Alkuperäinen PlayStation kutistui 45 prosenttia, muuttui täysin digitaaliseksi ja palauttaa retropelaamisen jokaisen käden ulottuville – vieläpä erittäin edulliseen hintaan.

Nintendo sen aloitti, miniatyyrikonsoleiden buumin. Nintendo valmisti pari vuotta sitten kasibittisestä NES-konsolistaan Classic Mini -version, joka sisälsi joukon konsolin parhaita klassikkopelejä. HDMI-tuki ja modernit USB-liittimet mahdollistivat konsolin naittamisen moderniin televisioon. Suosio oli hullua. Sitten Nintendo ilmoitti, ettei konsoleita tehdä enempää. Laitteesta tuli keräilyharvinaisuus. Hinnat pompsahtivat 89 eurosta 500 euroon. Retropelaamisesta innostuneet järkyttyivät.

Vain kotva myöhemmin Nintendo toi markkinoille SNES Classic Minin – samalla tutulla kaavalla, miniatyyrikonsolilla, integroiduilla huippupeleillä ja alkuperäisillä ohjaimilla. Ja taas nämä laitteet myytiin hetkessä loppuun. Vaan nyt Nintedo ilmoittikin, että konsoleita tultaisiin valmistamaan reilusti. Samalla myös NES Classic Ministä tiedotettiin julkaistavan toinen painos. Keräilyarvo romahti – mutta retroarvo toki säilyi.

Myös muut konsolivalmistajat, kuten Atari ovat innostuneet Classic Mini -formaatista. Nyt vuorossa on Sonyn taidonnäyte PlayStation Classic -konsolillaan.

Design

Koko paketin paras osa on sen desing ja itse pahvipakkaus. Pahvipakkaus on tehty muistuttamaan alkuperäisen PlayStationin alkuperäispakkausta. Design on sama, ja se tuo hyviä muistoja mieleen.

Myös itse konsoli on hauska. Se on identtinen alkuperäisen Pleikkarin kanssa, mutta puolet pienempi, lilliputti. Kaikki nappulat toimivat ja niillä on funktionsa; Power-napista konsoli käynnistyy ja sammuu. Openista voidaan vaihtaa peliä ja Reset-napistä päästään päävalikkoon, kun Jumping Flash! alkaa syövyttämään.

Kuva ja ääni pusketaan ulos konsolista modernisti HDMI-liittimen avulla.

Paketissa tulee mukana kaksi USB:llä toimivaa langallista ohjainta, joten konsoli on heti valmis kaksinpeleihin. Kaikki pelit eivät kuitenkaan tue kaksinpeliä. Suurin miinus ohjaimissa on niiden lyhyt johto, jonka vuoksi pelaajat joutuvat pakostakin olemaan melko lähellä televisiota. Nykyaikaiset tv:t ovat noin 15 kertaa suurempia kuin telkkarit 1990-luvulla, joten #pixels. Pikseleitä ei pääse karkuun.

Toinen merkittävä miinus johdollisissa ohjaimissa on – no, johdot. Innokkaammat pelaajat kiskaisevat konsolin tv-tasolta lattialle aina asentoaan vaihtaessa, sillä konsolia pelataan joko narut kireällä tai naama kiinni pikseleissä.

Parinkymmenen pelin parhaimmisto

PlayStation Classic sisältää 20 PlayStationin “parasta” klassikkopeliä, jotka nauttivat suurta suosiota ysärin ja milleniumin taitteessa. Listalta löytyy tällainen kattaus:

  • Battle Arena Toshinden
  • Cool Boarders 2
  • Destruction Derby
  • Final Fantasy VII
  • Grand Theft Auto
  • Intelligent Qube
  • Jumping Flash
  • Metal Gear Solid
  • Mr Driller
  • Oddworld: Abe’s Oddysee
  • Rayman
  • Resident Evil Director’s Cut
  • Revelations: Persona
  • Ridge Racer Type 4
  • Super Puzzle Fighter II Turbo
  • Syphon Filter
  • Tekken 3
  • Tom Clancy’s Rainbow Six
  • Twisted Metal
  • Wild Arms

Onko pelilista oikeasti parhaimmistoa? No… osa peleistä on, osa on ikonisia, muttei todellakaan parhaimmistoa. Esimerkiski alkuperäinen Destruction Derby on karmiva, vaikka sen jatko-osassa olisikin ollut parempaa potentiaalia.

