Sony julkaisee PlayStation 5 -pelikonsolista Midnight Black -version Japanissa 19. marraskuuta. Toistaiseksi yhtiö ei ole vahvistanut, tuleeko musta konsoli myyntiin Euroopassa tai muilla markkinoilla.
Uutuus on PS5 Digital Edition -malli, jossa ei ole levyasemaa. Samana päivänä Sony tuo Japanissa myyntiin myös erillisen Midnight Black -levyaseman, jonka voi liittää konsoliin.
Musta PS5 perustuu Japanin markkinoille suunnattuun erikoismalliin, jonka hinta on 55 000 jeniä eli noin 300 euroa. Konsoli on aluelukittu: sen käyttäminen edellyttää japanilaista PlayStation-tiliä ja japaninkielistä järjestelmäkieltä.
Sony esitteli edullisemman Japanin-mallin ensimmäisen kerran marraskuussa 2025. Yhtiön tavoitteena oli kasvattaa PlayStationin käyttäjäkuntaa Japanissa tilanteessa, jossa muiden laitteiden hinnat olivat nousseet laajasti. Tavallista edullisempi hinta on mahdollinen, koska Sony tukee konsolin myyntihintaa taloudellisesti.
Sony Interactive Entertainmentin toimitusjohtaja Hideaki Nishino perusteli ratkaisua Famitsulle antamassaan haastattelussa.
– Olimme tietoisia siitä, että valuuttakurssien vaihtelun vuoksi PS5-konsoleita vietiin Japanista ulkomaisille markkinoille, Nishino sanoi.
– Pidimme tässä tilanteessa ratkaisevan tärkeänä varmistaa, että PS5 toimitetaan asianmukaisesti japanilaisille asiakkaillemme, hän jatkoi.
Nishinon mukaan vain Japanin markkinoille tarkoitettu, japanilaisiin käyttäjätileihin sidottu malli mahdollisti paikalliseen markkinaan sopivan hinnan.
Sony toivoo edullisemman konsolin elvyttävän Japanin pelimarkkinoita ja vahvistavan PlayStationin asemaa maassa, jossa Nintendon Switch on viime vuosina hallinnut konsolimarkkinoita.
Länsimaissa mustan PS5:n voi toistaiseksi toteuttaa hankkimalla erikseen myytävän Midnight Black -suojakuoren. Sony ei ole vielä ilmoittanut, julkaistaanko kokonaan musta konsoli Japanin ulkopuolella.



Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.