Spider-Man: No Way Home -arvostelu – Onko tämä Hämähäkkimiehen loppu?

Sonyn tuoreimman Spider-Man -trilogian päätösosa, Spider-Man: No Way Home on täällä. Pysyykö massiiviseksi kasvavan elokuvan saumat kasassa, vai ratkeaako kaikki liitoksistaan?

Spider-Man: No Way Home on Sonyn tuoreimman Spider-man-trilogian kolmas ja viimeinen osa. Tom Holland on esiintynt silti Hämiksen spandex-asussa useammassakin elokuvassa, johtuen Sonyn ja Marvelin erityisestä diilistä. Sony omistaa Hämiksen oikeudet, ja siksi Hämis pääsee leikkimään MCU:n supersankarien kanssa, vain silloin, jos se sopii Sonyn pirtaan.

Vaikka tämä onkin trilogian päätöselokuva, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Tom Hollandin Peter Parker saisi vielä omaa elokuvaansa, tai esiintyisi Marvel Cinematic Universen elokuvissa. Spider-Man: No Way Home on täynnä spoileroitavia juttuja, yllätyksiä, nostalgiapaukkuja, joten pyrin pitämään tämän arvion niin spoilerivapaana kuin mahdollista. Katsojienkin soisi pitävän leffan jälkeen sekä natiivin että digiturpansa kiinni, ja antaisi kaikkien nauttia niistä ylläreistä.

Monta todellisuutta

Sony teki Sonyt ja toi toisen Spiderversumiin sijoittuvan ristisiitoksen valkokankaille. Tätä ennen Spiderversumissa hypittiin ylivoimaisen upeassa Spider-Man: Into the Spider-Verse -animaatioelokuvassa. Miksi siis kalastella samoilla vesillä?

Animaation Spiderversumi ja elokuvien rinnakkaistodellisuudet eivät kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, liity toisiinsa. Teknisesti ottaen näinkin kätevä väline, kuin multiversumi, mahdollistaa kaikenlaisen kikkailun myöhemmin. Ei siis ole poissuljettua, etteikö elokuvan ja animaation maailma törmäisi joskus myöhemmin Kuka viritti ansan, Roger Rabbit -elokuvan hengessä.

Spider-Man: No Way Homessa on kokkailtu useamman vuosikymmenen edestä Hämis-leffaa yhteen soppaan. Trailerien ja teaserien perusteella onkin selvää, että Hollandin esittämä Hämis pääsee kohtaamaan muiden Hämissarjojen pahiksia.

No Way Homessa on vahva nostalgiakalastelun fiilis, jossa on lämmin loimulohen mehevä aromi. Kaikki tuoreimman Spidukan leffojen alaotsikot (Homecoming, Far From Home, No Way Home) ovat liittyneet jollain tavalla kotiin. Näistä kolmannen osan alaotsikko on selkeästi synkin, mikä ei ole mikään ihme, jos miettii mihin suuntaan koko MCU:ssakin ollaan menemässä.

Iron-Man antoi henkensä muiden puolesta, joka oli häneltä melkoista messiaskompleksista käytöstä. Parker jäi pyörimään Iron-Manin turvamiehen ja bestiksen Happy Hoganin (Jon Favreu) kanssa. Iron-Manin etäistä isämäistä otetta jatkaa No Way Homessa Benedict Cumberbatchin esittämä Tohtori Stephen Strange. Seuraava Doctor Strange -elokuva on nimeltään Doctor Strange In the Multiverse of Madness. Sopassa alkaa tässä kohtaa olla pirun monta elementtiä. Pysyykö keitos kasassa kaikkinensa, vai kiehuuko homma yli ja pitkin keittolevyjä?

Mitä helvettiä täällä tapahtuu?

Edellisessä elokuvassa Spider-Man taisteli Mysteeriota vastaan, joka vittuuttaan kuolemansa kynnyksellä kertoikin sitten koko maailmalle Spider-Manin oikean identiteetin. Peter Parkerilla, hänen tuoreella tyttöystävällään MJ:llä (Zendaya), ja Parkerin bestiksellä Ned Leedsillä (Jacob Batalon), ei ole enää yhtään rauhaa missään. Spider-Manin tunteminen aiheuttaa ongelmia kaikille hänen läheisilleen. Peter kokee tästä suurta tunnontuskaa ja päättää muuttaa asiat taian avulla.

