Rocky Balboa (Sylvester Stallone) on kolmekymppinen vasurinyrkkeilijä, jonka ura ei ota millään lähteäkseen nousuun. Rocky ei kuitenkaan ole mikään luovuttaja ja päättää pitäytyä rakkaassa harrastuksessaan vaikka mikä olisi.
Nyrkkeilyn ohella Rocky suorittaa perintäduuneja ja käy hakemassa mafiapomon saatavia velkaantuneilta rantainmiehltä. Samalla hän koittaa iskeä lemmikkikaupan myyjätär Adriania (Talia Shire).
Koska nyrkkeilyn nykyinen (siis vuoden 1975) maailmanmestari Apollo Creed (Carl Weathers) luulee olevansa voittamaton, haluaa hän valita itselleen vastustajan tämän nimen perusteella. Nyrkkeilijöiden vuosikirjasta löytyykin vallan mainio nimi: ”Italian Stallion”, joka sopii Apollon mielestä lööppeihin erinomaisesti. Hän päättää haluta otella tätä vastaan, vaikka Italian Ori onkin vaarallinen vasuri.
Rockyn onni kääntyy ja hän saa suuren tilaisuuden otella maailmanmestaria vastaan suuren lehdistön ja yleisön edessä.
Klassikkojen klassikko
Vuonna 1976 valmistunut Rocky on klassikkojen klassikko. Elokuvan kerrontatapa on 70-luvun tyyliin varsin rauhallinen, mutta todella mukaansatempaava. Epäonnisen Rockyn elämän seuraaminen on luontevaa ja mielenkiintoista. Miehestä kun on tehty maalaisjärkevä ja yllättävän hauska.
Stallone on elokuvassa parhaimmillaan. Lihakset ovat huippukunnossa ja näytteleminenkin sujuu niin hyvin että Rockyyn samaistuu täysin huomaamatta.
”Rocky–elokuva oli ehdolla 10:lle Oscarille ja voitti niistä kolme”
Stallone on itse myös käsikirjoittanut elokuvan. Hän sai idean nollasta tähdeksi pyrkivästä sinnikkäästä nyrkkeilijästä katsomalla Muhammad Alin ja Chuck Wepnerin välisen nyrkkeilyottelun.
Stallone möi käsikirjoituksen studiolle sillä ehdolla että saisi itse näytellä pääosan. Studio yritti kuitenkin sinnikkäästi maksaa Stallonelle siitä että leffan pääosan näyttelisi Ryan O’Neal.
Rocky-elokuva oli ehdolla 10:lle Oscarille ja voitti niistä kolme: Paras elokuva, paras ohjaus ja paras keikkaus. Rocky oli myös Stallonen läpimurtoelokuva, jonka siivellä hän pääsi muihin suuriin rooleihinsa.
Äänet manalasta
Levy sisältää ihan kelvollisen tarkan kuvan, mutta äänet ovat suoraan haudasta. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä 70-luvun kamera- ja mikrofoniteknologia on täysin toista luokkaa kuin nykyisin. Rottaiset äänet tuovat leffaan kuitenkin ihan omaa tunnelmaansa, eikä niiden laatu haittaa pätkääkään. Ääniraita on kaikesta huolimatta uudelleenmasteroitu 5.1 –kanavaiseksi ja sitä kuunnellaan Blu-raylla DTS HD Master Audio pakkauksella… eli pakkaamattomana.
Bonusmateriaalia ei levyllä ole lainkaan.
