Mainos
Sony on ilmoittanut jättävänsä välistä myös tänä vuonna E3-tapahtuman, joka on pelialan suurin markkinointitapahtuma ja suurimmat pelimessut.

Sony jätti messut ensimmäistä kertaa väliin koko historian aikana viime vuonna ja aikoo jatkaa samaa kaavaansa tänäkin vuonna. Sony korvasi E3-esiintymiset muissa tapahtumissa presentoimalla ja tekemällä omia verkkojulkistustilaisuuksia YouTubessa ja Twitchissa. Sony perusteli viime vuotista päätöstä sillä, että E3-tapahtuma on liian kallis.

Pelaajat odottelivat, että tänä vuonna Sony palaisi lavalle, sillä se tuo joulumarkkinoille PS5-pelikonsolinsa. Nyt Sony kuitenkin yllätti eikä tuokaan laitetta esille Los Angelesiin kesäkuussa. Sony panostanee siis joko Gamescomiin tai jättää konsolin ennakkomarkkinoinnin minimiin ja luottaa sen julkaisuhypeen.

Mainos

Sonylta kuitenkin lupaillaan täksi vuodeksi erittäin mehevää pelikattautta, joka huipentuu joulumarkkinoille tulevaan PlayStation 5 -konsoliin.

Mainos