Vaikka kovimmat pelit kuten Metal Gear Solid, Tekken 3, Oddworld, Final Fantasy VII ja Resident Evil toimivat edelleen kuin tauti, on osa peleistä vanhentunut todella huonosti. Esimerkiksi Twisted Metal, Destruction Derby, Cool Borders 2 ja Rainbow Six näyttävät syövältä. Polygonit repeilevät ja tekstuurit paukkuvat kameran vaihtaessa asentoa.

2-ulotteinen Rayman on yksi parhaimman näköisistä peleistä.

Pelit toden totta näyttävät juuri siltä kuin ne näyttivät aikoinaan, mutta ehkäpä pienoinen remasterointi – edes hajoilevien grafiikkojen osalta olisi ollut paikallaan. Retrohullu toki arvostaa, mutta koska kyseessa ei ole alkuperäinen retrotuote, vaan retroksi tehty uutuustuote, olisivat pikkuparannukset olleet enemmän kuin paikallaan.

Yksi hirveimmistä peleistä on Grand Theft Auto, joka rullasi PC-versiona aikoinaan mahtavasti. Allekirjoittanut modasikin peliä PC:llä erittäin voimakkaasti, lähes kaikilta osa-alueilta. Muistan omistaneeni sen myös PS ykkösellä ja mietin jo silloin, että voiko peli todella olla konsolilla näin paljon paskempi. Kyllä voi. GTA on hirveän huono pelattavuudeltaan, grafiikoista puhumattakaan. Jos alkuperäisen GTA:n parissa haluaa retroilla, kannattaa se tehdä PC:llä.

Vaikka 20 pelin lista on tuhuti, olisi konsolin kiintolevylle taatusti mahtunut vaikka 10 oikeasti hyvääkin peliä lisää mm. Resident Evil 2, Tomb Raider 1 ja 2, Need for Speed 4, Crash Bandicoot, Silent Hill ja Gran Turismo 2. No, minkäs teet. Kattaus on valittu, eikä sitä voi edes kasvattaa.

Retron magia – onko sitä?

Onko PlayStation Classicissa retron taikaa? On siinä… vähän. Laite on teknisesti hieno ja esteettiseti varsin hauska. Alkuperäisen Pleikkarin ohjaimet ilman analogitatteja ovat kuitenkin surkuhupaisat.

Osa retropeleistä kestää läpipelun. Osa, kuten Intelligent Cube ja Mr. Diller eivät sitten millään. Samoin GTA ykkönenkin on hauska vain muistoissa ja mielikuvissa. Metal Gear Solidinkin tekstuurit ovat jotain niin hämmentävää 16×16-pikselin suuruista paitbrushia, että lapsuusmuistoilta karisee viimeisetkin nostalgian peräkarvat. Olisiko sittenkin pitänyt jättää Pleikkari ykkönen vain muistoihin? Ehkä.

Ohjaimessa ei ole analogitatteja, kuten ei ollut alkuperäisessäkään DualShockissa.

Kenelle tämä sopii?

PlayStation Classic ei ole kuitenkaan mikään susi. Se on laadukas tuote, jolle on kohderyhmänsä. Esimerkiksi allekirjoittaneen lapset olivat laitteesta enemmän kuin innoissaan – aina tappeluun saakka. Lapset suorastaan rakastavat konsolia ja sen rumia pelejä. Laitteen arvioviikonloppu oli kuin joulu ennen joulua. Pleikkarista riittää varmasti iloa pitkäksi aikaa ja vuosiksikin.

Toinen ostajaryhmä ovat retroinnostuneet. Keräilijöitä on turha kosiskella, sillä harvinaisuudesta ei ole kyse. Laitetta valmistetaan varmasti niin paljon, että kaikki haluavat sen saavat. Retrofiilailijat pääsevät kuitenkin palailemaan tämän kanssa lapsuuteensa ja etenkin kaljapäissään kaksinpelinä vedetyt klassikot ovat taattua viikonloppuviihdettä.

PlayStation Classic on teknisesti kiva kapistus ja hinnaltaan erittäin sopiva. Rahalle saa reilusti vastinetta, sillä pelattavaa on pitkäksi aikaa. GeForce RTX 2080Ti -grafiikoihin tottuneiden master race -anitaliasointi-iivareiden on kuitenkin syytä varautua esteettiseen kalmaan.