Mainos

Helmikuussa julkaistava 1800-luvun lopuun sijoittuva PlayStation 4 -yksinoikeuspeli on uusi askel konsolipelien grafiikassa.

Joskus 1990-luvun lopussa ihailin silmät kiiluen esimerkiksi Tomb Raider -pelien esirenderöityjä välinäytöksiä. Ne tietysti kehittyivät huimaa vauhtia joka vuosi. Tekken toi vielä omat soppansa sekaan ja PS3:llakin nähtiin järkyttävän kauniita cinematiceja. Tämä innoitti itseänikin teininä opettelemaan animaatiotuotannon, jonka salat vievät vuosia oppia.
 
Kun esikatseluversio The Order 1886 -pelistä käynnistyi ihastelin hienoa introa, jossa pelin päähahmot hengailevat ilmalaivan katolla. Kun sitten hahmot olivat repliikkien päätteeksi liian pitkään paikoillaan ja osa hahmoista eteni jo köysillään kohti zeppelinin runkoa, tajusin, että tämähän onkin pelimoottorin tuottamaa kuvaa, eikä esirenderöity intro. Hatkahdin samaan lankaan vielä kaksi kertaa intron jälkeen, sillä peli todella näyttää samalta kuin esirenderöidyt välianimaatiot ovat viime vuosina näyttäneet. Grafiikan lopputulos on todella huikaiseva.
 
 
Pelin kontrolleja voi säätää jo nyt melko monipuolisesti. Parasta kuitenkin on, että ohjaustuntuma on sellaisenaan todella hyvä ja tottunut fps- tai 3rd person -pelaaja pääsee nopeasti sisään ohjaukseen. Mitään ei tarvitse erikseen opetella, sillä jopa näppäinten paikat ovat oletuksena melko standardit.
 
Eikä siinä vielä kaikki hyvä. Pelin tarinassa tuntuu olevan pienen testikierroksen jälkeen ihan kunnollisia kerroksia ja päähahmotkin tuntuvat inhimillisiltä. Jos pelin lopullisessa versiossa on Sherlock Holmes -tyylinen, imuisa ja vauhdikas tarina, on The Order 1886 ehdottomasti yksi ensi vuoden tapauksista.
 
 
The Order 1886:n esiversiossa pelaaja vaeltaa läpi ilmalaivan sisätilojen, jonka hienointa antia on Titanic-tyylinen tanssiastila. Parketit kiiltelevät ja veri roiskuu kiitettävästi, kun knallipäiset pulisonkipetterit liiskautuvat seinille.
 
Peli luo todella hienoja partikkelitehosteita, kun esimerkiksi kranaatit räjähtelevät, tai kun vain ampuu haulikolla huvikseen. Myös lasivitriinit ja -vaasit hajoavat mahdollisimman realistisesti. Näitä ampuu ihan mielellään vain huvikseenkin paskaksi, sillä kuolaa valahtaa tippa jokaisella laukauksella.
 
Suurimpana miinuksena todettakoon, että peli tuntuu olevan pullollaan Quicktime Eventejä, eli kohtauksia, jossa pelaajan on painettava tiettyjä nappeja, tietyssä järjestyksessä päästäkseen eteenpäin. Puolituntia kestävässä ennakossa niitä oli jo useampi. Näistä toiset pitävät, mutta suurin osa pelaajista vihaa. Esittelyversio oli myös vielä kovin buginen, joten toivottavasti ne on korjattu helmikuun loppuun mennessä.
 
The Order 1886 vaikuttaa pikaisen ensikokeilun myötä todella kiinnostavalta seikkailulta, vaikka allekirjoittanut ei yleisesti mikään historian himoitsija olekaan. Tämä on kuitenkin sen verran tiukkaa kamaa, että sitä odottelen alkutalven kieli pitkänä (lyhtypylväässä).
 
Kristian Eloluoto