Tohtori Stephen Strange alkaa Peterin pyynnöstä tehdä loitsua, jolla kaikki unohtavat Peter Parkerin olevan Spider-Man. Kesken loitsimisen Peter kuitenkin tajuaa, ettei hän halua aivan kaikkien unohtavan ja päätyy sotkemaan loitsun. Todellisuus ihan pikkuisen vain repeää ja saumoista alkaa näkyä toisia todellisuuksia. Strange on vihainen, loitsu sekaisin ja todellisuuden oven takana kolkuttelee nippu vähemmän kaivattuja tuttuja, jotka kaikki tuntevat Peterin, mutta hän ei tunne heistä ketään.

Ihan kuin kattois naapurin peiliin

Spider-Man: No Way Home on tarina vaikeista valinnoista. Parker haluaisi montaa toisiaan poissulkkevaa asiaa. Elokuvan edetessä on selvää, että hänen on uhrattava jotain, ollakseen se, mikä hänen kuuluisi olla.

No Way Home nostaa myös suhteellisen freesillä tavalla suurennuslasin alle sen, mitä tarkoittaa olla sankari. Muutamaan otteeseen Parker toteaa elokuvassa ”Not my problem”, jonka voi nähdä viittavan monellakin tapaa oikean maailman nykymeininkiin. Elokuva ei suoranaisesti ole kantaa ottava, mutta rivien välistä on luettavissa paljonkin solidaarisuudesta ja hädässä olevien auttamisesta.

Historian oppitunti

Eniten Spider-Man: No Way Home tulee antamaan niille, jotka ovat nähneet sekä Tobey Maguiren ja Andrew Garfieldin Spider-Man -elokuvasarjojen kaikki osat. Heidän elokuvista tuttuja naamoja on nähtävissä No Way Homessa repeävän multiversumin myötä, ja siksi kohtaamiset kolahtavat parhaiten niille, jotka tuntevat modernien Spider-Man -elokuvien historiaa.

Elokuvan toiminta ja tarina on silti vahvasti juurutettuna nimenomaan maanläheisyyteen ja Peter Parkerin tarinaan, joten historiaakin tuntematon pääsee kyllä nauttimaan tästä vauhdikkaasta vuoristoradasta.

Valitettavasti elementtejä on niin paljon, ettei mihinkään päästä kovin syvällisesti uppoamaan. Myöskin hämiksen vastustajissa on huomattavissa vahvaa lauantai-aamun piirrettyjen vesitystä pahaenteisyydessään, mikä on kyllä sääli.

Maanläheisyys pelastaa silti paljon, vaikkei ohjaaja Jon Watts ihan saa samanlaista otetta tähtigalleriastaan, kuin parhaimmissa Avengers-leffoissa on nähty. No Way Home iskee turbomoottorit päälle jo ensimmäisistä sekunneista lähtien, eikä vauhti juurikaan hidastu. Raketti pysyy keskivaiheille hyvin radallaan, ja kieppuu sitten villisti pitkin poikin. Onneksi suunta saadaan taas terävöitettyä loppua kohti mennessä.

Spider-Man: No Way Home todellakin liimaa katsojan penkkiin ja tarjoaa faneille livetaputuksien aiheita.

No johan on soppa!

Spider-Man: No Way Home saattaa trilogian hyvin päätökseen ja tuntuu lopussa jopa yllättävän lopulliselta. Elokuvassa saa nauraa, herkistyä, jännittää kädet puristuksesta valkoisina ja huokaista helpotuksesta. Viittauksia ja seuraamuksia on viljelty pitkin elokuvaa ja tarjoilee potentiaalia kiivaaseen jälkipuintiin kaverien kesken.

Spider-Man: No Way Home ihan pikkuisen valitettavasti muistuttaa ensimmäisen Spider-Man -trilogian viimeistä osaa henkilögalleriansa hallinnassa, mikä on sääli. Onneksi meininki pysyy silti hyvin juurrutettuna naapuruston ystävällisen Hämähäkkimiehen toimintaan.

Spider-Man: No Way Home kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa elokuvateatterissa, ja siinä on potentiaalia tulla useamman katselukerran elokuvaksi. Ei ehkä parhain, mutta silti todella hyvä Tom Hollandin spidukkaseikkailu.