Mainos
Sub esittää tänään 30.9.2020 klo 21.00 alkaen vuonna 2017 valmistuneen seikkailuleffan nimeltä Jumanji: Welcome to the Jungle.

Vauhdikas ja viihdyttävä seikkailuelokuva kertoo neljästä nuoresta, jotka löytävät jälki-istuntoa kärsiessään kellarista Jumanji-videopelin. Heidät imaistaan mukaan sisään videopeliin, ja nelikko löytää itsensä aikuisina hahmoina viidakosta. Jokainen hahmo erikoistaitoineen on täysin erilainen kuin kantajansa, nörtit muuttuvat sankareiksi, urheilija hinteläksi ja muotitietoinen tyttö möhömahaiseksi sedäksi. Pian tulee selväksi, että ryhmän täytyy pelata peli loppuun ja selviytyä siitä päästäkseen takaisin todellisuuteen. Ensin on kuitenkin käytävä läpi huima seikkailu ennen kuin elämä omassa kehossa voi taas jatkua. Vai selviytyykö nelikko voittajina pelistä?

Elokuvan päätähdet Dwayne Johnson ja Kevin Hart ovat oikeassakin elämässä ystävyksiä, joka näkyi erityisesti elokuvan promomateriaaleissa ja leffan lopputeksteissä. Elokuvan kuvaaminen viidakossa oli kuitenkin piinallista, sillä koko kuvausryhmä sai olla varmaillaan luonnonvaraisten eläinten piirittäessä lavasteita ja mittarimatojen ryömiessä lahkeista sisään.

Mainos

Samaan aikaan Nelosella alkaa myös kahdeksas Temptation Island -tuotantokausi, joka on kuvattu tällä kertaa Suomen maisemissa.

Mainos