Mainos
Huimasti menestyneen Marvel’s Spider-Man -pelin toisessa lisukkeessa seittiveikko kohtaa rikollisperheen ja arkkivihollisensa Hammerheadin.

Päätarinassa Spaissarin on pysäytettävä alkamaisillaan oleva reviirisota, jonka osapuolina ovat Maggian rikollisperhe ja Frankesnsteinin näköinen, herra otsa – Hammerhead. Hämiksen on oltava kapulana rattaissa, ennen kuin koko New York on tuhon oma.

Mainos

Samaa, samaa

Siinä missä ensimmäinen kolmetuntinen Black Cat -lisäosa pakotti Spider-manin ikuiseen yöhön, vie Korttelisodat synkkään sateeseen. Tarinaa kuljetetaan tutun kaavan mukaisesti esinäytellyn tarinan ja uusien sivutehtävien kautta.

Sivutehtävät ovat suunnilleen samoja kuin edellisessä lisäosassa ja itse emopelissä. Varsinaista uutta on vähän. Kaikki uusi lisäosakiva tunnuttiinkin annettavan jo ensimmäisessä lisäosassa. Nyt ratsastetaan samalla satulalla.

Tarina itsessään on jälleen lyhyt puristus, jonka singahtelee ilolla läpi. Tarinassa on väkevä aloitus, mutta se lässähtää hieman edetessään. Frankenstein… Hammerhead ei ole niin kiinnostava hahmo kuin Black Cat, joka toi myös seksuaalisävytteistä piristystä mukanaan. Hammerheadissa ei asu romantiikka eikä juonen koukerot. Tarina on kuitenkin heittämällä esimerkiksi Hitman 2:n satua parempi.

Korttelisodat on hyvä lisäosa Spider-Manin jo läpi kolunneille. Tekeminen alkaa kuitenkin jo toistamaan itseään, vaikka uusia paikkoja, pukuja ja hahmoja tuodaankin mukaan. Grindaamisesta, liitelystä ja seitin sinkoamisesta ihmisten kasvoille nauttiville, lisuke on oivaa vastinetta taskurahoille.

Mainos