Mainos
Sub esittää tänään 12.8.2021 klo 22.15 vuonna 2015 valmistuneen, George Millerin ohjaaman toimintaleffan, Mad Max – Fury Roadin.

Elokuva on jatkoa Mad Max -trilogialle, joka nautti suurta suosiota 1990-luvulla.

Mad Max – Fury Road on näyttävä, ylistetty toimintaelokuva maailmanlopun jälkeisestä tulevaisuudesta, jossa ihminen taistelee henkiinjäämisestään. Maailmassa on kaksi kapinallista, jotka ehkä voivat palauttaa järjestyksen. Max on harvojen sanojen mies, joka etsii rauhaa menetettyään vaimonsa ja lapsensa. Furiosa puolestaan on toiminnan nainen, joka uskoo selviävänsä, mikäli onnistuu matkaamaan halki aavikon synnyinseuduilleen.

Mainos

Elokuvan raakamateriaalia kuvattiin kunnianhimoisesti peräti 470 tunnin edestä. Se tarkoitti käytännössä sitä, että leffan leikkaajalla, Margaret Sixelillä oli kolmen kuukauden edestä pelkkää katsottavaa ennen varsinaista leikkaamista. Lopulta leffasta tuli noin kahden tunnin mittainen toimintaseikkailu, joka ei pettänyt fanien odotuksia.

Mainos