Tänään televisiosta pukkaa toimintaleffa, jonka lavasteet hyödynnettiin myöhemmin Batman-elokuvassa

Mainos
Fox-tv-kanava esittää tänään 19.03. klo 22:00 alkaen James Cameronin ohjaaman Aliens – Paluu (1986) -klassikkojännärin.

Kauhuklassikon jatko-osassa Nostromo-alukselta hengissä selvinnyt Ellen Ripley palaa sotilaiden mukana muukalaisaluksen kätkeneeseen kuuhun.

Mielenkiintoista on, että elokuvassa nähtävä alieneiden pesälavaste jätettiin leffan kuvausten jälkeen tuhoamatta. Myöhemmin, vuonna 1989 lavastetta hyödynnettiin Tim Burtonin Batman-elokuvassa, Axis Chemicals -laitoksena. Kun lavastajat saapuivat ensimmäistä kertaa soundstagelle, olivat alienien pesät täysin koskemattomia.

Mainos

Aliens – Paluu on täysin erilainen kuin alkuperäinen Alien – Kahdeksas matkustaja, mutta vähintäänkin yhtä ikoninen elokuvatapaus, jonka katsomista ei kannata skipata.

Mainos