Suomalainen Next Games kolminkertaisti liikevaihtonsa – The Walking Dead -brändi kultakaivos

Mainos

Suomalainen mobiilipelikehittäjä ja -julkaisija Next Games kolminkertaisti liikevaihtonsa vuonna 2016 ja kääntyi kannattavaksi vuoden 2016 toisella puoliskolla.  

Kolme vuotta sitten perustetun yhtiön bruttomyynti ylsi 34 miljoonaan euroon. Liikevaihto oli 31 miljoonaa euroa, sillä osa pelien vuoden 2016 tuloista kirjataan raportointikäytännön mukaisesti vasta seuraavalle vuodelle.

Rahavirta yhtiöön on siis suurempi, kuin mitä liikevaihto näyttää. Tulos vuodelle 2016 oli 0,76 miljoonaa euroa.

Mainos

Amerikkalaisen AMC-televisioyhtiön sarjaan perustuva The Walking Dead: No Man’s Land -mobiilipeli kasvoi merkittävästi vuoden 2016 toisella puoliskolla. Kasvun mahdollistivat merkittävät panostukset mm. pelinsisäisiin kampanjoihin ja myyntitapahtumiin sekä yhtiön siirtyminen tapahtumakeskeisempään lähestymistapaan markkinoinnissaan. Tulokset näkyvät selvästi yhtiön viimeisen neljänneksen kannattavuudessa.

– Next Gamesin vuoden 2016 saavutukset ovat osoitus kokeneen tiimimme intohimosta tehdä palvelupohjaisia pelejä sekä uudella tavalla yhdistää pelinkehitys ja markkinointi globaalin tv-sarjan tuotantosykliin jopa viikkotasolla, sanoo Next Gamesin toimitusjohtaja Teemu Huuhtanen.

– Investoimme vahvasti The Walking Dead: No Man’s Landin ja tv-sarjan entistä kiinteämpään sisällölliseen yhteyteen vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mikä tuotti tulosta erityisesti vuoden viimeisellä neljänneksellä. Vuoden 2016 34 miljoonan euron myyntimme on hyvä pohja kasvulle tulevaisuudessa. Jatkamme vakaasti  The Walking Deadin kaltaisten franchise-viihdetuotteiden pohjalta syntyvien pelien tekemistä miljoonayleisöille, Huuhtanen jatkaa.

The Walking Dead: No Man’s Land -pelin lisäksi Next Games työstää uusia kolmannen osapuolen franchise-viihdetuotteisiin perustuvia pelejä.

Mainos