Split Fiction jakaa tehtävät ja pelimaailman kahtia. Onnistuuko tämä ruotsalainen fantasiaa ja scifiä sekoitteleva yhteistyöseikkailu hitsaamaan pelaajat yhteen vai hajottamaan välit lopullisesti?
Avaruusalukset viuhuvat ohi, örkit juoksevat perässä, lasermiekat laulavat ja possut hyppäävät grilliin – ei, tämä ei ole pelisessio Shadowrun-pelimaailmasta, vaan tämä on Split Fiction.
Split Fiction on kehuja keräneen It Takes Two -yhteistyökaksinpelin kehittäneen Hazelight-studiosin uutukainen, joka niin ikään on myös yhteistyökaksinpeli. Tätä peliä pelatakseen tarvitsee kaverin, joten nykymaailmassa se rajaa vähintään puolet maailman väestöstä ulkopuolelle sosiaalisen median incel-verkostoihin wokea nyyhkimään.
Split Fiction on yhdistelmä fantasiatarinoiden ja scifitarinoiden maailmoja. Kahden erityylisen kirjailijan fiktiivisissä eläväksi tulevissa tarinoissa on paljon viittauksia populaarikulttuuriin.
Two become one
Split Fiction kertoo tarinan Mio Hudsonista ja Zoe Fosterista, kahdesta kirjailijasta, jotka osallistuvat kokeelliseen simulaatioon, jonka tarkoituksena on tehdä heidän tarinoistaan ”totta”. Kokeen aikana tapahtuu virhe, ja he joutuvat yhdessä seikkailemaan toistensa tarinoiden maailmoissa – Mion teknologisessa dystopiassa ja Zoen maagisessa fantasiamaailmassa. Matkan varrella he kohtaavat omia traumojaan ja oppivat arvostamaan toistensa näkökulmia.
Puhu sää, ni mää pirä pyörää
Peli on suunniteltu pelattavaksi kahdestaan, joko paikallisesti tai verkossa, ja se hyödyntää Friend’s Pass -ominaisuutta, jonka avulla toinen pelaaja voi liittyä peliin ilmaiseksi.
Pelin aikana pelaajat kohtaavat erilaisia haasteita, jotka vaativat tiivistä yhteistyötä ja kommunikaatiota. Esimerkiksi yhdessä kentässä pelaajat ohjaavat lohikäärmettä, kun taas toisessa he taistelevat kyberninjoja vastaan. Mahtuu mukaan myös sikamaistakin meininkiä, oink oink. Jokainen kenttä tarjoaa uudenlaisen pelimekaniikan, mikä pitää kokemuksen tuoreena alusta loppuun.
Menoa ja meininkiä siis riittää, välillä ihan ähkyyn asti. Variaatio pelimuotojen välillä pitää meiningin tuoreena, pelaajien edetessä pääasiassa kovaa vauhtia kolmannen persoonan tasoloikkakentissä. Kokonaiskatsannalta kolmannen persoonan toimintatasoloikkailu on ainakin hyvää AA-luokkaa. Välillä oikeaa suuntaa etenemiseen on hieman hankala tulkita, mutta onneksi tällaiset tilanteet ovat harvassa.
Nätti, ainakin kaukaa
Split Fiction hyödyntää Unreal Engine 5 -pelimoottoria, mikä näkyy moottorin ominaisuuksien hyödyntämisenä. Visuaalit ovat kekseliäitä ja viestivät kirjailijoiden maailmasta hienosti. Peli ei ole upeista upein UE5-peli, mutta se on riittävän maukas nopeaan etenemiseen – pysähtyessä rajallinen budjetti hieman näkyy.
Maailmat ovat yksityiskohtaisia ja täynnä elämää – ainakin kauempana, olipa kyse sitten futuristisesta avaruusasemasta tai lumotusta metsästä.
Äänimaailma tukee pelikokemusta erinomaisesti, ja musiikki vaihtelee tunnelman mukaan, lisäten syvyyttä tarinankerrontaan. Ikimuistoisia ralleja pelistä en löytänyt.
Ääninäyttelyssä on vivahteita ja sävyjä vähintään hyvän tv-sarja-tason verran.
Kannattaako ostaa?
Split Fiction on erinomainen valinta niille, jotka etsivät syvällistä ja monipuolista yhteistyöpeliä. Sen tarina on hauska, välillä jopa jännitävä tai koskettava, pelimekaniikoissa riittää vaihtelua ja visuaalinen ilme on imuisa. Jos nautit peleistä kuten It Takes Two tai A Way Out, tämä peli on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.
Toinen pelaaja, toinen mielipide
Splitissä ei mennä parisuhdeterapia edellä vaan kaverusten kesken möylätään, kahden eri fantasian välillä – saumattomasti. Jo alun tykitys-intron aikana huomasin kielen lipovan ahnaasti ylähuulta kuin janoinen kameleontti, ja se on hyvä asia.
Ohjattavuus on tälle kriitikolle aina äärimmäisen tärkeä ja tässä se toimii kuten aiemmassakin pelissä. Nyt vaan vielä tarkemmin ja nopeammin. Itse veistelin hiiri+näppis -kombolla ja toimii kuin märkä vedessä.
Tarinaan en imeytynyt yhtä kuumeisesti kuin It takes Two -pelissä, mutta ääninäyttelijöiden hyvä suoritus ei myöskään myötähäpeälippua salkoon nostanut.
Jos jostain miinusta pitää repiä niin ”harjaantuneelle” pelaajalle Split Fiction on yleisesti suhteellisen helppo, eikä pulmissa ja varsinkaan tasohyppykohdissa montaa kertaa uusintaa tarvitse. Myös hyvin lyhyt peli kyseessä, mutta taatusti tiukkaa toimintaa alusta loppuun.
Peli myös rullaa pirun hyvin, vaikka koneelta vaaditaankin ”kahden” ruudun suoritusta. Tässä on tiukka kilpailija vuoden yhteistyö/tasoloikka-kategoriassa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.