Sacralith: The Archer’s Tale -arvostelu – Nautinnollista jousipyssyilyä virtuaalitodellisuuspöheikössä

Moskovassa Odd-Meterin indienyrkkipajalla pidetään hauskaa ja tehdään pelejä. Tai ainakin se siltä näyttää studion kotisivujen myötä. VR-pelit ovat heidän juttunsa, joten tässä arvostelussa paneudutaan uusimpaan Sacralith: The Archer’s Tale -jousiammuntaseikkailuun, joka ensi-iltansa sai jo vuonna 2019 Oculukselle ja Riftille. Nyt myös pleikkarilla päästään amorinkaarta öljyämään.

Odd-Meteriä ei suurilla kankailla ole nähty kummemmin ja aikasempi pelikin ennen Sacralithiä on IKEAN rakennussimulaattori (tarvitsen tämän!). Siitä loikka pimeään keskiaikaan maagien ja lohikärmesten maailmaan on vähintäänkin looginen, sillä IKEAN Hemnes on vittumainen kaveri koota ja nopeasti alkaakin tekemään mustaa magiaa mieli.

Sacralithissä homma on yksinkertainen. Ota nuoli. Laita se kaareen. Venytä. Ammu. Toista. Kuulostaa melko yksinkertaiselta ja tylsältä, mutta sitä se ei todellakaan ole!

Juoni on mukana

Pelin sankarina on näkymätön jousiampuja vailla vertaansa. Lisäksi peliä tähdittävät hänen temppeliritarikamunsa, jotka runnovat tiensä läpi valtavien vihollisaaltojen.

Retki on äärimmäisen vaarallinen, mutta kuningas Hlodwickin himo hiplailla Sacralithin taikakiveä on estettävä tai muuten koko maailma tuhoutuu – tottakai!

Kolmikko tuntuu, näyttää ja kuulostaa hyviltä liiketallennuksen takia. Luontevasti esitetyt musiikkikipaleet avaavat tarinaa, mutta itsellä tarina meni ensimmäisen kerran ohitse kun oli niin kiva hakata tamburiinia mukana.

Joystickilla vai ilman?

Pelissä ei itse pääse vapaasti liikkumaan, vaan jouskarointiasemat ovat ennalta määrätyt ja niihin teleportataan. Asemissa voi kääntyä 360-astetta MOVE-ohjainten napikkeilla. Asemia tulee sitä mukaan lisää kun sankarit pääsevät etenemään. Tämä tietenkin vaatii vihujen kaatamista ankaralla tahdilla ja olkapää saakin hyvän treenin.

Sankaria ja jousta ohjataan siis MOVE-kapuloilla. Eipä tätä olisi mitään järkeä tavallisella ohjaimella pelatakaan, sillä jousen fysiikat on hiottu helvetin maukkaasti Sacralithiin liikeohjaimille. Sacralith on myös yksinpeli, eikä ainakaan vielä moninpelimahdollisuutta löydy. Jos sellainen tulee, niin kyllä kelpaa!

Nätti kuin sika pienenä?

Graafisesti Sacralith on erittäin kaunista katseltavaa myös Pleikkarilla. Ulkoasun näyttävyyteen kun voidaan satsata niin paljon, pelin ollessa putkijuoksu ja tarkkaan rajattu. Samaa näyttävyyttä nähtiin Doomin VFR -versiossa. Peli pyörii moitteetta korkeilla frameilla, eikä pahaa oloa kriitikon vatsaan tullut, vaikka taukoa VR:stä onkin.

Atmosfääri on hyvin pimeää ja ajoittain liiankin pimeää, mikä tekee pelistä haastavamman huononäköisimmille ohjaajille (lue: kriitikko), mutta pitää tunnelman yllä tehokkaasti.

Äänimaisema on hyvä, muttei sen enempää, eikä sen tarvitsekaan. Hahmojen rupattelut, laulut ja huudot näyttävät ja kaikuvat luonnollisesti huomaten, että näihin on Odd-Meterillä panostettu. Valttikortti Moskovalaisilla tuntuukin olevan liikkeentallennus asianmukaisin vehkein.

Fysiikkamoottori tekee sen minkä käskee, ja pelaaja tunteekin suunnatonta mielihyvää ampuessaan sadan metrin päähän vihollista silmään, huomoiden nuolien lentomatkan sekä pahisten nopeuden.

Sananen ominaisuuksista ja pelimekaniikoista

Pelin edetessä pelaajaa palkitaan oivista osumista kolikoilla, joita ampuen saa hetkittäin parannuksia vaikka suojiin tai hidastaa peliä Matrix-tyyliin, joka näyttää muuten siistiltä!

Löyhää roolipelimäisyyttäkin löytyy ja taitopuusta voi availla edetessä taitoja esimerkiksi myrkky- tai sähkönuolet, jotka poimitaan kätevästi naaman eteen ponnahtaneesta valikosta. Näillä nuolilla pelin mielenkiinto pysyy yllä ja ne ovatkin äärimmäisen tärkeitä, sillä peli on vaikea.

Pääosumista luonnollisesti pienemmät mosut tipahtavat suorilta, mutta isommat möllit kaipaavat jo useamman atraimen niskaan kuollakseen. Erikoisnuolia voi käyttää aina kun ampujan rannekoru hohkaa sinistä ja sen saa hohkaamaan hyvistä osumista.

Oma henkilökohtainen suosikkini erikoisammuksista on haulikko. Nuoli räjähtää moneen osaan aiheuttaen vihollisille ikävän nuolisateen niskaan. Taitopuusta löytyy kosolti muutakin kuin vain räjähtäviä kärkiä. Voi parantaa nuolien tehokkuutta, ritarikamujen kestävyyttä ynnä ja muuta.

Tietokoneen ohjastamat temppeliritarit pieksevät vihollisia minkä kerkeävät, pelaajan napsiessa liiat riehujat edestä välillä antaen kavereille parannusta ampuen bepanthennuolen sisään tai sytyttäen heidän miekat pyhään tuleen. Itse kykitään esiasetetuissa paikoissa nuolia vinhasti lähettäen. Jos tulee tukkaan, niin sankarikolmikko joutuu perääntymään ja vastaisuudessa etenemään, jos ei tiellä ole SaiPan kannattajajoukon edestä porukkaa.

Jousella ampuminen on nautinnollista ja tuntuu kuin ampuisi oikealla jousella. Liikaa viritetty nuoli tippuu jousesta ja on viinistä otettava uusi ammus. Asentoa myöten homma on mietitty loppuun ja jouskaria ammutaankin sivusta. Edestäpäin syöttö onnistuu, mutta kapula kilahtelee useasti visiiriin. Nuolet voi repäistä joko lantiolta tai olkapään takaa.

Itse vaihdoin hyvin nopeasti lantiolle, sillä nuolia menee – paljon. Ainoa realistinen puutos on paino.

Kylän Robin Hood tietenkin teippaa MOVE-helistimiin tarkan ”Bear Archery Fieldbow Grizzly Dymondwood” -kilpapuujousesta napatun 1.5 kg:n lisäpainon autenttisuuden vuoksi, sillä ei tässä mitään eläimiä olla.

Kannattava ostos?

Sacralith: The Archer’s Tale on loistava yhden miehen tornipuolustus, joka tarjoaa pelikokemuksen lisäksi hyvän olkapää- ja ojentajatreenin. Miinuksia peli nappaa ajoittaisesta pimeydestä ja ampujan käsianimaatioista, joita ei käytännössä ole. Näistä jos pääsee ylitse odottaa sinua haastava elämys jota ei kannata jättää koittamatta!