Rambo: Last Blood -arvostelu – Onko 73-vuotias Rambo yhtä kova kuin 40 vuotta sitten?

Yksin kotona Rambo, eli kuinka Stallone jatkaa vanhojen leffasarjojensa loppuunviemistä. Vieläkö PTSD:stä kärsivä Rambo-vanhus jaksaa riehua? 

Rambo ilmestyi ensimmäisen kerran maailmaan vuonna 1972 David Morellin First Blood -romaanissa. Kuuluisaksi hän tuli kuitenkin vasta italian stallionin, Sylvester Stallonen tulkittua henkilökohtaisessa helvetissä elävää post-traumaattisesta stressioireyhtymästä kärsivää John Ramboa, vuonna 1982 ilmestyneessä First Blood -nimisessä elokuvassa. Stallonen Rambo iski niin kovasti populaarikulttuuriin ja kulttuuriin ylipäänsä, että Rambosta ja Ramboilusta tuli käsite. Rambo sai kaksi elokuvajatko-osaa 1985 ja -88, ja sitten kahdenkymmenen vuoden odottelun jälkeen neljännen osan, joka kantoi nimeä Rambo (2008). Rambon ilmestyttyä, Stallone ilmoitti tekevänsä vielä viidennen osan, ja nyt käsillä onkin Rambo V: Last Blood.

Stallone täytti heinäkuussa 73, joten hän, sekä Rambo ovat melkoisia ikäukkoja jo, mutta kummassakaan ei vauhti juurikaan näy hidastuneen. Stallonen ura elää jo toista renesanssiaan vuonna 2010 ilmestyneen The Expendablesin jälkeen, ensimmäisen renesanssin alkessa vuodesta 1993 Cliffhangerin myötä.

Vieläkö Rambon tarinassa on munaa?

Rambo elelee ranchilla eläkepäiviään. Välissä hän auttaa viranomaisia jäljittäjän merkeissä. Häntä arvostetaan, vaikka häntä pidetään melkoisen ”kukkuu-tyyppinä”. Vietnam vei miehen sielusta ja järjestä aimo annoksen, ja jäljet näkyvät vielä vuoskynmentenkin jälkeen. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Rambo-ukko vapaa-aikanaan kaivelee tunneleita Ranchilleen ja takoo puukkoja. Loppuaika menee Ranchilla myös asuvan Marian (Adriana Barraza) ja Gabriellen (Yvette Monreal) kanssa.

Maria pitää huolta taloudesta ja hänen lapsenlapsensa Gabrielle kasvattaa hevosia Rambon kera. Gabrielle haluaa tavata hänet lapsuudessaan hylänneen isänsä Meksikossa, vaikka Rambo ja Maria kieltävät. Gabrielle tosin tekee päänsä mukaan, vaikka pohjimmiltaan kiltti onkin. Isä löytyy Meksikosta, ja sinne salaa lähtenyt Gabrielle joutuu isoihin ongelmiin. Rambo, joka pitää Gabriellea kuin tyttärenään, lähtee sotajalkaan hakemaan Gabriellea takaisin. Meksikosta löytyy Rambolle valtaisia määrä kohteita purkaa Vietnamin jättämiä traumoja.

Puukolla päähän!

Lähes kansallisaarteeksi muodostuneen Rambon tarinan viimeisen osan ohjaaja Adrian Grunberg on ollut aikaisemmin lähinnä apulaisohjaajana. Hänen ensimmäinen ja ainoa pitkän leffan ohjaus Rambo V:n lisäksi on vuoden 2008 ilmestynyt Mel Gibsonin tähdittämä Get the Gringo, joka sekin pyörii meksikolaisissa maisemissa. Rambo V on hurmeinen kostotarina, jossa vielä kerran Rambo pääsee toteuttamaan sitä missä on hyvä.

Rambo V on tarinalliselta sisällöltään melko paperinohut kostopätkä. Päähahmolta viedään jotain rakasta, joten hän kostaa sen väkivaltaisesti. Tuttua eikö? Tuttu hahmo ja todella mielikuvitukselliset väkivaltasessiot kuitenkin pelastavat tämän kaavamaisen tarinan. Elokuvantekijöillä näyttää olleen hauskaa, ja varsinkin Stallone vaikuttaa olevan melko hyvällä swengillä kiukkuisen Rambon roolissa.

Aikaisempia osia ei ole tarvinnut nähdä, pärjätäkseen tämän Rambo V:n kanssa, mutta eipä niiden näkemisestä haittaakaan ole. Tämä voisi ihan yhtä hyvin olla mikä tahansa muu leffa, kuin Rambo. Oikeastaan jo nimikkoaseeksi muodostunut jousipyssy ja messevä puukko on se, mikä iskee hahmon Rambon maisemiin.

On se Stallone vaan vieläkin aika äijä. Tikissä kunnossa kiukkuaan pullisteleva moukaritassu, Rambo on viihdyttävää seurattavaa. Kyllä jokainen teini-ikäinen ansaitsisi Rambon kaltaisen sedän tai tädin! Sitten kun eläkeläispappa-Rambo antaa seesteyden väistyä ja antautuu kiukulleen, on katsojalla edessä verta ja luunpätkiä täynnä oleva polku, jossa hymynkare suupielessä voi miettiä omaa mielenterveyttään.

Kannattaako käydä katsomassa?

Rambo V – Last Blood on kostoelokuva, ja jos sellaisesta pitää, on Rambo yksi hurmeisimpia. Ei tämän elokuvan olisi nimenomaan Rambo tarvinnut olla. Juonen puolesta tuntuu siltä, kuin Rambo olisi vain istutettu jonkin meksikolaiskostotarinan päähahmoksi. Mutta juoni ei olekaan pääasia tälläisissä elokuvissa, sillä lopputulema on tiedossa jo alkumetreiltä. Parasta Rambon viimeisessä osassa on viimeisen kolmanneksen aikuisten Yksin kotona -elokuvien tyylinen ansailoittelu, Rambon lähes nautiskellessa vihollistensa napsimisesta yksi kerrallaan. Kirsikkana kakun päällä on viimeinen tappo, joka on niin överi, että on paha pistää paremmaksi. Kostoleffojen ystäville ja Rambon faneille elokuva tarjoaa sopivaa nannaa ja ihan ok hahmon eläkkeellejäämisbileet.