Mainos
Syyskuussa ensi-iltansa saaneen Rambo: Last Blood -elokuvan ikäraja on luokiteltu uudelleen.

Uudelleenluokittelun myötä elokuvan uusi ikäraja on 18 vuotta, kun aiemmin ikäraja Suomessa oli 16 vuotta. Muissa Pohjoismaissa ikäraja on 15 vuotta.

Kuvaohjelmaluokittelussa haitallisuuskriteereiksi oli arvioitu väkivalta, ahdistus sekä alempiin ikärajoihin liittyvänä kriteerinä päihteet. Uudelleenluokittelu perustuu yleisöpalautteeseen, jonka mukaan elokuva sisältää runsaasti yksityiskohtaista, veristä ja osin sadistista väkivaltaa. Uusi ikäraja on voimassa heti ja teatterissa kävijöiden on varauduttava todistamaan ikänsä.

Mainos

Rambo: Last Blood on viides ja samalla viimeinen Rambo-elokuva. Viidettä elokuvaa edeltävä, vuonna 2008 ilmestynyt Rambo sai myös Suomessa 18 vuoden ikärajan. Elokuvan arvostelun voit lukea tästä.

Mainos