Päivitys uudistaa ajopelin ratoja, autoja, ajomallinnusta ja moninpeliä. Mukana on neljä uutta ratavaihtoehtoa, kolme autoa ja kaksi pelimuotoa: Chase ja Demolition Derby. Lisäksi peliin lisätään kuusi uutta haastetapahtumaa.
Uusi The Drome -rata sisältää kaksi reittiä, Deathloop 2:n ja Double Crossin. Hogtown-karttaan puolestaan lisättiinn pieni romuralli areenoineen ja mutapintaisine ovaaliratoineen.
Autovalikoima täydentyy eurooppalaisella 1990-luvun pikkuautolla Flipperillä, yhdysvaltalaisella 1980-luvun muskeliautolla Bladella ja eurooppalaisella 1980-luvun farmarilla Hammerheadilla.
Chase-pelimuodossa yksi joukkue yrittää päästä maaliin takaa-ajajien pyrkiessä pysäyttämään sen. Yksinpelissä pelaaja pakenee tekoälyn ohjaamia vastustajia, kun taas moninpelissä osallistujat jaetaan kahteen joukkueeseen. Demolition Derbyssä pelaajat kilpailevat pisteistä ilman uudelleensyntymistä. Romurallissa lisäpisteitä voi saada myös vastustajan pyöräyttämisestä.
Ajofysiikkaa on uudistettu muun muassa voimansiirron, renkaiden pidon, jarrutuksen ja luiston osalta. Törmäysmallinnus on parantunut, ja autojen vauriot näkyvät aiempaa yksityiskohtaisemmin. Ohjaamonäkymään lisättiin lähempi kojelautakamera.
Pelaajat voivat julkaista autojensa maalauksia muiden löydettäviksi ja ladattaviksi verkossa. Julkaisija voi myös päättää, saavatko muut muokata malleja, ja antaa arvosanoja omille luomuksilleen.
Moninpelissä autojen liikkeet ja vauriot synkronoituvat aiempaa paremmin, ja lähtö tapahtuu kaikille samanaikaisesti. Myös tekoälyn ajokäyttäytymistä, ratojen yksityiskohtia, äänimaailmaa ja käyttöliittymää on parannettu. Lisäksi päivitys korjaa kaatumisia, vakauttaa peliä ja vähentää muistin käyttöä. Ajomallinnukseen tehtyjen muutosten vuoksi tulostaulukot nollataan.
