Tältä näyttää keski-ikäinen sekoilu, Jackass Forever

Mainos
Jackass tulee jälleen – halusit tai et. Johnny Knoxville, Steve-O ja muut ovat keski-ikäisiä, mutta täynnä virtaa toistensa leikkimielistä satuttamista varten.

Jackass Forever on saanut ensimmäisen trailerinsa ja meininki on heti kättelyssä varsin tutun oloista sekoilua. Mukana leffassa on myös vierailevia supertähtiä kuten Post Malone, Tyler the Creator, Tory Belleci ja Tony Hawk.

Jackass on Jeff TremainenJohnny Knoxvillen ja Spike Jonzen kehittämä televisiosarja, joka sai alkunsa Big Brother -lehden kuvauksissa Knoxvillen kokeillessa erilaisia itsepuolustusvälineitä itseensä lehtiartikkelin vuoksi. He suunnittelivat televisiosarjan, jossa ohjelman tähdet satuttavat toisiaan leikkimielessä.

Mainos

Alkuperäisen Jackass-ryhmän selkiinnyttyä Knoxville huomasi, että Bam Margeran tekemät CKY-skeittileffat olivat myyneet hyvin USA:ssa, joten he ottivat elokuvien tähdet mukaan joukkoonsa, josta syntyi eräs 2000-luvun kuuluisimmista brändeistä.

Jeff Tremaine on ohjannut myös loppuvuodesta ensi-iltansa saavan Jackass Foreverin.

Mainos