Mainos
Lara Croft palaa kolmanteen seikkailuunsa sarjan rebootin jälkeen. Vieläkö hautojen ryövääminen saa pelaajan syttymään, ja onko Laralla uusia kikkoja taskussa, jotta seikkailu jaksaa kiinnostaa näinä jatko-osien kultavuosina?

Shadow of the Tomb Raider -pelin tapahtumat sijoittuvat vain muutaman kuukauden päähän Laran edellisen seikkailun lopusta. Järjestäytynyt sotilasorganisaatio, Trinity jatkaa kilpajuoksuaan Laran rinnalla, koettaen ratkaista mysteerit maailmankaikkeuden dominointiin. Laran oppimiskausi on edelleen käynnissä ja malttamaton hempukka aiheuttaakin amatöörivirheellään kipinän Maya-intiaanien ennustaman maailmanlopun alulle, joten on selvää, että tästä seikkailusta on tulossa intensiivisempi kuin koskaan ennen.

Mainos

Arvostelu on toteutettu PS4-version pohjalta, joten PC-version RTX 2080 -kortin Ray Traced -tehosteita ei ole huomioitu.

Jopa aivopähkinät säädettävissä omaan haastetasoon sopivaksi

Aloitetaan siitä, että Shadow of The Tomb Raider on yksi kauneimmista peleistä mitä olen PS4 Pro konsolilla pelannut. Se antaa samat vaihtoehdot joko ruudunpäivityksen tai grafiikkojen priorisointiin, ja tämä on aito no brainer, grafiikat edellä -peli sillä peli on animointineen ja yksityiskohtineen häkellyttävän kaunis.

Graafisesta puolesta ei löydy moitteita ja samoin äänimaailma on upea – tosin apinat mylvivät merkillisen paljon ja osa ambient-äänistä toistaa itseään vähän liikaa.

Ääninäyttelijät ovat varmoja ja hoitavat asiansa hyvin. Joten audiovisuaalinen anti on priimaa ja pyyhkii monella muulla pelillä lattiaa.

Peli tarjoaa myös kattavimman vaikeusasteskaalauksen mitä peleissä olen nähnyt, joten kokemuksen voi kustomoida juuri sopivan haastavaksi itselleen, aina aivopähkinöitä myöden.

Pelimekaniikka on tuttu edellisistä osista

Pelimekaniikkaa on uudistettu uimakohtausten osalta ja Laran keuhkokapasiteetti on parantunut roimasti edellisosista. Hiippailu on suuremmassa merkityksessä kuin ennen, ja sitä on monipuolistettu entisestään. Muuten parannukset ovat harvassa. Esimerkiksi Laran taidot jatkavat edellisosien linjaa, jossa ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta siinä missä esim. Batman Arkham –trilogian parantaessa loogisesti Lepakkomiehen repertuaaria, tuntuu että Laran seikkailunkaari toistaa itseään hieman liikaa. Eikä ole mikään yllätys, että seikkailu alkaa jälleen oman jousen ja veitsen tuunaamisella.

Pienestä kitinästä huolimatta, tässä ei ole mitään vikaa. Tekemistä on enemmän kuin koskaan ennen, toimintakohtaukset ovat tuttuja, mutta todella upeita ja kokonaisuudessaan peli runsaampine hautoineen ja aivopähkinöineen on parasta Tomb Raideria koskaan.

Ensimmäinen osa toki oli mullistavampi kokemus amatööri-Laran ensimmäistä peurantappokohtausta myöten, kun kehityskaari oli vielä looginen ja koskaan ei tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu. Kauas on bambin päiviltäpäästämisestä tultu, sillä nyt Lara aloittaa tohinan jousella Trinity-sotilaan kupoliin – tällä kertaa ei enää kyyneleitä vuodateta.

Monipuolinen ympäristö

Pelin ympäristö on todella mielenkiintoinen ja alueen mystisyys on vahvasti läsnä kokoajan. Luonnollinen sekoittuu luonnottomaan saumattomasti ja tunnelma on hivelevän kutkuttava. Shadow of The Tomb Raider on kaukana varjosta, ja pienestä tuttuuden tunteesta huolimatta on se pelisarjan kehittynein ja paras osa. Vaikka se lainaa jopa röyhkeästi Uncharted-pelisarjasta, tekee se lainauksen tyylikkäästi ja uskottavasti.

Tämä peli on pakko-ostos kaikille seikkailupelien faneille. Tarina itsessään on dialogia myöden aika perushuttua, joten ei todellakaan haittaa jos pelisarjaa ei ole aiemmin pelannut. Tämä on siis todellakin peli jokaiselle.