on todella vahvasti läsnä joten AAA-peleihin tottuneilla saattaa olla pieniä sulatusvaikeuksia Transistorin yksinkertaisen kauniin graafisen ilmeen kanssa. Mutta se on heidän ongelmansa.
 
Kestoltaan Transistor on reilu viisi tuntia. Tämä ei kuulosta paljolta miltei 20 €:n arvoisen pelin kohdalla, mutta hinta ja kesto on todellakin kohdallaan. Pelin päättyessä pelaajalle jää vahvasti sellainen olo, että hän ei ole vielä kokenut kaikkea mitä Clundbankin kaupungilla ja Transistorin tarinalla on annettavaa.
 
Kuten jo mainittu, peli ei liioin pitele pelaajaa kädestä, eikä tarinaa pakkosyötetä, vaan Supergiant Games uskoo pelaajan älykkyyteen. Onneksi peliin onkin sisällytetty New Game Plus, jolla pelaaja voi aloittaa uuden pelin haastavammalla vaikeusasteella ja kaikki hänen avaamansa siirtyy uuteen peliin. Uudessa pelissä myös kaikki robottikohtaamiset ovat erilaisia kuin ensimmäisellä pelikerralla. Näin ollen Transistorin tarinan nyasseista pääsee nauttimaan mielekkäästi uudestaan. Uudelleenpeluuarvoa todellakin löytyy.
 
Harvoin tulee vastaan yhtä inspiroivaa, mukaansa tempaavaa ja rohkeaa peliä, joka ei aliarvioi pelaajaa. Transistor uskaltaa olla omanlainen – se on todellinen pienen pelistudion taidonnäyte, josta isommilla olisi paljon opittavaa.