Sonic-elokuvan hahmo oli ihmisille liikaa – jalat ja hampaat menevät uusiksi

Mainos
Segan klassinen maskottihahmo, Sonic-siili saa pian oman elokuvansa. Elokuvan Sonicin hahmodesign ei mennyt kuitenkaan aivan nappiin.

Pelin fanit kertoivat avoimesti mielipiteensä hahmon ulkonäöstä. Ensin mielipide lauottiin karmivista kintuista, sitten myös hampaista:

Mainos

…Internet on puhunut, ja siihen vastasi elokuvan ohjaaja Jeff Fowler:

Fowler lupailee, että elokuvan Sonic tullaan muokkaamaan enemmän alkuperäistä vastaavan näköisemmäksi. Jäämme odottamaan seuraavaa Sonic-lookkia.

Sonic The Movie -leffan on määrä saada Suomen ensi-iltansa 22. marraskuuta.

Mainos