Mainos

The Crew on Ubisoftin uusi ja samalla maailman ensimmäinen verkkorooliautopeli, joka vie pelaajan Amerikan Yhdysvaltoihin, kaikkien tunnetuimpien suurkaupunkien kaduille ja vaikuttavimpien osavaltioiden luontoon. Pelissä on siis käytännössä koko Amerikka vapaata hiekkalaatikkoa – tosin ei lähellekään oikeassa mittakaavassa.

Vaikka The Crew on käytännössä massiivinen moninpeli, hahmonluonti ei mene perus MMO:den mukaan, sillä sitä ei ole ja peli keskittyy tässä enemmän autopuoleen.
 
Pelaaja ohjastaa pikkukaaharia nimeltä Alex. Eräänä kauniina päivänä Alex kuitenkin lavastetaan veljensä murhasta ja linnaahan sellaisesta tulee. Pienen istumistuokion jälkeen poliisi tarvitsee Alexin apua ja tarjoaa hänelle sopimusta. Kivat poliisit tarjoavat vielä Alexille auton muutamasta eri vaihtoehdosta niin metsästys voi alkaa. Tarinan edetessä voi eri kaupunkien autokaupoista käydä ostamassa uutta rassia alle.
 
 
Tekemistä pelaajalle löytyy pitkäksi aikaa pääjuonen tehtävistä pikku haasteisiin, joita löytyy ympäri maailmaa. Tehtäviä voi myös tehdä oman crewn kanssa, jossa voi olla maksimissaan neljä pelaajaa. Kuten jo aikaisemmin mainittiin pelin hiekkalaatikon tarjoaa Amerikan Yhdysvallat. 
 
Pelimaailma sisältää paljon yksityiskohtia ja nähtävyyksiä mitä on mukava bongata ajelun varrelta. Halutessaan pelaaja voi körötellä Amerikan halki vaikka New Yorkista San Franciscoon. Mittakaavaa on pienennetty, mutta silti road trip maan halki vie aikaa. Paikasta toiseen voi myös siirtyä pikasiirtymällä jos matkaa ei jaksa taittaa itse.
 
 
Autoja ennakko-beta:ssa on tarjolla noin 50 kappaletta, joita pääsee tunaamaan niin fyysisesti kuin henkisesti. Eri kilpailuluokkiin viritetään erilaiset autot, aina katuautosta Dakar ralli tyyliseen aavikkokiitäjään. Ajotuntuma on puhdasta arcadea, mikä on ymmärrettävää kun kohteena on massayleisö. Tuntuma on kuitenkin mukavan letkeä, ja toimii sekä padilla että ratilla.
 
The Crew ilmestyy PlayStation 4:lle, Xbox One:lle ja PC:lle 11. marraskuuta ja odotettavissa on varsin mielenkiintoinen vapaan maailman autopeliuutuus.
 
Kimmo Kajander
Mainos