The Asylumin uusi dinosauruselokuva Jurassic Rampage on saanut trailerin.
Elokuvassa panssaroidussa kuljetuksessa siirrettävät dinosaurukset pakenevat ja päätyvät lähiöön, jossa nelihenkinen perhe joutuu taistelemaan selviytymisestään.
Elokuvan pääosassa nähdään Johnny Pacar, joka tunnetaan muun muassa Damon Youngin roolista televisiosarjassa Make It or Break It. Muissa päärooleissa ovat Leanne Johnson, Reagan Hope Moore, Drew Youngblood ja John Wells. Ohjauksesta vastaa Michael Su ja käsikirjoituksesta Jeffery Anderson. Su on aiemmin ohjannut Ballerina Assassinin, The Twistersin ja Transmorphers: Mech Beastsin kaltaisia elokuvia.
The Asylum tunnetaan erityisesti pienibudjettisista niin sanotuista mockbuster-elokuvista, kuten Sharknado-sarjasta, joten Jurassic Rampage tulee katsottavaksi digitaalisena julkaisuna.
Elokuva saapuu vain viikkoa ennen David Robert Mitchellin ohjaamaa The End of Oak Street -elokuvaa, jossa niin ikään nelihenkinen perhe taistelee dinosauruksia vastaan. Elokuvan on kerrottu sisältävän vihjeitä mahdollisesta yhteydestä Cloverfield-universumiin, jonka tuottajana on toiminut J. J. Abrams.
