Ravenbound on Systemic Reactionin avoimen maailman kortinkasaus- ja roguelike-toimintapeli PC:lle. Onko Ravenbound vuoden peli vai dumpataanko se roskiin?
Roskiin ja heti. Avalanche Studiosin ryhmä, Systemic Reaction on tunnettu hyvistäkin peleistä kuten Generation Zero, jonka kivikkoinen lähtöruutu muuttui vuosien päästä ihan mukavaksi poluksi. Pitääkö aina tehdä ensin ripulia ja vuosien saatossa lisätä siihen vähän jauhoja, jotta seos sakeentuu ja alkaa maistuakin jollekin? Vissiin, ja sehän vituttaa.
Olipa kerran korppi
Ravenbound-pelin tarinassa sinä olet korpin astia, ikuinen ase jonka ovat kahlitut jumalat takoneet. Jumalat pitää vapauttaa ja järjestys palauttaa Ávaltin saarelle. Korpin on tultava voimakkaammaksi yksi astia kerrallaan. Kun kuolet, menetät kaikki ja homma alkaa taas alusta, niin kuin tämän genren pelit tuppaavat tekemään. Sen enempää ja syvempää lorea ei hommasta löydy.
Päätehtävänäsi on kukistaa ”The Vartijat” jokaisella eri alueella. Vartijat suojelevat Ellriä, jonka siunauksia pelaaja himoitsee. Näitä siunauksia ja Vartijoita on viisi, mutta jo kolmella aamenella avautuu pääpomon, Betrayerin hauta.
Unreal 7.5?
Kolmannesta persoonasta kuvattu Ravenbound on tuttua huttua jo heti alusta. Löytyy ne tutut soulslike-apinoinnit parryistä dodgeen, mutta ilman kuntopuntaria. Iskuja voi väistellä vaikka koko iltapäivän valuttamatta pisaraakaan hikeä. Oikea ajoitus kilvellä torjumiseen tai lyönnin ali liukuminen palkitsee pelaajaa pienillä boosteilla, jotta vastustajan lyöminen olisi helpompaa, vaikka peli on muutenkin jo todella helppo. Tulipa siinä veisteltyä 10 tyyppiä vain hiiren korvaa sivellen, vauva sylissä.
Viholliset tiputtelevat pieniä palasia kuollessaan ja kerättyäsi niitä kolme, voi ne yhdistää, jolloin peli antaa sinulle kolme korttia joista valita. Kortteja on paljon ja niiden aktivoimiseen kuluu manaa.
Tässä on korttirakennuselementti, mutta kortilla on kääntöpuolensa. Jos vihamittari paukkuu punasella, eipä kortitkaan ole enää positiivisia vaikutuksia tuovia. Vihamittariin saa löpöä kerättäessä pieniä vihaisia palasia, joten ole varovainen.
Maailma on kookas ja täysin tyhjä. Sitä tutkitaan juosten tai korpin muodossa, johon voit muuntautua ainoastaan sen tarjoamilla paikoilla. Usein nämä muuntautumispaikat ovat kätevästi vitun kaukana ja ravaaminen pitkin nummeja on kaikkea muuta kuin mielenkiintoista. Korkeille paikoille pääseminen vaatii heittoköyden, vaikka hyppynapin ahnas rynkytys hoitaakin homman yleensä aina.
Kiinnostavalta näyttävät paikat eivät tosin tarjoa yhtään mitään, ja tuntuukin, että kehittäjät eivät halua pelaajan tutkivan mitään, vaan siirtyvän taistelusta seuraavaan.
Grafiikat ja äänet?
Ravenbound on graafisesti keskitasoa vaikka yritystä on. Pökkelöt pelihahmot ja mitäänsanomattomat efektit, äänistä puhumattakaan syövät mielenkiintoa kiihtyvällä tahdilla.
Dialogia pelissä ei ole, eikä NPC-hahmot puhu mitään. Eipä niiden kanssa voi mitään tehdäkään, paitsi muutaman kauppiaan kanssa, joilta voi ostella vaikka kortteja.
Peli pyörii myös ankeasti vaikka koneesta löytyisikin jerkkua. RTX:stä on ihan turha edes mainita.
Musiikit ovat kelttiläistä kilkutusta pan-huiluilla kirkastettuna, jonka haluaa kytkeä nopeasti pois päältä. Ei tänään, Bryan Adams.
Kannattaako ostaa?
Kolmekymppiä Steamista on kolmekymppiä liikaa Ravenboundille. Peli tuntuu ja näyttää ilmaiselta peliltä, joita muutama sata voisi jauhaa leaderboardsien kuninkuuksien toivossa.
Peli sai parin gigan päivityksenkin, mutta ei tuonut ainakaan sisältöä palastakaan. Lukemattomat bugit, tyhjä maailma ja keskinkertainen taistelumekanismi ei jaksa kiinnostaa tuntia kauempaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.