Mainos

Sonic Mania fiilistelee Sonic-huumaa ysäritatsilla, sinisen siilin 25-vuotisjuhlan kunniaksi.

Sonic-siili oli ysärikonsoli Sega Mega Driven vetonaulapeli ja Segan maskotti. Peli menestyi älyttömän hyvin, jonka vuoksi Sonic the Hedgehog sai omat versionsa myös 8-bittiselle Sega Master Systemille ja Sega Game Gearille. Nyt Headcannon PagodaWest Games on rekonstruktoinut segapäissään Sonicin parhaat yksiin kuosiin, PS4:lle, X1:lle, Switchille ja PC:lle.

Kun Sonic Mania sihahtaa käytiin, palaa 1990-luvulla lapsuuttaan eläneelle pelaajalle välittömästi lapsuusajat mieleen. Kone huutaa ”SEE-GAAAA!”, jonka jälkeen Sonic tulee vittuilemaan massiivisen etusormensa kanssa ruutuun. Nostalgiatunne on tapissa.

Mainos

Peli aloittaa aivan siitä ensimmäisestä Mega Drive -klassikkokentästä, Green Hill Zonesta, jota nyitään parin tason verran. Tämän jälkeen nähdään eri tasoja mm. Sonic 2:sta, Sonic 3:sta sekä Sonic & Knucklesista. Pelin viimeiset neljä leveliä ovat aivan uusia tasoja, joista viimeinen on niin älytön, että sen suorittamiseen menee lähes sama aika kuin koko pelin suorittamiseen siihen saakka – no, ei ehkä aivan, mutta siltä se ainakin tuntuu. Kenttien välissä on tietenkin bonustasoja.

Pelaaja voi hoitaa tasoloikkailunsa joko Sonicilla, Tales-ketulla tai Knuckles-siilillä. Jokaisella on omat erikoisuutensa, joten peli saa kolmen eri hahmon myötä kolme täysin erilaista pelituntumaa.

Lähes jokaisessa pelissä Sonicin tavoitteena on pysäyttää tohtori ”Eggman” Robotnik. Niin Sonic Maniassakin. Ja sehän sopii pääpahikseksi paremmin kuin pikkusormi peräaukkoon.

Tältä Sonic The Hedgehog -pelin kansikortti näytti Sega Mega Drivella.

Visuaalisesti Sonic Mania kunnioittaa täysin Mega Drive -aikaa. Pikselit ovat Bull Mentulan pään kokoisia, värit ja ovat rajoitetut. Grafiikkaa voi vieläpä huonontaa, mikäli haluaa päästä todelliseen ysärifiilikseen. Grafiikkaan voi lisätä kuvaputkitelevision lomitusraitoja, jotka mahdollistivat aikoinaan 50 puolikuvan sekuntinopeuden.

Peli rullaa tietenkin täydellä HD-resoluutiolla ja 60p-kuvanopeudella. Näistä ei tietenkään ole mitään iloa kun pelin graafinen tyyli on muutenkin isoa pikseliä fiilaileva. Peli näyttää silti hyvältä, nostalgiselta ja mainiolta.

Sonic Mania 2 on myös edustettuna Sonic Maniassa.

Mikäli noin työpäivän mittainen Sonic-riemuilu jättää siilihampaan kolottamaan, ei syyhysormilla ole huolen päivää. Sonic nimittäin palaa vielä tämän vuoden puolella täysin uudella, Sonic Forces -pelillään. Sonic Forces uudistaa pelaamista siten, että siinä voi luoda oman hahmonsa.

Sonic Mania on mainio nostalgiamatka vuoteen 1991 ja se sopii aivan kaikille pelaajille.

Mainos